Kunnanjohtaja uskoo Metsä Fibren Merikarvian sahan tulevaisuuteen: "Meillä on hyvä keskusteluyhteys yhtiön johtoon"

Uhkakuvan Merikarvian mäntysahan tulevaisuudelle luo Metsä Fibren suunnitelma rakentaa uusi, moderni mäntysaha Raumalle.

Metsä Fibre
Mäntytukkeja metsässä.
Sekä Merikarvialla että Rauman uudella sahalla raaka-aineena on mänty. Pasi Takkunen / Yle

Merikarvialla kunta suhtautuu luottavaisesti Metsä Fibren mäntysahan tulevaisuuteen paikkakunnalla huolimatta yhtiön Raumalle suunnittelemasta jättihankkeesta.

Kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival sanoo, että kunnalla on hyvä keskusteluyhteys yhtiön johtoon.

Kunta on kaavoittanut lisäalueita sahan laajennustarpeita varten.

Kunnanjohtaja Puolitaival kuvailee sahan merkitystä runsaan kolmen tuhannen asukkaan kunnalle erittäin tärkeäksi. Metsä Fibren saha on Merikarvian suurin yksityinen työnantaja ja se työllistää välillisesti noin sata ihmistä.

Kunnalla ja sahalla on yhteistyötä lämmön tuotannossa. Saha-alueella oleva kaukolämpölaitos tuottaa lämpöä sekä kunnan keskustaan että sahalle.

Metsä Fibren Merikarvian saha tuottaa vuodessa noin 230 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Tuotanto menee pääasiassa vientiin.

Rauman uudella sahalla jo rakennuslupa

Metsä Fibre on jo saanut rakennusluvan Rauman uudelle mäntysahalle, joka on tarkoitus rakentaa sellutehtaan yhteyteen.

Parhaillaan jättihankkeelle odotetaan ympäristölupaa.

Metsä Fibre Rauma uusi mäntysaha
Rauman uutta mäntysahaa suunnitellaan sellutehtaan yhteyteen.Metsä Fibre

Yhtiö tekee lopullisen päätöksen noin 200 miljoonan euron investoinnista aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella.

Mäntysahan arvioitu tuotanto olisi noin 750 000 kuutiota vuodessa, ja sen on tarkoitus olla Metsä Fibren mukaan modernein ja tehokkain laitos alallaan koko maailmassa.

Suomesta hankittavan tukin käyttö sahalla olisi noin 1,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Sahan työllistämisvaikutus olisi rakennusvaiheessa noin 1 500 henkilötyövuotta ja valmistuttuaan saha työllistäisi Raumalla suoraan noin sata ihmistä.

Vaihdettu jutun pääkuva klo 10:39.