Nyt on liukasta: Janakkalassa kaksi bussia suistui ojaan

Tiet ovat nyt erittäin liukkaita Etelä- ja Keski-Suomessa.

Janakkala
Tieltä suistunut bussi Janakkalassa.
Bussien suistuminen ei aiheuttanut henkilövahinkoja.Henta Rusanen

Janakkalassa Hämeenlinnan bussiliikenteen kaksi bussia on suistunut tieltä iltapäivällä liukkaan kelin vuoksi.

Kumpikaan onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta molemmat autot vaurioituivat lunastuskuntoon.

Tien pinta on erittäin liukas ja kirkkaassa jäässä, kertoo kaupunkiliikenteen bussilinjoja ajavan Vekka Liikenteen toimitusjohtaja Tomi Vasiljev.

– Siellä on tiet huolestuttavassa kunnossa enkä saa ketään Tienkäyttäjän linjasta kiinni, että voisin edes pyytää hiekkaa.

Molempia autoja ajoivat kokeneet kuljettajat. Vasiljevin viesti tienpitoon onkin selvä:

– Olisi ihan äärimmäisen arvostettavaa, että joukkoliikennelinjasto olisi siinä kunnossa, että siellä pärjää linja-autolla ja sitä hiekoitettaisiin ja suolattaisiin tarpeen mukaan.

Iltapäivällä maan etelä- ja keskiosissa on voimassa varoitus huonosta ajokelistä. Märkien tienpintojen jäätyminen sekä lumi- tai räntäsateet ovat tehneet tiet monin paikoin erittäin liukkaiksi.