Tampereella on kova pula kulttuuritiloista, mutta kaupunki on pitänyt osaa Onkiniemestä tyhjillään – nyt vuokrausta luvataan terhentää

Entisessä Suomen Trikoon sukkatehtaassa Onkiniemessä olisi noin 4 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Tästä reilut puolet on vuokrattuna.

Tampere
Onkiniemi tehdasalue
Suomen Trikoon vanha sukkatehdas sijaitsee hyvällä paikalla Näsijärven rantamaisemissa, Särkänniemen huvipuiston kupeessa. Keskustaan on vajaat kaksi kilometriä. Jani Aarnio / Yle

Monet Tampereen kulttuuritoimijat ovat pitkään ihmetelleet, miksi kaupunki pitää entisessä Suomen trikoon sukkatehtaassa olevia vuokratiloja tyhjillään. Tilanne on jatkunut jo parisen vuotta, vaikka tiloihin haluavia vuokralaisia on ollut jonoksi asti.

Onkiniemen tehdas nousi otsikoihin keväällä 2017, kun tiloista löytyi asbestia. Kaupunki laittoi tuolloin koko rakennuksen käyttökieltoon. Käyttökielto purettiin, kun asbestilöydökset ja niistä mahdollisesti aiheutuvat riskit rakennuksen käyttäjille pystyttiin poistamaan.

Asunto- ja kiinteistöasioista vastaavan apulaispormestarin Jaakko Stenhällin mukaan ensimmäiset vuokrasopimukset on tehty korjaustoimenpiteiden jälkeen alkuvuodesta 2018. Rakennus sijaitsee hyvällä paikalla vajaan kahden kilometrin päässä keskustasta, Särkänniemen huvipuiston kupeessa.

– Remontin jälkeen on sekä uusittu vuokrasopimuksia aiempien vuokralaisten kanssa että tehty kokonaan uusia vuokrasopimuksia. Vuokralaisilta on edellytetty sekä kohtuullista vuokranmaksukykyä että vuokravakuutta.

onkiniemi
Tällä hetkellä reilut puolet vuokrauskunnossa olevista tiloista on käytössä. Jani Aarnio / Yle

Stenhäll myöntää, että vuokraustoiminta on käynnistynyt hitaasti. Nyt kaupunki kuitenkin lupaa terhentää toimintaansa.

– Remontin jälkeen vuokrauksen käynnistymisessä on ollut pieni viive, mutta sittemmin asia on normalisoitunut. Tiloja vuokrataan sitä mukaa, kun tarjolla olevia tiloja tarvitsevia vuokralaisia löytyy.

Stenhällin mukaan vapaata vuokrattavaa tilaa on tällä hetkellä noin 2 000 neliötä.

– Rakennuksessa on eri kokoisia tiloja, joista osassa sopimusneuvottelut ovat valmistumassa ja osasta tiloja neuvottelut ovat kesken, Stenhäll sanoo.

Onkiniemen alueen myyntikilpailu ratkeamassa

Kaupunginvaltuusto myönsi asbestilöytöjen jälkeen varat 4 500 neliön kunnostamiseen. Tästä määrästä vain reilut puolet on tällä hetkellä käytössä.

– Onkiniemessä on vuokralaisia reilut 50 ja vuokrattuna on 2 300 neliötä. Taloon tehdään toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia kolmen kuukauden irtisanomisajalla.

Stenhällin mukaan isompien tilojen vuokraaminen on ollut vaikeampaa, eikä niiden jakaminen pienemmiksi onnistu ilman rahaa.

– Vapaita tiloja kokoluokassa 100–600 neliötä on edelleen. Niitä on haastavaa jakaa pienemmiksi tiloiksi, koska tarvittavat väliseinä- ja poistumisratkaisut vaatisivat investointeja. Merkittävämmät tilamuutokset tulisi tehdä perusparannuksen yhteydessä.

Onkiniemen alueesta on parhaillaan käynnissä tontinluovutuskilpailu (siirryt toiseen palveluun) (Tampereen kaupungin nettisivu), jossa etsitään uutta käyttöä kahdelle Onkiniemessä sijaitsevalle teollisuuskiinteistölle ja niiden ympärillä olevalle 1,8 hehtaarin alueelle. Kilpailun oli määrä ratketa marraskuussa, mutta viimeisimmän tiedon mukaan ratkaisu voi venyä tammikuulle.

Alueelle on tekeillä uusi kaava. Kestää todennäköisesti vielä vuosia, ennen kuin vuokralaiset joutuvat poistumaan talosta kokonaisvaltaisen perusparannuksen alta.

Julkisuus pani vipinää kaupunkiin?

Onkiniemen vähäisestä vuokrausasteesta on kirjoittanut syyskuussa Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Yksi HS:n jutussa haastatelluista on tehtaan tiloissa työskentelevä yrittäjä, kultaseppä Kalle Kulmala, joka on myös Onkiniemen Kulttuuritehdas ry:n puheenjohtaja.

Kulmala kertoo saavansa viikoittain yhteydenottoja yrittäjiltä, taiteilijoilta ja muilta toimijoilta, jotka etsivät sopivia tiloja ja olisivat halukkaita vuokraamaan niitä Onkiniemestä.

Kulmala on tyytyväinen, jos uusien sopimusten solmimisessa on päästy eteenpäin ja taloon on tulossa uusia vuokralaisia.

– Lehtijuttu tuntuu pistäneen vauhtia rattaisiin, Kulmala sanoo.

Apulaispormestarin mukaan kaupunki on muuttamassa toimintamalliaan laajasti.

– Haluamme saada tätä omaehtoisten kulttuuritilojen vuokrausta asiakaslähtöisemmäksi. Tämäkin ottaa aikansa, mutta tahtotila on selvä, Stenhäll sanoo.

Tampere hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.

Lue myös:

Särkänniemen alueen suunnittelu etenee: Sara Hildénin museolle tilaa, Onkiniemi myyntiin ja palloiluhalli yläparkkipaikalle

Tampere hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi yleisellä saunalla, rosolla ja leikillä: "Tehdään tästä nyt numero"

Tampere häätää kaikki vuokralaiset Onkiniemestä – asbestilähteitä useita: "Meiltä on vedetty matto jalkojen alta"

Professori rauhoittelee Onkiniemen asbestilöydöistä huolestuneita: "Altistuminen voi olla lähellä nollaa"

Koko rakennus käyttökieltoon Tampereen Onkiniemessä – asbestia löytyi myös porraskäytävistä