Ensimmäiset Britannian ruumisrekan kuolonuhrit kuljetettiin Vietnamiin hautaamista varten

Monet perheistä ottivat isoja lainoja vainajien palautusta varten – arkkukuljetuksen kulut olivat noin 2 600 euroa.

Vietnam
Kääntyvä rekka. Sen edellä ajaa poliisiauto.
Viranomaiset siirsivät viime viikolla ihmissalakuljettajien käyttämän ajoneuvoyhdistelmän teollisuusalueelta muualle tarkempia tutkimuksia varten.Vickie Flores / EPA

Ensimmäiset Britannian ruumisrekan uhrien ruumiit on palautettu tänään Vietnamiin hautaamista varten.

16 vietnamilaisen ruumiit saapuivat Vietnam Airlinesin matkustajalennolla Lontoosta Hanoihin, jossa ambulanssit ja turvallisuushenkilökunta ottivat ne vastaan lentokentällä.

Kuolleet kuljetetaan kotiprovinsseihinsa maan keskiosiin, missä sukulaiset odottavat heidän saapumistaan.

Rekan kylmäkuljetuskontista löytyi lokakuun lopulla yhteensä 39 ihmisen ruumiit. Löytö tehtiin Essexissä, jonne rekka oli tullut lautalla Belgiasta. Uhreista 31 oli miehiä ja kahdeksan naisia.

Alun perin uhrien luultiin olevan kiinalaisia, mutta uhrien kotimaaksi paljastui sittemmin Vietnam.

Lentokentän turvallisuusviranomaislähde vahvisti aiemmin tiedon ruumiiden saapumisesta. Muiden uhrien ruumiiden on määrä saapua seuraavien päivien aikana, mutta viranomaiset eivät ole ilmoittaneet tarkempaa aikataulua palautuksille.

Vainajia on odotettu viikkoja

Uhrien omaiset ovat odottaneet viikkoja sukulaistensa palauttamista takaisin Vietnamiin.

– Olemme odottaneet tätä hetkeä todella pitkän aikaa. Järjestämme hautajaiset niin pian kuin hänet on palautettu, kertoi Vo Van Binh, jonka poika Vo Van Linh oli yksi ruumisrekan kuolonuhreista.

Vo Van Binh kertoi uutistoimisto AFP:lle, että uhrin omaiset ovat hyvin surullisia, mutta samaan aikaan onnellisia siitä, että poika on vihdoin tulossa kotiin. Linhin perhe oli kokoontuneena yhteen Ha Tinhin provinssiin odottamaan vainajan saapumista.

Monet perheistä ovat ottaneet valtiolta suuria lainoja, jotta he saisivat maksettua palautuskulut.

Perheille annettiin kaksi vaihtoehtoa siitä, miten kuolleet palautettaisiin kotimaahansa. Läheisensä tuhkista heitä vaadittiin maksamaan vajaat 1 800 dollaria eli noin 1 600 euroa. Arkkukuljetus sen sijaan kustansi lähes 2 900 dollaria eli noin 2 600 euroa.

Lue myös:

Vietnamilaiset ottavat suuria lainoja saadakseen rekasta kuolleina löydetyt omaisensa takaisin kotiin

Britannian ruumisrekan kuljettaja tunnusti osan syytteistä

Vietnamissa pidätyksiä – epäillään salakuljettajajengiksi, jonka uhrit menehtyivät rekassa Britanniassa