SDP:n Antti Lindtman Feldt-Rannasta: ”Maarit oli keskeinen osa SDP:n peruskalliota”

SDP:n eduskuntaryhmä pitää tänään illasta muistotilaisuuden edesmenneelle Maarit Feldt-Rannalle.

politiikka
Antti Lindtman
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi entisen kansanedustajakollegan Maarit Feldt-Rannan kuolemasta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Tunnelma SDP:n eduskuntaryhmän huoneen edessä oli tänään apea, kun tieto pitkäaikaisen kansaedustajan ja puoluetoverin Maarit Feldt-Rannan kuolemasta saavutti edustajat.

Normaalisti sanavalmis eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) joutui kerran poistumaan toimittajajoukon edestä, jotta hän saisi sanottua sanottavansa.

– Maarit oli monella tapaa poikkeuksellinen ihminen. Vaikka tähän hetkeen on ehtinyt valmistautua, kun se hetki koittaa, suru ja kaipaus on pohjaton, Lindtman sanoi.

Eduskuntaryhmän huoneen edessä eniten käytetyt sanat kuvaamaan Feldt-Rantaa olivat ilo, lämminsydämisyys ja älykkyys.

– Maaritin motto oli, että jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän. Hän todella eli näiden sanojen mukaan, Lindtman sanoi.

Lindtman sanoo, että demarit menettävät Feldt-Rannassa paljon.

– Maarit oli hyvin aatteellinen ihminen. Hän piti aina mielessä lapsuuden ja nuoruuden taustansa, joka ei ollut niin kummoinen. Valtakunnan huipulla hän aina muistutti, minkä takia tämä liike on olemassa.

Feldt-Ranta on kertonut niukasta lapsuudesta, jossa kuitenkin vallitsi kannustava ilmapiiri. Isän sokeus kasvatti häntä ottamaan vastuuta.

Rinne: Tällaiseen uutiseen ei koskaan voi varautua

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne otti uutisen Feldt-Rannan kuolemasta vastaan surullisena.

– Kerkesin keväällä jutella Maaritin kanssa pitkään ja syvällisesti. Silloin minulle selvisi, miten vakava tilanne hänen osaltaan on.

– Olin henkisesti voinut varautua tähän, mutta ei sitä koskaan pysty varautumaan tavalla, että tämä ei koskettaisi kovasti, Rinne sanoi.

Antti Rinne
Pääministeri Antti Rinne muistaa Feldt-Rannan lämpimänä ja älykkäänä kollegana.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Rinne muistaa Feldt-Rannan lahjakkaana, älykkäänä ja hyvin ”muiden tunteita tulkitsevana” kollegana, joka työskenteli koko elämänsä muiden ihmisten puolesta.

SDP:n eduskuntaryhmä peruutti torstai-illaksi suunnitellut pikkujoulut. Sen sijaan ryhmä pitää Feldt-Rannan kunniaksi muistotilaisuuden.

Lue lisää:

Ex-kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on kuollut