1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyysi: Puolueet voisivat tarjota sinkuille, maaseutujen poikamiehille ja leskille muutakin kuin iloisen veronmaksajan roolia

Eliniän vallankumous on räjäyttänyt yksineläjien määrän.  

politiikka
En pojke sitter med ryggen mot uppe på en kulle och tittar ut mot en stad.
Yksinasujat eivät pidä itsestään ääntä. Siinä saattaa olla yksi syy, miksi päättäjät eivät aja heidän asiaansa. 1,2 miljoonaa suomalaista asuu yksin.

Suomalainen elää harvinaisen pitkän elämän. Siihen voi kuulua useita vaiheita, joissa asutaan omin päin: opiskeluaikana, eron sattuessa tai viimeistään leskenä.

Suomi kuuluu vauraiden ja terveiden kansakuntien joukkoon. Naisen eliniänodote on noussut 84 vuoteen. Satavuotias ei ole enää mikään harvinaisuus. Vielä sotien aikaan ihmiset saattoivat odottaa elävänsä kuusikymppiksi.

Kun miehet kuolevat alle kahdeksankymppisinä, ei ole ihme, että Suomi on täynnä yksinasuvia naisia. Suurin osa yli 75-vuotiaista naisista asuu yksin.

Omiin tossuihin tuijottamisessa ei ole mitään kummallista.

Suomalaisilla on varaa asua yksin. Siihen kannustavat myös sosiaalituet. Opiskelijoiden asumistuki muuttui 2017 ympärivuotiseksi. Jo sitä ennen soluasuntojen kysyntä oli lopahtanut.

Nyt opiskelijat asuvat yksiöissä, koska se on mahdollista. Vanhoja rapistuvia soluasuntoja puretaan ja muutetaan yksiöiksi.

Kaukomatkoilla suomalainen katselee ihaillen perheyhteisöjä. Mummot, sedät, tädit, enot ja lapsenlapset asuvat lähekkäin ja huolehtivat toisistaan. Niin tehdään, koska perhe on köyhissä maissa ainoa turva? Muuta sosiaaliturvaa ei ole.

Suomessa ihminen valitsee bussissa mieluiten penkin, jonka viereinen paikka on tyhjä. Omiin tossuihin tuijottamisessa ei ole mitään kummallista.

Yksinasuvat unohtuvat, koska he eivät pidä itsestään ääntä.

Maajussille etsitään tv-ohjelmassa morsianta. Naiset lähtivät kaupunkiin töihin ja opiskelemaan. Kaupungeissa miehet ja naiset opiskelevat eri aloja: tekniikan opinnot vetävät eniten miehiä, naiset hakeutuvat yhä hoitoalalle.

Päättäjiltä perhekoon muutos on kuitenkin jäänyt huomaamatta. Vaalien alla puhutaan lapsiperheistä, vanhuksista ja opiskelijoista. Yksinasuvat unohtuvat, koska he eivät pidä itsestään ääntä. He eivät käytä päiväkoteja, peruskouluja, eivätkä leikkipuistoja.

Lapset hankitaan entistä myöhemmin, jos ollenkaan.

Perhe ei enää välttämättä koostu kahdesta aikuisesta ja lapsesta. Näin voisi toki päätellä, kun katsoo, miten meille myydään perheautoja, omakotitaloja ja perhepizzoja.

Silti moni yksinasuva on aivan tyytyväinen elämäänsä.

Kommunikaatio on kokenut vallankumouksen. Älypuhelimen ja verkon kautta samanhenkisiä ihmisiä voi löytää toiselta puolelta maailmaa. Lapset hankitaan entistä myöhemmin, jos ollenkaan.

Yksinasuvilla on myös ongelmia. Köyhyyteen ajautuvat useimmiten yli 75-vuotiaat yksinasuvat naiset. Vuonna 2016 joka neljäs iäkäs nainen oli pienituloinen. Naisten eläkkeitä pienentää se, että palkatta jäänyt lastenhoito ei kerrytä eläketuloa.

Vuonna 2016 joka neljäs iäkäs nainen oli pienituloinen.

Yksinasuvat elävät myös muita useammin toimeentulotuen varassa ja sinkkuus on tutkimusten mukaan syrjäytymisriski etenkin miehille.

Päättäjät pitävät yksinasumista välivaiheena. Siinä voi olla syy, miksi yhden hengen talouksille ei löydy edunvalvojia.

Yksinelämisestä on tullut kuitenkin monelle pysyvä elämäntapa. Maassa on 1,2 miljoonaa yhden hengen taloutta. Sinkuilla ei ole omaa puoluetta eikä etujärjestöä.

Mutta pitäisikö olla?

Päättäjien kannattaisi miettiä, miten rakentaa asuntoalueet, kun ihmiset asuvat yksin. He saattavat silti kaivata seuraa. He vanhenevat ja tarvitsevat apua liikkumiseen ja ruuanlaittoon.

Yksinasuminen voi olla vapaaehtoista tai pakotettua.

On epätodennäköistä, että yksinasuville syntyisi puolue tai kansanliike. Yksinasuvia tutkinut sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on sanonut:

– Yksinasuminen voi olla valittua tai pakotettua. Se voi liittyä hyvin monenlaisiin elämäntilanteisiin. Se voi elämän alussa tai loppuvaiheessa. Näille ihmisille on kuitenkaan vaikeaa löytää mitään yhteistä asiaa, jota he haluavat ajaa.

Voisi kuvitella, että 1,2 miljoonan ihmisen äänet kiinnostaisivat. Puolueet voisivat tarjota sinkuille, maaseutujen poikamiehille ja leskille muutakin kuin iloisen veronmaksajan roolia.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ilmoitti torstaina perustavansa väestöpoliittisen ministerityöryhmän. Siinä kannetaan huolta syntyvyydestä. Yksinasuvia toimeksiannossa ei mainita.

Juttua korjattu 29.11. kello 10.30: Sotien aikana ihminen saattoi olettaa elävänsä kuusikymppiseksi, ei viisikymppiseksi

Lue lisää:

Päättäjät puhuvat vain lapsiperheistä, vaikka sinkkujen määrä räjähtää: Näillä 10 paikkakunnalla puolet talouksista on yhden hengen ruokakuntia

Lue seuraavaksi