Suurin osa Suomen isoista teollisuushankkeista on keskittynyt Pohjois-Suomeen – luparuuhkaa helpotetaan palkkaamalla lisäväkeä

Pohjoisen suurhankkeiden arvo on noin 13 miljardia. Lupakäsittely työllistää Pohjois-Suomen aluehallintovirastoa.

teollisuus
Hanhikivi 1 tulevien rakennusmiesten asuntoja
Pohjois-Suomessa on käynnissä useita isoja teollisuushankkeita. Niistä kallein on Fennovoiman ydinvoimalahanke, jota on rakennettu Pyhäjoella jo usean vuoden ajan. Varsinaisen laitoksen rakentamislupaa odotetaan parin vuoden kuluttua. Arkistokuva.Sasha Silvala / Yle

Pohjois-Suomen suurten teollisuushankkeiden lupakäsittely sujuvoituu lisähenkilöstön ansiosta. Aluehallintovirasto palkkaa kuusi uutta vakituista työntekijää hoitamaan muun muassa teollisuuslupia. Työntekijämäärä nousee nyt reiluun kolmeenkymmeneen.

Peräti 70 prosenttia Suomen suurteollisuuden hankkeista on keskittynyt Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lappiin. Pohjoisen hankkeiden arvo on noin 13 miljardia. Summassa mukana ovat muun muassa Fennovoiman ydinvoimala sekä alueen isot kaivos- ja biojalostushankkeet.

Hankkeiden etenemisen kannalta yksi iso huolenaihe on ollut lupakäsittelyn ruuhkat. Aihe nousi esille myös Oulun kauppakamarin tekemässä kansanedustajakyselyssä, jossa Oulun vaalipiirin edustajilta kysyttiin, miten parlamentaarinen päätöksenteko voisi parhaiten vauhdittaa suurhankkeiden edistymistä?

Oulun Kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikaisen mukaan olennaiseksi kehittämiskohteeksi vastauksissa ja kauppakamarin analyysissä nousi juuri lupaprosessin vauhdittaminen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)