Hämeenlinnassa kaupunkipyörillä pyöräillään läpi talven

Talven aikana on tarkoitus kerätä tietoa siitä, miten sähköominaisuuksilla varustetut kaupunkipyörät toimivat talviolosuhteissa.

Kaupunkipyörät
Oulun kaupunkipyörät, sykkelit kerätään talveksi varastoon.
Monissa kaupungeissa kaupunkipyörät kerätään talveksi varastoon.Risto Degerman / Yle

Kaupunkipyörien kokeilua jatketaan Hämeenlinnassa talven yli. Uudenmaan liitto on myöntänyt rahoituksen jatkohankkeelle, jonka tavoitteena on saada tietoa pyörien toimivuudesta myös talvioloissa.

Kaupunkilaisten yhteiskäytössä olevat kaupunkipyörät ovat olleet Hämeenlinnan katukuvassa toukokuusta 2019 lähtien.

Hämeen ammattikorkeakoulun tiedotteen mukaan kesän 2019 aikana kerätyt palautteet kertovat yleisesti varsin myönteisestä suhtautumisesta pyöriin ja niiden toivotaankin jäävän vakituisesti osaksi kaupungin joukkoliikennettä.

Suurimmaksi kaupunkipyörien haasteeksi palautteissa koettiin maksutapa. Myös pyörien nykyistä 80,7 neliökilometrin toiminta-aluetta pidettiin liian pienenä, sillä pyörän sähköominaisuuden ansiosta sillä pääsisi sujuvasti pidemmänkin matkan. Rajoitteeksi nähtiin myös tunnin jaksoihin asetetut vuokrausajat ja pyöräasemien vähyys.