Tosi harrastajalla on hauska paita jokaiselle joulunaluspäivälle – Suomeen rymistänyt jouluneulevillitys kärsii kertakäyttöisyydestä

Suomi hypettää rumia jouluneuleita, joilla saa väriä pimeään talveen. Halpispaitakulttuurin rinnalle kaivataan myös kestävämpää jouluneuleiden käyttöä.

Jouluvaatetus
Tommi Haapaniemi joulupaidassa pihamaalla.
Tommi Haapaniemi harrastaa jouluneuleita ja -paitoja. Tänä vuonna hän toteuttaa jo kolmannen jouluneule-joulukalenterinsa somessa.Kati Ala-Renko / Yle

Räntäsateen kastelema mies punaisessa puserossa pelmahtaa ovesta. Paitaa koristaa kuva, joka näyttää pelikorttien herttakuninkaalta – mutta kuninkaan sijaan siinä on joulupukki. Kulman kirjain on S, niin kuin Santa.

Pussista mies nostelee lisää paitoja: on T-paita välkkyvillä valoilla, neule jossa ovat Jeesus ja joulupukki kuin kaverikuvassa ja vähän perinteisempi ruma jouluneule.

Tommi Haapaniemi on joulufani ja jouluneulekeräilijä. Hän ei pahastu, vaikka puhutaan rumista jouluneuleista. Itsekin hän kirjoittaa hakusanoiksi "ugly christmas sweaters" etsiessään uusia neuleita netistä.

Haapaniemen keräily on riistäytynyt jo vähän käsistä. Jouluisia vaatteita on kaapeissa ja varastoissa jo useita kymmeniä.

Jouluneuleiden vetovoimaa on vaikea selittää.

– Eihän se ole käyttövaate niin kuin esimerkiksi talvitakki, enkä ehkä tarvitse niitä lisääkään. Neuleisiin laitetuilla rahoilla olisi voinut tehdä vaikka matkan, Haapaniemi summaa.

Mutta se jokin jouluneuleissa on. Se, jonka vuoksi Haapaniemellä on jo ensi vuoden joulun jouluaaton "the neule" verkkokaupasta tilattuna.

Kolmas jouluneulekalenteri

Tommi Haapaniemen jouluvaatteet eivät ole pelkästään neuleita. On t-paitoja, kauluspaitoja, yöpukuja, oloasuja, onepiece-haalareita, kolme pukua, solmioita sekä muutama rusetti.

Haapaniemi hankki ensimmäisen jouluneuleensa viitisen vuotta sitten. Nyt hän naurahtaa, että harrastuksen mittasuhteet ovat kasvaneet osittain myös tuttavien ja kaverien yllytyksestä.

– Muutama vuosi sitten postasin sosiaalisessa mediassa ensimmäiset jouluneulekuvani. Kaveri sanoi silloin, että seuraavalle vuodelle sitten joulukalenteri – ja joka päivälle kuva, jossa on joku uusi jouluinen vaate. Haaste oli vastaanotettu.

Tänä vuonna somessa ilmestyy Tommin kolmas jouluneulekalenteri. Se jatkuu tapaninpäivään 26. joulukuuta asti, koska tavalliset 24 päivää ei tekijälle riitä.

Jouluaaton "luukku" on kuitenkin se erityinen.

– Aatto on tärkeä päivä ja asun pitää olla erityinen.Yleensä jouluaattona julkaisen parikin kuvaa eri vaatteissa, Haapaniemi sanoo.

Tommi Haapaniemi joulupaidassa.
Tommi Haapaniemi paljastaa, että on ihan fiiliksissä viimeisimmästä jouluneuleostoksestaan. Paita on äskettäin tilattu ja se tulee koristamaan vasta ensi vuoden joulukalenteria.Kati Ala-Renko / Yle

Jouluneuleharrastus saa joulun jatkumaan

Jouluneulevillitys tuli Suomeen muutama vuosi sitten, eikä hypetykselle näy loppua. Tänäkin vuonna tarjonta tuntuu yhä kasvavan.

Tommi Haapaniemen mukaan jouluneuleiden maltillisempaa laitaa edustavat perinteiset norjalaisvillapaitatyyppiset neuleet, mutta niiden lisäksi on pikkutuhmia ja huumorijoulupuseroita, sekä paitoja, joissa on led-valoja.

– Soivia joulupuseroita en vielä ole löytänyt, mutta niitäkin varmaan on, Tommi Haapaniemi naurahtaa.

Haapaniemi sanoo, että häntä harmitti ennen, kun joulun viettäminen tuntui jäävän vähän lyhyeksi. Viime vuosina jouluneulevillitys on kuitenkin auttanut jatkamaan joulun tunnelman ylläpitoa: joulun jälkeen alennusmyynneistä voi tehdä edullisia löytöjä ja seuraavan vuoden kalenteriin saa kauneimmat kuvat otettua talvisäässä jo tammi-helmikuussa.

Mitä aidompi 80-luvun pusero, sen parempi

New Yorkissa vuosia asunut muotitoimittaja, brändikonsultti Claudia Cifu muutti perheineen takaisin Suomeen viime keväänä. Hän yllättyi, miten Suomen syksyssä ovat näkyneet amerikkalaiset vaikutteet; Halloween on saanut yhä enemmän jalansijaa, samoin Black Friday ja nyt myös jouluneuleet.

Yhdysvalloissa jouluneulekulttuuri on nimenomaan "ugly christmas sweater" -perinnettä. Illanvietoissa sekä yritysten ja yhteisöjen pikkujouluissa on teemana ja pukukoodina rumat joulupuserot.

– Silloin kaikki tietävät, että tullessa pitää olla "ugly sweater" yllä ja illan päätteeksi rumin paita palkitaan, Cifu sanoo.

Alkuperäinen idea oli etsiä mahdollisimman aito "ugly sweater" 80-luvulta, jolloin niitä oikeasti tehtiin.

Claudia Cifu

Cifun mukaan varsinkin aikaisemmin on ollut vallalla trendi, että mitä aidompi 80-luvun pusero, sen parempi. Juhliin valmistauduttiin etsimällä sopivaa vanhaa paitaa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista.

– Nyt markkinaraon ovat huomanneet isot brändit ja jouluneuleita markkinoidaan myös teineille, jotka puolestaan ovat hyvin perillä näistä populaarikultturin ilmiöistä. Mutta se alkuperäinen idea oli etsiä mahdollisimman aito "ugly sweater" 1980-luvulta, jolloin niitä oikeasti tehtiin.

Cifu kertoo olleensa mukana juhlissa, joissa vähän ylenkatsottiin uuden paidan ostajaa. Uusi paita paljasti, ettei teemaan oltu paneuduttu tarpeeksi huolellisesti.

Tommi Haapaniemi joulupaidassa.
Jouluneuleita eli alkuperältään ugly sweater -neuleita on monenlaisia. Kaikkein muotitietoisimmat etsivät kirppareilta alkuperäisiä 1980-luvun paitoja. Kati Ala-Renko / Yle

Neule päälle jouluiseen perhekuvaan

Tommi Haapaniemi tunnustaa, että osaa jouluvaatteista tulee pidettyä päällä vain kerran. On hän sitäkin puolta pohtinut ja vähän se omatuntoa kolkuttaa. Haapaniemi päätyikin tarjoamaan neuleitaan esimerkiksi pienen joukon teemabileisiin lainalle.

Claudia Cifun mielestä jouluneulevillitys on hyvä asia hauskanpidon ja hulluttelun kannalta, mutta sen kaupallisuutta hän suree.

– Jos ostaa uuden paidan ja käyttää sitä kerran niin, eihän se ole oikein hyvä juttu. Jos taas löytäisi vanhan paidan, jolla on tarina tai sen hankkimisella on tarina, niin voisihan sekin tuoda illanviettoon hauskuutta, Cifu sanoo.

Cifun mukaan perhepotretit ovat tärkeä osa amerikkalaista jouluperinnettä ja niihin satsataan paljon. Kuvia lähetetään tervehdyksenä tuttaville. Hän pohtii, voisiko ajatusta jalostaa meilläkin jouluneuleiden kohdalla.

– Voisi olla traditio, että ystäväporukalla tai perheellä laitetaan samat rumat jouluneuleet päälle joka joulu ja otetaan kuva. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat, mutta vaatteet pysyvät. Tällainen yhdessä tekeminen toisi iloa ja hyviä muistoja.

Piristykseksi pimeään aikaan

Jouluneuleet eivät osoittautuneet Suomessa yhden joulun villitykseksi.

Claudia Cifu arvelee, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Hän ei pidä ajatusta pahana, jos paitoihin vain suhtauduttaisiin vähän eettisemmin.

– Se on kiva juttu. Teemajuhlat on ihan hauskoja: ihmiset tykkää pukeutua ja panostaa laittautumiseen yhä enemmän. Se muokkaa suomalaista kulttuuria vapautuneempaan suuntaan niin, ettei aina tarvita niin suurta syytä kokoontumiselle ja hauskan pitämiselle yhdessä.

Ne seuraavat kalenteria, joista se on hauskaa ja kivaa. Eihän sitä ole pakko seurata.

Tommi Haapaniemi

Tommi Haapaniemi on samaa mieltä. Synkkyyttä on sään puolesta riittämiin. Eikä se, että aikuinen mies on hurahtanut jouluneuleisiin, ole aiheuttanut näkyvästi edes paheksuntaa.

– Varmasti on monia, jotka eivät ymmärrä tätä ollenkaan. Ei se minua haittaa. Aluksi pohdin vähän kriittisesti omien kuvieni postaamista, mutta sitten ajattelin, että ne seuraavat kalenteria, joista se on hauskaa ja kivaa. Eihän sitä ole pakko seurata.

Iloisilla neuleilla ja jouluvaloilla saadaan piristystä pimeään aikaan.

– Kun yllättävänkin pienillä jutuilla voi pimeyttä piristää, niin mikäs siinä.