Liki 16000 äänesti Matti Nykäsen muistomerkistä, yleisön suosikki on Suksess, työryhmän Höyhen – ja näköispatsastakin vielä pohditaan

Jyväskylän kaupunki tilasi jo yhden luonnoksen näköispatsaasta, mutta se ei kelvannut oikein kenellekään.

Patsaat ja muistomerkit
Patsasehdotus Matti Nykäsen muistolle.
Muistomerkkiehdotusten leikkisämpää päätä edustava Suksess nousi yleisön suosikiksi.Jyväskylän kaupunki

Jyväkylän kaupunki on julkistanut Matti Nykäsen muistomerkin yleisöäänestyksen tulokset. Yleisön suosikki kuudesta teoksesta oli Suksess. Ääniä teoksille annettiin yhteensä lähes 16000.

Teos koostuu kymmenmetrisistä happoterässuksista, joihin on syvätty Nykäsen lausahduksia. Tekijä on nostanut esiin lausahdukset "Elämä on ihmisen parasta aikaa" ja "Jokainen tsäänssi on mahdollisuus".

Taiteilijan mukaan hänen ehdotuksensa kuvastaa myös sitä, että "Matin elämä oli välillä vinksin vonksin".

Muistomerkkihanketta valmisteleva työryhmä on kuitenkin kallistumassa toiseksi eniten yleisöääniä saaneen teoksen puolelle. Se on nimeltään Höyhen.

Patsasehdotus Matti Nykäsen muistolle.
Hippoksen alueelle Köyhänlammen rantaan suunniteltu Höyhen rakentuu vierekkäisistä suksenkaltaisista muodoista. Suksimuotoihin on lasermerkattu Nykäsen urheilu-uran saavutukset. Teoksen päämateriaali on ruostumaton teräs.Jyväskylän kaupunki

Työryhmän mielestä Höyhen on luonnoksista toteuttamiskelpoisin, ja kuvaa parhaiten Nykäsen saavutuksia ja persoonaa.

Myös Jyväskylän julkisen taiteen työryhmä ja Jyväskylän Taiteilijaseuran edustaja pitävät Höyhentä ehdotuksista onnistuneimpana.

Nykäsen omaiset ovat kertoneet toivoneensa näköispatsasta. Jyväskylän kaupunki tilasikin yhdeltä taiteilijalta luonnoksen näköispatsaaksi, mutta kaupungin mukaan luonnos ei täyttänyt kaupungin, omaisten eikä yleisön odotuksia näköispatsaasta.

Kaupunki kertoo kuitenkin selvittelevänsä erilaisia vaihtoehtoja muistomerkin toteuttamiseksi. Yksi vaihtoehdoista on täydentää ehdotuksia perinteisellä näköispatsaalla.

Muistomerkkityöryhmää vetävä Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela (vihr.) toteaa kaupungin tiedotteessa, että näköispatsasluonnos voisi monipuolistaa joukkoa, josta valtuusto valitsee toteutettavan ehdotuksen.

Jyväskylän valtuuston on alustavasti määrä päättää muistomerkistä helmikuussa. Jos näköispatsaan luonnos tilataan joukon jatkoksi, aikataulu lykkääntyy ainakin loppukevääseen 2020.

Kaikki yleisöäänestyksessä olleet kuusi muistomerkkiesitystä voit katsoa tästä jutusta.