Puoli vuotta aikaa Suomen MotoGP-kisoihin – rakennustyömaa näyttää samalta kuin kesällä: "Olemme menneet aikataulun mukaan"

Kymiringillä keskitytään turva-alueiden parantamiseen, varikon rakentamiseen ja katsomo-alueiden valmisteluun.

MotoGP
Kymiringin varikko
Tällä hetkellä Kymiringin varikosta on pystyssä yksi kolmasosa. Loput varikon seinistä on määrä olla pystyssä helmikuussa.Antro Valo / Yle

Kouvolan ja Lahden välissä sijaitsevan Iitin Kymiringin moottoriradan historian ensimmäiseen MotoGP-osakilpailuun on aikaa 222 päivää. Varikkosuoralta katseltuna näkyviä muutoksia rata-alueella ei juurikaan havaitse, kun vertaa elokuun testiajojen aikaiseen näkymään.

Selvin merkki töistä on kaivinkone, joka tasoittaa varikkorakennuksen pohjaa.

Rata-alueen rakentamisessa suurin prioriteetti on varikkorakennuksen valmistumisessa. Siitä on pystyssä on vasta yksi kolmannes – se oli pystyssä jo testiajojen aikaan.

Kolmen viimeisen kuukauden aikana siellä tehty muun muassa eristys-, sähkö- ja putkitöitä.

–Olemme menneet sen aikataulun mukaan, mikä alun perin oli. On selvää, että talvikaudella on hiljaisemman näköistä. Kun kevät koittaa, vauhti kasvaa, ratayhtiö Kymiring oy:n Markku Pietilä sanoo.

Kymiringin varikkoalue
Kaikkiaan varikkorakennus on 250 metriä pitkä. Lopun varikko-osan perustukset on saatu viimeistelykuntoon. Pää- ja varikkosuoran erottava varikkomuuri on koottu täyteen mittaansa.Antro Valo / Yle

Kokonaisuudessaan varikkorakennuksesta tulee 250 metriä pitkä. Nyt varikon kaikki perustukset on saatu viimeistelykuntoon. Ratajohtaja Timo Pohjolan mukaan varikkorakennuksen loput seinä- ja kattorakenteet saadaan pystyyn helmikuun aikana. Varikon ja pääsuoran välissä kulkeva varikkomuuri on koottu täyteen mittaansa.

Varikon takasuoralla näkyy kaivinkone, joka tekee töitä hiekkamaalla. Ratajohtaja Timo Pohjolan mukaan kyseessä ovat katsomon pohjatyöt.

Kymiringin työmaalla urakoi tällä hetkellä 25–30 työntekijää.

Työmiehiä Kymiringillä
Työmiehet työskentelevät pystyssä olevan varikkorakennuksen kimpussa. Ratayhtiön toimisto muuttaa varikkotiloihin ensi viikolla.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Ratayhtiön toimitusjohtaja Markku Pietilä summaa, että keskeisimmät rakennustyöt alueella ennen ensi kesää ovat varikko ja katsomoalueet.

Muun rakentamisen kanssa otetaan rauhallisemmin. Ratayhtiö Kymiring oy omistaa rata-alueelta varikkorakennuksen lisäksi yli 120 000 kerrosneliön verran rakennusoikeuksia.

Osa oikeuksista on kaavoitettu rata-alueelle tuleville Racing Lodge -asunnoille. Alustavasti Lodget olisivat tasokkaita asuntoja, jonka omistamiseen sisältyisi radan käyttöoikeus.

– Ne eivät tietenkään valmistu tulevaksi kesäksi, mutta niiden kanssa edetään koko ajan, Pietilä kertoo.

Nurmijärveläisen rakennusyhtiö Rakennusvarma oy:n oli määrä tehdä radan yhteyteen hulppeita vapaa-ajanasuntoja. Alueelle piti nousta kuutisenkymmentä luksusasuntoa. Viime kesän aikana ratayhtiö ilmoitti, että Rakennusvarma ei tee asuntoja Kymiringille. Rakennusvarma asettettiin konkurssiin tämän syksyn aikana.

"Ensi kesän osalta laittaisin jäitä hattuun leirintäalueen suhteen."

Markku Pietilä, toimitusjohtaja, Kymiring oy

Ratayhtiön alueelle suunnitteilla olleen leirintäalueen kanssa toimitusjohtaja Markku Pietilä ottaa aikalisän.

– Ensi kesän osalta laittaisin jäitä hattuun leirintäalueen suhteen. Ratayhtiöllä ei ole resursseja tehdä sitä.

Leirintäalueen pyörittämisen suunnitellaan tulevaisuudessa olevan yrittäjävetoista, mutta ratayhtiö on siinä mukana.

– Siitä vain ensimmäinen yrittäjä ilmoittautumaan meille, niin lähdetään viemään hommaa eteenpäin, Pietilä toteaa.

Kymiringin rata-alue
MotoGP-tallit saapuvat Kymiringille rengastesteihin kesäkuussa.Antro Valo / Yle

Kaksipäiväiset rengastestit kesäkuussa

Kymiringin osakilpailu kilpaillaan 12.7.2020. Kymiring Events oy on tehnyt sopimuksen MotoGP-osakilpailun järjestämisestä promoottorina toimivan Dorna Sportsin kanssa. Sopimus kattaa vuodet 2020–2024.

Kansainvälinen moottoripyöräilyn kattojärjestö FIM julkaisi ensi vuoden kilpailukalenterin elokuussa. Tuolloin kilpailuluettelossa oli Kymiringin kohdalla tähtimerkintä, jonka selitteenä oli subject to FIM homologation.

– Merkintä koski radan turvaluokitusta. Meillä on radalla korkein turvaluokitus, jonka mukaan rata valmistuu. Nämä radan turvallisuusparannukset tulevat valmiiksi ensi keväänä toukokuun puolivälissä, ratajohtaja Timo Pohjola sanoo.

Viime elokuussa ajettujen kaksipäiväisten testien jälkeen radan turvallisuutta on parannettu FIM:in ja Dorna Sportisin ohjeistuksella. Muun muassa radan turva-alueiden asvaltointeja on jatkettu ja turvakaiteiden paikkaa on muutettu. Ensi keväänä Kymiringin mutkiin lisätään kanttikivetystä.

MotoGP-tehdastallit nähdään Iitin Kymiringillä ensi vuonna kahteen otteeseen. Jo tiedetyn MotoGP-viikonlopun ajankohdan lisäksi kaikki tehdastallit saapuvat juhannusviikolla, 15.–16. kesäkuuta, kaksipäiväisiin rengastesteihin. Testeihin ei päästetä yleisöä.

– Näissä testeissä tallit tulevat valitsemaan heinäkuun kilpailun rengasseokset, ratayhtiö Kymiring oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä kertoo.

Markku Pietilä
Kymiring oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä summaa, että keskeisimmät rakennustyöt alueella ennen ensi kesää ovat varikko ja katsomoalueet.Antro Valo / Yle

Lippuja viiteen eri osaan rataa

MotoGP-kisaviikonlopun lipunmyynti alkoi tapahtuman pääjärjestäjän Lahti Eventsin toimesta tänään. Ensimmäisen viikon aikana päiväkohtaisia lippuja tulee myyntiin 30 000–35 0000.

Promoottori Dorna Sports odottaa ensi kesän MotoGP-viikonloppuun kaikkiaan 100 000 katsojaa.

– Lippuja myydään viiteen eri osaan rataa. Yksi osa sijaitsee radan keskellä tapahtumakentällä, takasuoran varrella on kolme aluetta ja loppumutkien kohdalle tulee metsäkatsomo. Se on kokonaan seisomakatsomoa, Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki kertoo.

Kaikki rata-alueen katsomorakenteet ovat ensi kesänä väliaikaisia. Tarkkaa katsomorakenteiden määrää ei ole vielä lyöty lukkoon.

– Varaukset katsomoista on tehty. Väliaikaisia katsomoita tulee kotimaasta ja vähän ulkomailtakin.

180 hehtaarin rata-alueelle mahtuu samanaikaisesti noin 100 000 katsojaa. Mäen mukaan 100 000 ihmistä ei ole tapahtumajärjestäjälle ongelma.

– Jos sunnuntaina ihmisiä tulee paikalle 100 000, kaikki mahtuvat alueelle.

MotoGP-pyörä Kymi Ringin radalla.
MotoGP-tallit vierailivat edellisen kerran Kymiringillä viime elokuussa testiajojen merkeissä. Tuolloin kaksipäiväisissä testeissä vieraili 8 000 katsojaa.Antti-Jussi Korhonen / Yle