Matti Mörttisen kolumni: Rajoja pitäisi olla mahdollisimman vähän – miksi niitä yritetään vetää lisää rajojen sisällekin?

Mitä Virossa on tapahtunut 30 vuodessa ja mitä ei, pohtii Matti Mörttinen. 

Viro
Matti Mörttinen
Jani Aarnio / Yle

”Itä on itä ja länsi on länsi – ei kohtaa ne toisiaan.”

Sellaisia runoili Rudyard Kipling 1880-luvulla.

Säe on historian saatossa ryövätty useasti vääriin, jopa rasistisiin tarkoituksiin – mutta palataan siihen tuonnempana.

Sitaatti kuitenkin kiilautui ajatuksiini toissa viikolla Tallinnassa, kun kuuntelin Siim Kallasia.

Kallas, Viron entinen pääministeri, sanoi Viron olevan yhä itä–länsi-jakonsa vanki.

Kallasilla on kokemusta ja näköalaa arvioida maansa kehitystä. Hän on palvellut poliitikkona niin Neuvostoliittoa, Viroa kuin Euroopan unionia.

Hän korosti, että tässä tapauksessa itäsuuntauksella ei ole mitään tekemistä Kremlin kanssa. Jaottelu on kulttuurinen ja kielellinen.

Kahtiajako johtuu päätöksestä, joka tehtiin 1990-luvun alussa. Virallisiksi virolaisiksi silloisista asukkaista hyväksyttiin vain viron kieltä osaavat.

Lähes viidesosalta maan asukkaita puuttuu sen kansalaisuus.

Liettuassa toimittiin toisin. Kansalaisuus myönnettiin kaikille halukkaille, jotka olivat vakituisesti kirjoilla maan alueella sen itsenäistyessä uudelleen.

Moni uusi tai kylmästäsodasta uudestisyntynyt valtio on neljännesvuosisadassa vakiintunut kohtuulliseksi kansalaisyhteiskunnaksi.

Mutta Virossa on eheytys kesken. Lähes viidesosalta maan asukkaita puuttuu sen kansalaisuus. Venäjän kansalaisia pysyvällä oleskeluluvalla on Virossa kuusinumeroinen luku.

Lisäksi on viisinumeroinen määrä ”harmaapassilaisia”, joilla ei ole minkään valtion kansalaisuutta. Sekä Euroopan unioni että Venäjä ovat taanneet heille vapaan liikkuvuuden alueellaan.

Valtiollisissa vaaleissa saavat äänestää vain Viron kansalaiset. Paikallisvaaleissa oikeus on muillakin asukkailla. Niinpä esimerkiksi Tallinnan pormestariksi on valittu monietninen Mihhail Kõlvart, jonkaäidinkieli on venäjä. Viron parlamentti, Riigikogu, on sen sijaan muutamaa keskustapuoluelaista jäsentä lukuun ottamatta täynnä ”puhtaasti” virolaiselta kuulostavia nimiä.

Hallituksen kaatumista on odotettu viikoittain. Se ei olisi jättiuutinen maassa, jossa hallitusten keski-ikä on 650 päivää.

2020-luvulle siirryttäessä kansallismielinen populismi nostaa päätään Virossakin – hiukan muusta läntisestä Euroopasta jäljessä, mutta aivan yhtä vahvasti.

Sisäministeri Mart Helmen johtama konservatiivinen kansanpuolue eli Ekre sai viime kevään parlamenttivaaleissa ison voiton ja päätyi mukaan keskustajohtoiseen Jüri Ratasin hallitukseen.

Siitä lähtien Viron politiikka on ollut melkoista hulabaloota. Hallituksen kaatumista on odotettu viikoittain. Se ei olisi jättiuutinen maassa, jossa hallitusten keski-ikä on 650 päivää.

Viime viikolla sai hallituksesta lähtöpassit maaseutuministeri Mart Järvik. Hän on jo kolmas vaihtoon mennyt ekreläinen ministeri puolen vuoden sisällä.

Ekre pelaa edesvastuutonta mielikuvapeliä etnisellä pelottelulla. Se rinnastaa toisaalta venäjänkieliset asukkaat maahanmuuttajiin, mutta paasaa toisaalta ”homopropagandaa” vastaan ja perinteisten perhearvojen puolesta kuin Vladimir Putinin Venäjä.

Seuraavaksi Virossa pidetään paikallisvaalit. Ekre metsästää niissä menestyäkseen myös yleensä keskustaa äänestävien venäjänkielisten ääniä. Yhteiseksi teemaksi voi löytyä vaikkapa afrikkalaisilla maahanmuuttajilla pelottelu.

Olisi pitänyt nähdä kostomentaliteetin yli.

Viron yhtenäisyyden kannalta keskeinen kansalaisuuskysymys olisi pitänyt aikoinaan ratkaista toisin. Kaksikielisyyden realiteetti olisi pitänyt hyväksyä. Olisi pitänyt nähdä kostomentaliteetin yli.

Olisi tarvittu Nelson Mandelan tasoista humaania viisautta. Tai ainakin olisi ollut hyvä kuunnella Jörn Donnerin tapaisia ajattelijoita, jotka yrittivät esitellä virolaisille suomalaisen kieliratkaisun hyviä puolia.

Nyt kansalaisyhteiskunnan keskeneräisyydestä uhkaa tulla Viron muun menestyksen jarru.

Ehkä virolaiset ovat monien muiden tavoin lukeneet Kiplingin ”itä ja länsi” -runosta vain sen kuuluisimman säkeen.

Se, mitä Kipling oikeastaan tarkoitti, löytyy kaksi riviä alempaa:

”Mut ei ole itää, länttäkään, rajaviivoja, heimoja ei; miss' ankara luonto vastakkain kaks uljasta miestä vei.”

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen toimittaja ja tietokirjailija. Kiplingin säkeiden suomennokset Yrjö Jylhän.

Aiheesta voi keskustella 03.12. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Matti Mörttisen kolumni: Venyvä ja paukkuva brexit ei hajoitakaan EU:ta vaan repii rikki Britanniaa – kansallisen omahyväisyyden politiikka tulee kalliiksi kaikille

Matti Mörttisen kolumni: Koomikko piristää politiikkaa – mutta pelle vaihtuu pian pelottelijaan, ja silloin on itku naurua lähempänä

Erkka Mikkonen: Haluavatko venäläiset sotaa? Ainakin kansalaisia valmistellaan sitä varten