Lapin Kansalle 45 000 euron tuki saamenkielisiin uutisiin

Muut puolen miljoonan euron tukipäätöksistä menevät ruotsinkielisille.

saamen kieli
Sanomalehti Lapin Kansa
Lapin Kansa on saanut tukea pohjoissaamenkielisten uutisten tuottamiseen.Jarno Tiihonen / Yle

Sanomalehti Lapin Kansa on saanut 45 000 euron tuen pohjoissaamenkielisen uutisaineiston tuottamiseen.

Tuen myöntäminen on ollut vuodesta 2016 asti opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulla ja sinä aikana Lapin Kansa on jäänyt ilman tukea ainoastaan viime vuonna, jolloin se ei tukea hakenut.

Kaikkiaan opetusministeriö on myöntänyt ensi vuodelle puoli miljoonaa euroa vähemmistökielisen sanomalehdistön tukemiseen. Muut tuensaajat ovat ruotsinkielisiä.

Tukea on myönnetty myös Svensk Presstjänst Ab:lle, joka saa 365 000 euroa ruotsinkielisten uutispalveluiden tukemiseen.

Lisäksi Förlags Ab Sydvästkusten Åbo Underrättelser -lehden julkaisukustannusten vähentämiseen myönnettiin 50 000 euroa, Ny Tid -lehdelle myönnettiin 24 000 euroa verkkosisältöjen ja -uutistoiminnan kehittämiseen ja Understödsföreningen för Nya Östis rf:lle 16 000 euroa toimitus- ja hallintokustannusten kattamiseen.

Karjalan ja romanin kielen sekä viittomakielen tukea ei haettu

Tukea voidaan myöntää myös karjalan ja romanin kielillä sekä viittomakielellä julkaistavaan sanomalehteen ja verkkojulkaisuun, mutta muita kuin ruotsin ja saamen kielen hakemuksia ei tänä vuonna tehty.

Viime vuonna tukea haettiin ja myönnettiin vain ruotsinkielisten uutisten tuotantoon.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).