Lappeenrantalaiskuorolle tulossa jännä ilta – 20 nuorta esiintyy suurelle yleisölle jäähallin Raskasta joulua -konsertissa

Tuhatpäinen yleisö saa kuulla Lappeenrannan jäähallissa myös paikallista lapsi- ja nuoriskuoroa.

konsertit
Lappeenrannan Musiikkiopiston nuorisokuorolaiset Bea Ek, Aino Tervonen sekä kuoron johtaja Heidi Harju.
Bea Ek ja Aino Tervonen ovat jo kokeneita esiintyjiä kuoroissa. Lauantain Raskasta joulua -konsertti on kuitenkin yleisömäärälliseti isoin juttu. Kuvassa oikealla kuoron johtaja Heidi Harju.Ville Toijonen / Yle

Lappeenrannan Musiikkiopiston lapsi- ja nuorisokuoro esiintyy huomenna lauantaina Lappeenrannan jäähallissa Raskasta joulua -konserttikiertueen paikallisena solistina. Tieto tällaisesta mahdollisuudesta tuli kuorolle hieman ennen syyslomaa.

– Oli se aika kivaa kuulla, että pääsee tuonne. Onhan tuo oikeasti hieno kokemus, päästä tuollaiseen kunnon konserttiin, sanoo 16-vuotias kuorolainen Bea Ek.

Kuorossa laulaa reilut 20 nuorta. Illan konserttia varten kuoro on harjoitellut johtajansa Heidi Harjun kanssa ahkerasti syyslomasta lähtien.

Salaisuuden verhoa kuorolaiset pitävät kiinni vielä iltaan saakka, sillä esitettäviä kappaleita he eivät saa kertoa. Jännitys säilyy yleisöllekin loppuun saakka.

Kokeneet nuoret kuorolaiset eivät turhaan jännitä

Ek ja Aino Tervonen ovat jo kokeneita esiintyjiä. He ovat viime vuosien aikana laulaneet Lappeenrannan Musiikkiopiston juhlakonsertissa, Lappeenrannan musiikkiluokkien 50-vuotisjuhlakonsertisssa ja ovatpa olleet musiikkiluokalla musikaalissakin.

Tuleva Raskasta joulua -esiintyminen ei jännitä.

– Harjoittelussa on ehkä ollut haastavinta muistaa, ettei huudeta, vaan lauletaan kauniisti, mutta silti voimakkaasti, sanoo Aino Tervonen.