1. yle.fi
  2. Uutiset

Kymiringin MotoGP-osakilpailun liput tulevat myyntiin tiistaina – yleisöä odotetaan Venäjältä ja muista naapurimaista

Dornan kanssa tehty sopimus ulotuu vuoteen 2024.

MotoGP
Moottoripyörä sateisella radalla
Kymiringillä valmistaudutaan heinäkuun MotoGP-osakilpailuihin. Tapahtuman myynnistä ja markkinoinnista vastaa Lahti Events Oy.Pyry Sarkiola / Yle

MotoGP-osakilpailu järjestetään 10.–12. heinäkuussa Iitissä Kymiringin radalla. Liput tapahtumaan tulevat myyntiin tiistaina 3. joulukuuta.

Kymiring tiedottaa tehneensä sopimuksen MotoGP-osakilpailun järjestämisestä promoottorina toimivan Dorna Sports Oy:n kanssa vuosille 2020–2024. Tapahtuma-alueesta, myynnistä ja markkinoinnista vastaa Lahden kaupungin omistama tapahtumayhtiö Lahti Events Oy.

Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki kertoo odottavansa suomalaisten lisäksi yleisöä Venäjältä, Baltiasta ja Pohjoismaista.

Heinäkuussa ensimmäistä kertaa Suomessa ajettava moottoriurheilutapahtuma on kolmipäiväinen. Kymiringin tapahtuma-alue on avoinna yleisölle perjantaina vapaiden harjoitusten aikana. Lauantaina ajetaan kaikkien luokkien aika-ajot ja sunnuntaina kisataan MM-pisteistä.

Lisätty Emilia Mäen kommentti kello 13.46.

Lue seuraavaksi