Savon Sanomat: Keskolla edelleen suunnitelma rakentaa kauppa Kuopion Haapaniemelle

Entinen Kuopion Liikenteen tontti on ollut Keskon hallussa jo toistakymmentä vuotta.

Kuopio
Keskon omistuksessa oleva tontti Kuopion Haapaniemellä.
Haapaniemellä sijaitseva tontti oli jo hieman pusikoitunut vuonna 2009, ennen kuin sitä siistittiin asuntomessujen parkkipaikaksi.Keijo Salokangas / Yle

Kesko suunnittelee edelleen kaupparakentamista Kuopion Haapaniemelle, kertoo Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Kesko osti Tasavallankadun ja Saaristokadun kulmassa olevan, entisen Kuopion Liikenteen tontin Kuopion kaupungilta 13 vuotta sitten.

Alun perin paikalle piti rakentaa Citymarket jo asuntomessuvuodeksi 2010. Nyt Kesko pohtii pienen Citymarketin tai ison K-Supermarketin rakentamista ja selvittää myös mahdollisuutta, että kaupan yhteyteen voisi tulla myös kaupungin palveluita.