Ranua sai avustusta koulun liikuntasaliin

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) on myöntänyt Ranuan kirkonkylän koulun liikuntasalin rakentamiseen 750 000 euroa.

Ranua
Läheltä
Yle

RanuaRanuan kunta on saanut valtiolta avustusta uuden koulun liikuntasalin rakentamiseen. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) on myöntänyt Ranuan kirkonkylän koulun liikuntasalin rakentamiseen 750 000 euroa.

Liikuntasali tulee uuteen kouluun, jonka rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi syksynä. Kaikkiaan Ranuan kirkonkylän uuden koulun rakentaminen maksaa noin kahdeksan miljoonaa euroa. Valmis se olisi vuonna 2022.

Ranuan kunta on tekemässä koulusta pienemmän, mitä alun perin suunniteltiin. Aluksi kustannusarvio oli 12,5 miljoonaa euroa. Koulusta tulee pienempi, koska ranualaisia syntyy odotettua vähemmän tulevaisuudessa ja kunnan taloustilanne kiristyy.

Kaikkiaan ministeri myönsi rahoituksen 37 liikuntahankkeelle koko maassa. Ranua oli ainoa rahoitusta saanut kohde Lapissa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).