Saatanallisesta paavista sulavaliikkeiseen kardinaaliin: Ghostin Tobias Forgelle paholainen on uskollinen seuralainen, joka symboloi vapautta ja huumoria

Tämän hetken menestyneimpiin ruotsalaisiin yhtyeisiin kuuluva Ghost antoi Helsinki Areena -konserttinsa yhteydessä haastattelun Yle Uutisille.

Ghost
Ghost, ruotsalainen bändi.

Vuonna 2006 perustetusta Ghostista on välillä vaikea sanoa, onko kyseessä lintu vai kala. Yhtye esiintyy naamioituneena ja flirttailee avoimesti satanismilla, muttei ilmeisesti ole täysin vakavissaan.

Toisekseen, Ghostia pidetään metalliyhtyeenä, mutta sen musiikista löytyy runsaasti sulavia kertosäkeitä ja sokerisia pop-elementtejä. Ei siis ihme, että yhtye teki vuonna 2013 cover-version Abban I'm A Marionette -biisistä.

Kolmanneksi, Ghost ei oikeastaan ole bändi sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan muusikko Tobias Forgen sooloprojekti, jossa vaihtuvista taustamuusikoita käytetään nimeä Nameless Ghouls eli Anonyymit Demonit.

Paradokseja ja pohdiskeltavaa Ghostin kohdalla siis löytyy.

Ghost-yhtyeen laulaja Tobias Forge
Tobias Forge ja Papa Emeritus. Tracey Welch / AOP

Naamiot ovat ja pysyvät

Suomessa Ghost on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Yhtye on esiintynyt muun muassa Tuska-festivaalilla sekä Metallican ja Iron Maidenin lämmittelijänä, sekä käynyt pistokeikoilla pienemmissä keikkapaikoissa.

Nyt on jo suurisuuntaisemman konserttipaikan vuoro. Tapaamme Tobias Forgen joitakin tunteja ennen showta Hartwall Arenalla. Forge on ruotsalaiseen tyyliin kohtelias, helppo ja huumorintajuinen haastateltava. Olemus on urheilullinen ja hoikka: tuntuu siltä, että Forgen maskeeraamattomalla siviiliminällä on hyvin vähän yhteistä lavalla riehuvien paholaismaisten hahmojen kanssa.

– Minulle on mukavampaa muuttua joksikin, joka näyttää rocktähdeltä, ja käyttäytyy kuin rocktähti tavalla, johon oma minäni ei pysty. Toisaalta yhtyeen imago on etabloitunut tällaiseksi, enkä halua sitä kyseenalaistaa.

– Käytännön syistä haluaisin ehkä tulevaisuudessa muuttaa muutamia naamioitumiseen liittyviä asioita ja tehdä niitä helpommaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menisin lavalla tällaisena. Kun katson itseäni peilistä, en näe siellä Ghost -yhtyettä, Forge toteaa.

Forge luotsasi Ghostia aluperin satanistisena paavina eli Papa Emerituksena, mutta viime vuonna hahmo muuttui sulavasti liikehtiväksi Cardinal Copiaksi, joka ei jääne lyhytikäiseksi alter egoksi.

– Yleisömme on ottanut Cardinal Copian hyvin vastaan ja pidän hänestä. Copia on tähän mennessä Ghost-saagan värikkäin hahmo – tosin hänen maskinsa voisi olla vielä hieman coolimpi.

Ghostin ja Forgen henkilöllisyydet olivat pitkään mysteeri, mutta ne paljastuivat pari vuotta sitten oikeusjutun yhteydessä.

Ghost-BlackCardinal-AmandaDemme
Tobias Forge ja Cardinal Copia -hahmo. Universal

Pimeän puolen houkutteleva kutsu

Ghostin lyriikoissa palvotaan Luciferia, vastataan Saatanan houkuttelevaan kutsuun, kuiskitaan Antikristuksesta ja ollaan muutenkin pimeän puolen ja okkultismin tiheiden ja tummanpuhuvien kudelmien keskellä, toisinaan jopa latinan kielellä. Il Padre, Il Filio Et Lo Spiritus Malum, kuten Infestissumam -kappaleen jylhissä kuorosovituksissa loitsitaan.

Tobias Forgen mukaan Saatana käsitetään pop-kulttuurissa – ja Ghostin lyriikoissa – hieman eri tavalla kuin esimerkiksi Raamatussa.

– Abrahamilaiset uskonnot perustuvat kontrolliin. Saatana taas edustaa pop-kulttuurissa aivan vastakkaisia asioita. Käsitys siitä, että paholainen edustaa pahuutta, ei oikein innosta minua. Muistan historiasta hyvin vähän pahoja asioita, joita on tehty paholaisen nimissä. Jos ajatellaan asioita, jotka ovat aiheuttaneet ihmiskunnalle tuskaa ja epätoivoa, on niitä useimmiten tehty hyvyyden nimissä. Lisäksi aika moni tapaamani Jumalaa pelkäävä kristitty – eivät tietenkään kaikki – on ollut aika kamala ihminen.

– Paholainen merkitsee minulle rock'n'rollia, elokuvaa, vapautta ja huumoria. Paholainen on ollut uskollinen seuralainen valtaosan elämästäni sekä oppaana, mentorina että symbolina.

Ghostin visuaalinen ilme pohjaa vahvasti myös katolisen kirkon kuvastoon. Yhtyeen lavarekvisiitta imitoi keskiaikaisen katedraalin korkeita pylväitä ja lasimaalauksia, jotka on tietenkin toteutettu enemmän tai vähemmän rienaavalla tavalla.

– Katolisen kirkon estetiikan tehtävänä on olla vaikuttavaa ja näyttää pelottavalta pienen ihmisen näkökulmasta. En yhtään ihmettele, että joskus muinoin ihmiset saattoivat ajattella, että katedraalit olivat Jumalan tai jonkun yliluonnollisen voiman rakentamia.

– Meidän konseptimme on vähän samanlainen. Olemme rakentaneet kirkon, ihmiset tulevat paikalle, osallistuvat rituaaliin ja heillä on juhlallinen olo. Ainoa ero tässä on se, että monet uskonnot ovat saaneet ihmiset tuntemaan olonsa ahdistuneeksi, minä taas toivon, että meidän yleisöllämme on hyvä fiilis.

Ghost-yhtyeen laulaja Tobias Forge
Ghost esiintymässä Yhdysvalloissa tämän vuoden toukokuussa. AOP

Kaikkiin maihin Ghostilla ei ole asiaa

Musiikillisesti Ghost on katsellut aina taaksepäin. Yhtyeen soundeissa kaikuvat 60- ja 70- luvun okkultistinen rock ja Black Sabbathin kaltaiset yhtyeet.

– Minulla on aina ollut tietynlainen arkeologinen lähestymistapa musiikin kirjoittamiseen, mutta yritän sekoittaa asioita toisiinsa niin, että ne kuulostavat uusilta, mielenkiintoisilta ja maukkailta.

– Ghostin musiikissa saattaa olla yhtymäkohtia siihen, mitä esimerkiksi Alice Cooper ja King Diamond ovat tehneet, mutta kyse ei ole samasta skenestä. Pidän siitä, että kuljemme ikään kuin omassa ympyrässämme.

Tällä hetkellä viidettä albumiaan valmisteleva Ghost on yksi Ruotsin kuumimpia vientituotteita, jolla tosin imagonsa puolesta ei ole menemistä kaikkialle maailmaan. Viimeksi yhtye koki negatiivista asennetta hieman konservatiivisemmalla paikkakunnalla Yhdysvalloissa.

– Jos menisimme soittamaan esimerkiksi Lähi-itään tai tiettyihin Aasian maihin, siitä syntyisi ongelmia. Siksi emme niin tee. Emme halua tuhlata ihmisten aikaa siihen, että showmme buukataan jonnekin, missä emme loppujen lopuksi saakaan soittaa. Etenkin black metalin parissa, jonka visuaalisesta maailmasta me tulemme, tapahtuu usein tällaista.

Tobias Forgen mukaan Ghostissa ei kuitenkaan ole kyse provosoinnista tai vastakkainasettelujen hakemisesta.

– Me haluamme pohjimmiltaan viihdyttää ihmisiä, jotka tällaisista asioista saavat iloa. En minä kierrä esiintymässä tehdäkseni ketään vihaiseksi.

Tobias Forge, Ghost
Tobias Forge Hartwall Arenassa 28.11. Jussi Mankkinen / Yle