Sastamalalaisen koulun rehtoria syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta

Rehtorin mukaan kyse on siitä, että hän muutti yhdeksäsluokkalaisten päättöarvosanoja.

virkavirheet
Rehtori Jari Andersson kiistellyn arkistokaapin edessä.
Jari Anderssonia syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta.Mari Vesanummi / Yle

Sastamalan Sylvään koulun rehtoria syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rehtori Jari Andersson kiistää STT:lle syyllistyneensä rikokseen. Anderssonin mukaan kyse on siitä, että hän muutti 16 oppilaan päättöarvosanaa.

Kyseisten oppilaiden opettaja oli oli vaihtunut peruskoulun viimeisenä vuotena. Anderssonin mukaan opettaja oli laskenut oppilaiden arvosanoja merkittävästi. Anderssonin mukaan oppilaat ja huoltajat valittivat opettajasta, eikä Andersson pitänyt arvosanojen laskemista perusteltuna.

Anderssonin mukaan hän puuttui asiaan arvioinnin objektiivisuuteen ja opetuksen tasoon liittyvien syiden vuoksi. Rehtori kertoo muuttaneensa 16 oppilaan arvosanat vastaavaan heidän aiempaa keskiarvoaan.

Aluehallintovirasto (avi) on tehnyt viime vuonna samasta asiasta ratkaisun.

Avin mukaan Andersson ei olisi saanut muuttaa arvosanoja omin päin. Kyse oli englannin arvosanoista.

Avin mielestä rehtori ei voi missään tilanteessa ryhtyä muuttamaan omatoimisesti opettajan tekemään päättöarviointia. Rehtori voi kuitenkin työnjohto-oikeutensa nojalla keskustella opettajan kanssa oppilaiden arvosanoista.

STT ei ole tavoittanut jutun syyttäjää. Syytettä käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina.