Pohjois-Suomen suurimmissa kaupungeissa pohditaan metsästyksen opettamista lapsille – Oulussa ehdotetaan metsästyskerhoa

Rovaniemellä on jo päätetty, että koulutusta kokeillaan Yläkemijoen koulun erä- ja selviytymiskurssilla tänä lukuvuonna.

metsästys
Metsästäjän kauluksessa radiopuhelimen tangetti
Keskusta on eräpoliittisessa ohjelmassaan ehdottanut metsästäjätutkintoa valinnaiseksi oppinaineeksi kahdeksasluokkalaisille. Nyt valtuustoryhmät eri puolilla Suomea ovat tuoneet asian esille kuntaelimissä. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

Monissa Pohjoisen Suomen kunnissa on keskusteltu vapaaehtoisen metsästäjätutkinnon ottamisesta yläasteopetukseen. Pohjois-Suomen suurista kaupungeista asiaa ovat käsitelleet ainakin Oulu ja Rovaniemi.

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta käsitteli valtuustoaloitetta viime viikolla. Se ei puoltanut valtuustoaloitteessa ollutta ajatusta, jossa metsästäjäkurssi tarjottaisiin valinnaisaineena Oulun kahdeksasluokkalaisille.

Lautakunta ei kuitenkaan pitänyt esteenä metsästyskerhojen järjestämistä kouluissa. Sivistys- ja kulttuuripalveluiden alueellisen suunnittelijan Susanna Hellstenin mukaan asia etenee vielä Oulun kaupunginvaltuustoon.

Rovaniemellä sen sijaan kokeillaan metsästäjätutkinnon ottamista valinnaisaineeksi yhden kaupungin koulun opetussuunnitelmaan.

Rovaniemen koulutuspalveluiden palvelualuepäällikön Kai Väistön mukaan Yläkemijoen koulu toteuttaa kurssin jo kuluvana lukuvuonna. Tarkoituksena on kerätä nyt kokemuksia siitä, miten metsästyskurssi voitaisiin ottaa myös muiden koulujen tarjontaan.

Sekä Oulussa että Rovaniemellä valtuustoaloitteiden takana oli keskustan valtuustoryhmä. Keskustan vajaa vuosi sitten laaditussa eräpoliittisessa linjauksessa esitetään metsästäjätutkintoa valinnaiseksi oppiaineeksi kahdeksasluokkalaisille.

Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla asia on tänä syksynä ollut esillä Oulun lisäksi muun muassa Iissä ja Pyhännällä. Vastaavanlaisia valtuustoaloitteita koulujen metsästäjätutkinnosta on tehty myös etelämpänä Suomessa tämän syksyn aikana.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)