Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtajan pestiin runsaasti hakijoita – eläköityvällä Anne Salo-ojalla on yli 40 vuoden historia yhtiössä

Anne Salo-ojan mielestä sähköalan suurin uudistus hänen työuransa aikana on ollut asiakkaan valinnanvapauden avaaminen.

eläkkeelle siirtyminen
Anne Salo-Oja
Arkistokuva: Kemin Energian toimitusjohtaja Anne salo-oja valmistautuu yhtiön 100-vuotisjuhliin vuonna 2012.Yle / Risto Koskinen

Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtajan paikkaa on määräaikaan mennessä hakenut 28 henkilöä.

Haastatteluiden jälkeen heistä on loppusuoralle valittu kolme hakijaa. Tavoitteena on, että yhtiön hallitus tekisi päätöksen uudesta toimitusjohtajasta tammikuun loppuun mennessä.

Nykyinen toimitusjohtaja Anne Salo-oja jää eläkkeelle keväällä.

Salo-oja nostaa yli 40 vuotta kestäneen työuransa suurimmaksi muutokseksi 90-luvun puolivälissä toteutetun asiakkaan vapauden valita itse yhtiö, jolta sähköenergia ostetaan.

Sähkön siirtohinnat on pidetty valtakunnan keskiarvon alapuolella

Salo-oja pitää onnistuneena 20 vuotta sitten tehtyä yhtiömuotoon siirtymistä.

– Olemme toimineet hyvin. Sähkön siirtohinnat ja kaukolämmön asiakasmaksut ovat valtakunnan keskiarvon alapuolella, Salo-oja sanoo.

Myös viimeisin iso uudistus eli energia- ja vesiyhtiön yhdistäminen toimii Salo-ojan mukaan kuluttajan eduksi, koska synergiaedut hillitsevät vesimaksujen nostopaineita.

– Synergia syntyy siitä, että yhtiöillä on käytännössä samat asiakkaat.

Energiayhtiö osti vesiyhtiön osakkeet vuonna 2016, jolloin vesiyhtiön henkilöstö siirtyi energiayhtiön palvelukseen. Varsinainen sulautuminen on toteutunut vuodenvaihteessa.

Henkilöstön kokonaismäärä on jo hieman laskenut luontaisen poistuman kautta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).