Presidentti nimitti Outi Antilan Kelan pääjohtajaksi – Virkaa haki 40 henkilöä

Antila työskentelee tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajana.

Kansaneläkelaitos
Outi Antila
Antila on ollut Kelan hallituksen jäsen vuodesta 2017.Jussi Nukari / Lehtikuva

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on nimittänyt Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajaksi sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antilan. Työt Antila aloittaa tammikuussa, kun Kelan nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle.

Kelan valtuutetut esittävät Antilaa Kelan johtoon jo marraskuun alussa, mutta esitykselle tarvittiin kuitenkin vielä presidentin vahvistus, joka nyt tänään saatiin.

Antila oli ehdolla Kelan johtajan virkaan myös kolme vuotta sitten, mutta tuolloin valittiin nyt eläköityvä Elli Aaltonen. Tuolloin äänet menivät tasan Antilan ja Aaltosen välillä. Valinnan ratkaisi arpa.

Antila on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari. Sosiaali- ja terveysministeriössä hän on työskennellyt vuodesta 2010 saakka, ennen ylijohtajan virkaa muun muassa osastopäällikkönä. Lisäksi Antila on toiminut muutoksenhakulautakuntien johto- ja esimiestehtävissä.

Kelan hallituksen jäsen Antila on ollut vuodesta 2017.

Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan virkaa haki 40 henkilöä, joista kuusi pääsi haastatteluun.

29.11.2019 Juttua korjattu: Täsmennetty Antilan nykyinen virka sosiaali- ja terveysministeriössä.

Lue lisää:

Outi Antila Kelan johtoon äänin 8–4 – SDP ja vasemmistoliitto äänestivät vastaehdokasta