Teija Ihanamäki on liftannut 25 kilometrin työmatkan jo vuosia – myös isän kuolemaa hän suri peukku pystyssä

Tuhansia liftausmatkoja tehnyt Ihanamäki saa usein selitellä elämäntapaansa.

liftaus
Teija Ihanamäki tien varrella
Teija Ihanamäelle, 53, liftaaminen on elämäntapa. Tien päällä on aikaa ajatella ja katsella luontoa. Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Satakuntalainen maalaismaisema avautuu avarana tien 261 linja-autopysäkiltä Jämijärvellä. Toisella puolella tietä on vanha punainen puumökki, toisella puolella sänkinen pelto. Jossain lähellä haukkuu koira. Tähän kohtaan Teija Ihanamäki kävelee kotoaan Jämijärven keskustasta ja nostaa peukun pystyyn kaksi tuntia ennen työvuoron alkua.

Ihanamäelle liftaus on keino päästä paikasta toiseen, mutta paljon muutakin.

– Tästä on tullut tapa, josta en osaa luopua.

Ihanamäki on liftannut jo vuosia työmatkansa Ikaalisten kylpylään. Osa-aikatyötään hierojana hän tekee usein sellaisiin vuorokauden aikoihin, että harvoista linja-autovuoroista ei ole apua. Tänä syksynä vuorojen määrä on vähentynyt entisestään, hän sanoo. Autokin olisi, mutta sitä käyttää useimmiten Ihanamäen avopuoliso.

“Olen aina ollut optimisti liftauksessa”

Liftauspaikan Teija Ihanamäki valitsee huolella. Maisema on tärkeä, sillä peukku pystyssä on aikaa ajatella ja katsella. Tien varren maisemat ovat tehneet häneen niin suuren vaikutuksen, että hän on opiskellut maisemantutkimusta Turun yliopistossa ja tehnyt gradunsakin kulkijoiden maisemakokemuksista.

Liftauspaikka pitää valita myös sen mukaan, että siitä on liftari helppo huomata ja siihen on helppo autolla pysähtyä.

Kauaa ei yleensä tarvitse odottaa.

– Joskus kyydin saa saman tien. Voi mennä kymmenestä minuutista puoleen tuntiin, se on aika yleinen. Yleensä ehdin hyvin töihin.

Liftari peukku pystyssä tien varrella
Teija Ihanamäki liftaa säässä kuin säässä kaikkina vuodenaikoina. Pimeällä pitää olla heijastinliivi ja talvella paljon lämmintä yllä. Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

– Muuten olen aika pessimisti, mutta olen aina ollut optimisti liftauksessa.

Aikaa pitää kuitenkin varata reilusti, jotta ehtii molemmissa päissä työmatkaa kävellä tai pyöräillä muutaman kilometrin.

Kesät talvet liftaava Ihanamäki varustautuu matkaan huolella. Repussa on vaihtuvaan säähän sopivaa vaatetusta, heijastinliivit, eväitä ja taksirahat. Ei kuitenkaan kylttiä, joka kertoisi määränpään.

– En kuulu tähän "kylttikulttiin", hän nauraa, ja kertoo, ettei ole oikeastaan koskaan käyttänyt kylttiä liftatessaan.

Kun auto sitten pysähtyy kohdalle ja Ihanamäki istahtaa kyytiin, hän kertoo usein olevansa työmatkalla.

– Jos ihminen katselee siinä alussa vähän arvellen minua ja ihmettelee, miksi olen täällä, kerron että menen töihin.

“Liftareita näkee enää niin harvoin”

Teija Ihanamäki saa usein perustella matkustustapaansa.

– Yleisin kommentti on, että otin nyt sinut kyytiin, kun teitä liftareita näkee enää niin harvoin.

Joskus hän kokee, että ihmiset paheksuvat liftaajia. Jotkut pitävät sitä merkkinä köyhyydestä. Hän myöntää, että toisinaan on vaikea vastata uteluihin, miksi hän liftaa.

– Sanon, että kun ei oikein muuten pääse. Tämä on minulle niin luonteva tapa. Olen tähän niin tottunut. Tehnyt tätä oikeastaan aina.

Mikä on nyt 53-vuotiaan naisen “aina”? Hetken tuumittuaan hän sanoo liftanneensa ainakin 40 vuotta.

– Muistelen, että olisin liftannut ensimmäisen kerran 12–13-vuotiaana. Syy oli polttava. Piti päästä lähimpään kauppaan, mistä sai ostaa farkut koulun diskoon.

Matkoja on kertynyt tuhansia, Ihanamäki arvelee. Liftaamalla hän on liikkunut erityisesti kotiseudullaan Satakunnan ja Pirkanmaan rajalla, mutta myös eri puolilla Itä- ja Länsi-Suomea festareiden, opiskelun, työn ja lomamatkojen takia.

Useimmiten hän on ollut liftatessaan yksin, mutta muutaman kaverin ja avopuolisonsakin hän on saanut ainakin kokeilemaan liftausta.

– En tiedä muita minun ikäluokastani, jotka olisivat yhtä aktiivisia liftaamaan kuin minä.

“Tässä voi saada ja antaa”

Liftaaminen on Teija Ihanamäelle elämäntapa. Hän haluaa suojella luontoa valinnoillaan. Hän nauttii myös kohtaamisista, joita peukkukyyti suo. Ihanamäen filosofian mukaan hänet ottaa kyytiin ne ihmiset, jotka hänen on tarkoituskin tavata molempien elämää rikastuttavalla tavalla.

– Minulla on ollut jo lapsesta asti ajatus, että miksi ei voisi jakaa asioita. Tässä voi saada ja antaa.

Kyydin antajia yhdistää ainakin yksi asia. Ihanamäen mielestä he ajattelevat toisista ihmistä hyvää.

– Kyllä niissä ihmisissä täytyy itsessäänkin jotain hyvää olla.

Teija Ihanamäki liftaa Jämijärvellä tiellä 261
Teija Ihanamäki saa yleensä helposti kyydin töihin tältä tien 261 bussipysäkiltä. Hän arvelee, että siisti ja kiltin näköinen olemus auttaa. Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Ihanmäen kokemusten perusteella liftarin ottaa kyytiin herkimmin ihminen, jonka elämää liftaaminen on jotenkin koskettanut. He ovat liftanneet itse tai ovat sitä ikäluokkaa, joka on kokenut liftaamisen kukoistuskauden menneinä vuosikymmeninä. Heitä yhdistää myös halu tutustua ihmisiin.

Ihanamäki on kokenut tien päällä jännittäviä, joskus pelottaviakin hetkiä. Kaikkien kyytiin hän ei edes mene.

Liftaus on tuonut ennen kaikkea mielenkiintoisia tilanteita ja ihania uusia asioita, Ihanamäki korostaa. Moni elämäntarina on jaettu autonkorin tuomassa turvassa.

– Ihmiset kertovat todella avoimesti. Joskus käydään läpi suruja ja joskus iloja. Tavallista elämää.

"Se oli sellainen maaginen hetki"

Ihanamäki on itsekin saanut avautua. Niin isän kuin äidin kuolemaa on surtu ja lohtua saatu monen matkan ajan. Joissakin kohtaamisissa on ollut erityistä taikaa.

– Lähdin liftillä sairaalasta, kun tiesin, että isä kuolee ihan kohta. Olin ihan sekaisin.

– Oli aamuyö. En muista, miten ajauduin tien poskeen. Alkumatkastakaan en muista juuri mitään. Kun aurinko sitten nousi, mä istuin rekassa. Näin, miten pieni hirvenvasa juoksi siinä auton vierellä pientareella. Se oli sellainen maaginen hetki.

Iloisia kohtaamisia on ollut paljon. On niitä kuskeja, jotka ovat ottaneet Ihanamäen kyytiin uudestaan ja uudestaan. Joskus kyytien välissä on voinut kulua aikaa vuosia, ja silti juttu on jatkunut kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

Monet haluavat välttämättä raivata tilaa liftarille, vaikka auto näyttääkin jo kovin täydeltä. Esimerkiksi Jämijärven pienlentokentällä käy Ihanamäen sanojen mukaan hauskoja ihmisiä, jotka haluavat auttaa liftaria.

– Hyvin pienessä autossa oli kaksi tyttöä, joilla oli todella isot pakkaukset, olisivatko olleet laskuvarjoja. Ne veivät tilan lähes kattoon asti. Mutta kyllä he mahduttivat minutkin sinne. Tulimme Ikaalisista Jämijärvelle vaikka vähän ahdasta oli.

– He kertoivat, minne olivat niillä laskuvarjoilla päätyneet ja mitä kaikkea kivaa heille oli tapahtunut, kun he olivat jonkun pellolle ensin tupsahtaneet ja saaneet vielä kutsun kahvillekin.

Mielenkiintoisten kohtaamisten toivossa Ihanamäki aikoo jatkaa liftaamista niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja jalka nousee.

– Ihan pimeimmillä ja kurjimmilla keleillä en välttämättä liftaa, mutta viimeistään keväällä taas, jos työt Ikaalisissa jatkuvat.

Toimittaja Kirsi Matson-Mäkelä nosti peukun pystyyn Teija Ihanamäen kanssa Jämijärvellä.