1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jyväskylä

Saarenmaan koululaiset siirretään uuteen Savulahden kouluun - tilaa riittää kaikille

Jyväskylän Saarenmaan koulua ollaan lakkauttamassa.

Jyväskylä
Oppilaita luokassa
ArkistokuvaIda-Maria Björkqvist / YLE

Jyväskylän kaupunginvaltuustossa kopautettiin nuijaa Saarenmaan koulun lakkauttamisprosessille tämän viikon maanantaina. Tulevan vuoden talousarvioon kirjattiin koulun lakkauttaminen.

– Henki on se, että koulua esitetään lakkautettavaksi. Päätös perustuu koko läntisen Palokan palveluverkon kehittämiseen, Jyväskylän kaupungin sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimo sanoo.

Saarenmaan koulun sisäilman kanssa on ollut myös ongelmia.

– Elo-marraskuussa on käynyt ilmi, että kiinteistön kanssa on haasteita, Leisimo sanoo.

Sisäilmaongelmista johtuvaa prosessia jatkavat nyt lukuisat eri viranomaiset aluehallintovirastosta työsuojeluun. Tarkemmat sisäilmatutkimukset saattavat johtaa koulun sulkemiseen odotettua aiemmin, kertoo Keskisuomalainen.

Koululaisten huoltajia tiedotetaan asiasta heti, kun aluehallintoviraston lausunto toimitetaan kaupungille.

Saarenmaan koululaiset tullaan siirtämään Savulahden uuteen päiväkotikouluun. Saarenmaalta tulevat mahtuvat kyllä Savulahdelle, Leisimo rauhoittelee

– Savulahteen mahtuu tällä hetkellä juuri kaksi luokallista lapsia ja siellä on kaksi luokkatilaa tyhjänä. Sen suhteen ei ole huolta.

Uusi Savulahden päiväkotikoulu vihitään käyttöön tänään.

Lue seuraavaksi