Talvisodan muistopäivä näkyy Suomussalmella koko viikonlopun – "Täällä on liikuttu vähän toisissa tunnelmissa 80 vuotta sitten"

Viikonlopun tapahtumat käsittelevät Talvisota-teemaa monesta eri näkökulmasta.

talvisota
Raunioita Suomussalmen lossilla.
Sodan jälkeisiä raunioita Suomussalmen lossilla. SA-kuva

Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta lauantaina 30. marraskuuta.

Varsinkin Raatteentiestä tunnettu Suomussalmi pitää Talvisota-muistoja esillä koko viikonlopun kestävässä Raate 2019-tapahtumassa. Luvassa on muun muassa teatteria, musiikkia, luentoja, talvisota-aiheinen vaellus ja tietenkin paljon muisteloita.

– Puhuttelevuus löytyy monipuolisuudesta ja toisaalta tarinoista. Teatterin luomat tunteet, asiantuntijoiden alustukset ja toisaalta mahdollisuus tutustua polkuihin ja entisöityihin poteroihin, täydentävät kokemusta. Täällä on liikuttu vähän toisissa tunnelmissa 80 vuotta sitten, Suomussalmen kunnan kulttuurituottaja Joni Kinnunen sanoo.

Kinnusen mukaan viikonloppuun on panostettu reippaasti, sillä Talvisodalla on yhä suuri merkitys Suomussalmelle ja suomussalmelaisille.

– Elämme rajan läheisyydessä, joten se on osa yhteisön historiaa. Talvisota on koskettanut yksilöitä, perheitä ja yhteisöä hyvin voimakkaasti. Välillä on ihan hyvä pysähtyä muistamaan, että sodissa annetuilla uhrauksilla on rakennettu tämän päivän Suomen menestys, Kinnunen sanoo.

Ajatuksena on ollut tarjota paljon erityyppistä ohjelmaa, joka lähestyisi teemaa eri näkökulmista.

– Iso kiitos aktiivisille toimijoille, jotka ovat nähneet tärkeäksi järjestää tapahtumia viikonloppuna. Niistä on rakentunut kiinnostava kokonaisuus tapahtumaviikonlopun muotoon.

Paikalle toivotaan aikaisempien vuosien tapaan paljon väkeä ja myös nuorisoa.

– Varmasti jokaiselle löytyy kiinnostava tapa muistaa sodan alkua. Erityisesti Raatteen Portin iltatapahtuman valaistuine polkuineen voisi kuvitella kiinnostavan nuorempaakin ikäluokkaa, Kinnunen pohtii.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)