1. yle.fi
  2. Uutiset

Suosittu LOL-pallo on kääritty muoviin, jonka alla on toinen muovikääre – selvitimme, onko lelupakkausten muovilla vuoraamisessa mitään järkeä

Testasimme, kuinka kauan kestää yhden LOL-pallon pakkauksen avaaminen. Aikaa kului seitsemän minuuttia.

muovipakkaukset
Prisman leluhylly
Lelujen pakkausmateriaalien määrät ovat kasvaneet.Kare Lehtonen/Yle

Pastellisävyinen, kirjava muovikääre rapisee käsissä. Sisällä olevan muovikappaleen reunat tuntuvat selvästi kääreen läpi. Vetoketjun kuva ohjaa avaamaan ensimmäisen muovikääreen oikeasta kohdasta.

Kääreen alta paljastuu toinen samannäköinen muovikerros. Sen aukaisemalla esiin tulee kirkkaasta muovista tehty pallo ja paljon pieniä muovipusseja. Suurimmassa pussissa on keräilyhahmo, muissa pusseissa on oheistarvikkeita hahmolle.

Jokainen esine on yksittäin pakattu.

Tyttöjen suosiossa olevat LOL-yllätyspallot on pakattu valtavaan määrään muovia, kun ajattelee, kuinka suuri lelu loppujen lopuksi jää leikittäväksi. Pakkauksen avaaminen ja muovikääreen poistaminen kaikkien lelun tarvikkeiden ympäriltä vei aikaa seitsemän minuuttia.

Myös muiden lelujen pakkausmateriaalien määrät ovat kasvaneet, vaikka EU-direktiivin viesti on päinvastainen.

LOL Suprise lelua avataan
Yllätyslelun paketin avaaminen nopeutettuna.

Tukes valvoo pakkauksia

Erilaisten pakkausten perusvaatimuksista säädetään EU:n pakkaus- ja pakkausjätedirektiivissä. Direktiivin mukaan esimerkiksi pakkauksen koko ja paino pitää rajata mahdollisimman pieneksi.

–Sen sanominen, mikä on ylipakattua, on tulkinnanvaraista. EU-komission pakkausten vaatimuksia koskevassa selvityksessä on pohdittu, pitäisikö erilaisille pakkauksille olla paino-tilavuussuhde, jolla olisi yläraja, kuinka paljon pakkauksessa saa olla tyhjää tilaa, toteaa ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes valvoo pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin noudattamista Suomessa. Myös Tukesissa on huomattu lelujen pakkausmateriaalin kasvanut määrä.

– Direktiivin noudattamista valvotaan tekemällä pistokoemaisia testejä tuotteiden pakkauksille, kertoo Tukesin ylitarkastaja Tiia Salamäki.

LOL Suprise lelua avataan
Yllätyspallon muovikääreet voi kierrättää muovinkierrätyksessä.Kare Lehtonen/Yle

Ongelmia on ollut Salamäen mukaan muun muassa PVC-muovipakkauksissa. PVC-muoville on omia rajoituksia siitä, mitä raskasmetalleja PVC-muovista valmistettu pakkaus saa sisältää.

On myös otettava huomioon se, milloin kyseessä on pakkaus ja milloin ei.

– Esimerkiksi pehmolelu voidaan myydä kantokassissa, jolloin kassi on lelu eikä pakkaus, toteaa Salamäki.

Ekologisia vaihtoehtoja ei ole saatavilla

Tamperelainen Sanni Granholm ostaa lelut mielellään käytettynä, koska silloin välttyy pakkausmateriaalilta.

– Uusiakin leluja meille ostetaan joskus, mutta kyllä se latistaa ostohaluja, jos lelun ympärillä on muovia yhtä paljon kuin itse lelussa.

Granholm on jättänyt leluja kokonaan ostamatta muovimäärän takia.

– LOL-leluja en ole ostanut, vaikka lapsi on niitä halunnut. Myös kaupoissa myytävät joulukalenterit ovat jääneet ostamatta, koska pakkausten koko ja sisällä olevan muovitavaran määrä on meidän tarpeisiin nähden karannut hieman käsistä.

Porilainen Katri Kaunisto kertoo ostavansa pääasiassa puuleluja tunnetuilta ja laadukkailta brändeiltä.

– En yleensä valitse ostostani pakkauksen perusteella, koska markkinoilla on hyvin vähän ekologisesti pakattuja leluja. Valitsisin ehdottomasti ekologisesti pakatun lelun muovipakkauksen sijaan, jos sellainen olisi saatavilla.

Muovin määrä lelujen pakkauksissa on Kauniston mielestä älytön.

– Lelut on usein sidottu niin tiukasti rautalangalla kovaan muoviin, että tavallisen kuluttajan on vaikea ymmärtää syytä tähän.

Prisman leluhylly
Sanni Granholmin mukaan lelujen ympärilä oleva suuri muovimäärä latistaa ostohaluja.Kare Lehtonen/Yle

Granholm ja Kaunisto uskovat, että kuluttajat voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa lelujen pakkausmateriaalin määrään.

– Leluvalmistajille voisi laittaa suoraa palautetta liian isoista pakkauksista. Toki kuluttajillakin on mahdollisuus valita, mutta ehkä myös päättäjät voisivat jollain tapaa edistää muovijätteen vähentämistä, Granholm pohtii.

Onnistuneita lelupakkauksia on LUTin pakkaustekniikan professori Ville Lemisen mielestä esimerkiksi Legolla. Lego-pakkaukset on tehty pahvista.

– Pakkaukset ovat logistisesti järkeviä, niitä menee paljon pieneen tilaan ja sisällä olevat pienet muovipussit voi kierrättää.

Myös LOL Surprise -yllätyslelun muovipussit ovat kierrätettäviä. Muiden lelupakkausten kierrätys voi kuitenkin olla haastavaa, sillä pakkauksissa on usein paljon eri materiaaleja.

– Materiaalit on monesti vielä liimattu toisiinsa. Eihän kukaan niitä eri materiaaleja käy irrottelemaan, Ville Leminen sanoo.

Pakkaus korostaa lelun "ihmeellisyyttä"

Useat lelut tulevat EU:n ulkopuolisista maista. Esimerkiksi Aasiassa ympäristötietoisuus ei ole samalla tasolla kuin Euroopassa.

– Näiden maidentuotantoon vaikuttaminen EU:n säätelyllä on haasteellista, Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopisto LUTin pakkaustekniikan professori Ville Leminensanoo.

Näyttävillä pakkauksilla pyritään houkuttelemaan aikuisia ja lapsia kiinnostumaan tuotteesta ja ostamaan se.

– Monesti halutaan korostaa, että lelu näyttäisi ihmeellisemmältä ja isommalta kaupan hyllyllä kuin se oikeasti onkaan, Leminen sanoo.

Vaikka suomalaiset ovat hyvin perillä kierrätyksen merkityksestä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista, kaikkien ostopäätökseen muovin määrä ei välttämättä vaikuta.

– Ei se muovin määrä hirveästi vaikuta, kun melkein kaikki lelut ovat muovissa. Tietysti pitäisi yrittää kiinnittää sellaiseenkin huomiota, pohtii Jukka Saira hypermarketin leluosastolla Lappeenrannassa.

Prisman leluhylly
Lelujen ja niiden pakkausten pitää läpäistä pudotustesti ja kestää pitkiä kuljetusmatkoja valtamerienkin yli.Kare Lehtonen/Yle

Saira ostaa leluja 5- ja 10-vuotiaille pojanpojilleen. Varsinkin lautapelit ovat poikien suosiossa.

– Kysyn vanhemmilta, minkälaisia leluja pojat haluavat, ettei mene ihan metsään.

Myös Kirsi Näppi ostaa leluja yleensä lasten toivomusten perusteella.

– Täytyy sanoa, että ei se pakkaus kyllä hirveästi vaikuta. Ja sittenhän se lelu vielä kääräistään kauniiseen paperiin.

Monissa leluissa ei professori Ville Lemisen mukaan edes ole olemassa muita, ympäristöystävällisemmin pakattuja vaihtoehtoja kuten esimerkiksi elintarvikkeissa on.

– Elintarvikepakkauksia tehdään suuria määriä eli siellä saadaan suuri vaikutus tuotekehityksessä, jos pystytään vähentämään pakkausmateriaalia tai siirtymään kokonaan toiseen.

Elintarvikepakkauksissa muovin käyttöä perustellaan usein ruuan paremmalla säilyvyydellä.

Lelujen taas pitää kestää usein pitkiä kuljetusmatkoja valtamerien yli. Leluille ja niiden pakkauksille tehdään myös pudotustesti, joka on osa virallista standardia.

– Testissä lelu pudotetaan maahan tietyltä korkeudelta ja lelun pitää kestää se, siitä ei saa irrota osia, muun muassa leluja maahantuovan Martinex Oy:n toimitusjohtaja Riia Sandström selittää.

Sandströmin mielestä lelupakkauksissa käytetään nykyään vähemmän muovia kuin ennen.

– Isot amerikkalaiset yritykset ovat esimerkiksi muuttamassa metallisia osia, joilla lelut kiinnitetään pakkaukseen, paperisiksi tai kankaisiksi.

Yle ei tavoittanut LOL Surprise -yllätysleluja valmistavaa MGA Entertainment Oy:ta kommentoimaan.

EU haluaa tiukentaa säädöksiä

Lelupakkauksien ominaisuuksia rajoittavatmyös Suomen jätelaki ja Valtioneuvoston asetus pakkauksista ja pakkausjätteistä.

Euroopan komissio tutkii parhaillaan keinoja tiukentaa pakkausten perusvaatimuksia, jotta säädökset saataisiin täytäntöön nykyistä tehokkaammin. Tarkastuksen on määrä valmistua ensi vuoden loppuun mennessä.

Prisman leluhylly
Euroopan komissio haluaa tiukentaa erilaisten pakkausten vaatimuksia.Kare Lehtonen/Yle

EU myös edellyttää, että kaikissa jäsenmaissa on pakkauksille tuottajavastuujärjestelmä vuoden 2025 loppuun mennessä. Järjestelmä varmistaa, että käytetyt pakkaukset kerätään ja kierrätetään.

– Suomella, kuten melkein kaikilla jäsenmailla, se on jo käytössä, ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg kertoo.

Lue seuraavaksi:

"Muovimoska"lelut ärsyttävät vanhempia, mutta silti joulun ostetuimmat lahjat ovat juuri sellaisia – neljä vinkkiä siihen, miten voit hallita lasten lelumäärää ekologisesti

Lue seuraavaksi