Chileläinen anti-rasisti, bodaava vegaani ja koulukiusattu muunsukupuolinen – tapasimme ihmiset, joiden aktivismia kaikki eivät hyväksy

Nykyaktivismi siirtyi kaduilta verkkoon. Aktivismia karsastetaan, vaikka kansanliikkeet ovat aina olleet osa Suomea.

kansalaistoiminta
Aktivistikolmikko
Javiera Marchant Aedoa, Teemu Alménia ja Ella Juliaa yhdistää aktivismi. Heille eläin- ja ihmisoikeustyö on osa minuutta, vaikka aktivismille Suomessa yhä annetaankin tietynlainen leima.Yle

Javiera Marchant Aedolla on kiire. Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen alkuun on kaksi päivää aikaa. Marchant Aedo on yksi antifasistisen itsenäisyyspäivän mielenosoituksen järjestäjistä. Samaan aikaan kun kutsuvieraat tanssivat presidentinlinnassa, tuhannet marssivat kaduilla, Marchant Aedo etujoukoissa.

Hänen aktivisminsa alkoi jo Chilessä.

Seitsemänvuotias Javiera istuu kirkon penkissä ja kuuntelee papin puhetta. On 1980-luvun loppu ja Chileä johtaa diktaattori Augusto Pinochet.

Pappi sanoo, että jos heittää kiven ilmaan ja rukoilee, että kivi ei osu päähän, voi silti saada osuman. Rukoilun lisäksi kannattaa siirtyä pois alta, tehdä konkreettisia tekoja.

Ajatus osui kuin kivi taivaalta. Samalla alkoi Javieran aktivismi. Hänen isänsä oli vangittu poliittisena vankina. Javiera puhui isästään ja vankilasta koulussa ja kaduilla. Hän osallistui mielenosoituksiin, teki kaiken, minkä pystyi.

Nyt Marchant Aedo istuu tamperelaisen vegaanikahvilan penkillä ja puhuu konkreettisista teoistaan. Aktivismi on osa identiteettiä, olemisen ja tekemisen muoto.

Marchant Aedo puhuu ehkä sata sanaa minuutissa ja vastaa jokaiseen kysymykseen samalla kiinnostuksella ja tietomäärällä.

Hänen aktivisminsa ydin on feministinen: se mikä on henkilökohtaista, on poliittista.

Hän puhuu kokemusasiantuntijan äänellä ja vain siitä, minkä on itse kokenut. Rodullistettu ja nainen, mielenterveyskuntoutuja, lihavana syrjitty.

– Olen ihmisoikeusaktivisti, koska ne asiat, joiden eteen teen aktivismityötä, liittyvät oleellisesti omiin ihmisoikeuksiini. En ole esimerkiksi anti-rasisti, koska en pidä rasismista. Olen anti-rasisti, koska olen kohdannut rasismia ja tahdon lopettaa sen.

Javiera Marchant Aedo Turku ilman natseja -mielenosoituksessa vuonna 2017.
Javiera Marchant Aedo on järjestänyt useita antifasistisia mielenosoituksia eri puolella maata. Tämä Turku ilman natseja -mielenosoitus järjestettiin vuonna 2017.Sonja Siikanen

Taipuu, muttei katkea

Javiera Marchant Aedo tuli perheensä kanssa pakolaisena Suomeen 27 vuotta sitten. Vuonna 2015 maahan saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Marchant Aedolle oli heti selvää, että hänen täytyy auttaa.

– Että tietenkin minä, joka olen käynyt läpi sen saman, autan. Käynnistin solidaarisuusverkoston, mutta enempään en pystynyt, Marchant Aedo toteaa.

Chilen olot ja isän vankeus jättivät haavat, jotka avautuivat, kun media täyttyi turvapaikanhakijauutisista ja julkinen keskustelu sai nopeasti kipeitä sävyjä.

Post-traumaattinen stressioireyhtymä pakotti jäämään taka-alalle, vyörytti esiin lapsuuden kauhut.

– Terapioiden ja osastojaksojen avulla olen oppinut tasapainoilemaan voimavarojeni kanssa. Nyt tiedän, mihin voin ja pystyn tarttumaan, mutta ei se aina helppoa ole.

Javiera Marchant Aedo puhuu avoimesti terapiastaan ja mielenterveysongelmistaan. Kun on käsitellyt ongelmiaan satoja tunteja, tuntee voimavaransa, taipuu, muttei katkea paineiden alla.

– Mielenterveyshäiriöiden stigmasta täytyy päästä eroon ja se onnistuu vain avoimella puheella. Jos on kerran uupunut tai masentunut, se ei tarkoita, että olisi jotenkin huonompi esimerkiksi työntekijänä. Päinvastoin.

Javiera Marchant Aedo, tamperelainen aktivisti.
Javiera Marchant Aedo puhuu aktivismistaan avoimesti, vaikka aktivisteihin ja anarkisteihin yhä suhtaudutaan epäluuloisesti. "Suomessa on muiden ihmisoikeudet kieltäviä natseja, emmekä me voi vain hyväksyä sitä hiljaa."Jani Aarnio / Yle

Päivätyössään hän toimii Elisan Tampereen henkilöasiakaspalvelussa ryhmäpäällikkönä ja rekrytointivastaavana.

Työn ulkopuolella hänet tunnetaan muun muassa Tampere Jazz Happeningin juontajana, mielenosoitusten ja tapahtumien järjestäjänä, stand up -artistina, puhujana ja aktivistina.

Arkipäivän aktivismi on somevaikuttamista.

36-vuotiaalla Marchant Aedolla on Instagramissa yli 2 000 seuraajaa. Saman määrän someverkostoa voisi myös kaupallistaa, mutta se ei istu vasemmistolaiseen antikapitalismiin.

Monet aktivismista syntyneet liikkeet on jo politisoinnin sijaan kaupallistettu.

Marchant Aedo viittaa esimerkiksi kehopositiivisuuteen, joka viime vuosina Suomessakin on noussut puheenaiheeksi niin naistenlehdissä kuin eri kampanjoissa ja mainoksissakin.

– Se on kaupallistettu ja arkipäiväistetty massoille ja sen avulla myydään jo kaikenlaista kamaa leggingseistä alkaen. Ja sitten ne leggingsien koot loppuvat XL-kokoon, Marchant Aedo tuhahtaa.

Kehopositiivisuuden ydin ei ole “rakastaa kehoaan sellaisena kuin se on, kurveista huolimatta”.

Kehopositiivisuudessa vaaditaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa lihaville, mutta myös muille vähemmistökehoille esimerkiksi transsukupuolisista alkaen.

Javiera Marchant Aedo on yhä tuohtunut presidentti Sauli Niinistön puheesta ääripäistä ja “tolkun ihmisistä”.

– Miksi me ihmisoikeuksien puolustajat ja rasismin vastustajat olisimme joku toinen ääripää? Tämänhän pitäisi ennemminkin olla normi, Marchant Aedo huudahtaa.

"Ääni aiemmin vaiennetuille"

Ella huoneessaan
Yhtenä päivänä Ella Julia laittaa kukkamekon ja meikit ylleen, toisena kulkee meikittä reisitaskuhousuissa. “Ei muunsukupuolisuus tarkoita, että pitäisi olla androgyyni tai tietynnäköinen.”Marko Melto / Yle

Kun tamperelainen Ella Julia laittaa Instagramiin kuvan alastomasta kehostaan, vihaviestien määrä on vakio.

Kun hän kirjoittaa muunsukupuolisuudesta blogiinsa, joku tulee aina kertomaan, että sukupuolia on vain kaksi.

Hän on muunsukupuolinen ja trans-aktivisti, vegaani ja kehopositiivisuusaktiivi. Myös Ella Julia puhuu mielenterveyskuntoutujan äänellä.

Aktivisti on turhautunut raameihin, stereotypioihin ja lokeroihin, joihin ihmisiä yritetään änkeä sukupuolen, seksuaalisuuden, iän tai vaikkapa sosiaalisen statuksen perusteella.

Siksi hänen varsinainen työkenttänsä on Instagram.

– Instagram-aktivismissa tehdään näkyväksi aiemmin piilossa ollut, annetaan ääni heille, jotka on vaiennettu, tehdään marginaalista tavallista kuvastoa, Ella Julia sanoo.

Kerran Instagram sensuroi kuvan, jossa Ella Julia seisoi neutraalit, beiget alusvaatteet yllään. Sovellus antoi varoituksen: kuva voi sisältää järkyttävää materiaalia.

22-vuotiasta mediatutkimuksen opiskelijaa se naurattaa. Sitten hän vakavoituu.

– Instagram-sensuuri kertoo siitä, millaiset kehot internetissä ovat sallittuja, millainen vartalo meidän kauneusihanteisiimme istuu. Ja se sallittu on hyvin rajallinen.

Hänellä on Instagramissa yli 2 000 seuraajaa.

Enää ei pyritä vaikuttamaan vain päättäjiin, vaan suuriin massoihin, jotka voisivat luoda poliittista painetta. Tai ainakin sanoa mielipiteensä esimerkiksi kulutuspäätöksissään.

– Mitä useampi on sitä mieltä, että tämä peli ei vetele, sitä vähemmän se peli vetelee, Ella Julia lisää.

Ella Minna Canthin patsaalla
Ella Julia ihailee muun muassa oman aikansa aktivistia Minna Canthia. "Hän vaikutti taiteensa avulla. Se inspiroi minuakin, ilmaista taiteella maailman vääryys."Marko Melto / Yle

Koko peruskoulun ajan Ella Juliaa kiusattiin vakavasti. Siitä jäi arvet, mutta myös voimakas oikeudentaju ja pakottava tarve puolustaa heikommassa asemassa olevia.

Häntä kiusattiin vaikkapa varpaiden muodosta tai korvien koosta.

– Siinä ei ole mitään järkeä, kiusaajat keksivät mitä tahansa syitä. Mutta samalla tavalla se menee laajemminkin. Etsitään vikoja eri näköisistä tai värisistä ihmisistä, jotta saadaan syy omalle pelolle tai vihalle, Ella Julia sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi translain eteneminen on hidastunut saman ilmiön takia.

– Kun ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, enemmistö päättää suuressa paremmuudessaan heidän puolestaan, joita eivät edes tunne.

Hän on sukupuolivähemmistöjen Trasek-järjestön aktiivi ja päässyt alle 22-vuotiaana puhumaan oikeusministeriöön sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta vihapuheesta.

Viime maaliskuussa hänet kutsuttiin puhumaan ilmastolakkosuurmielenosoitukseen Tampereelle.

– Ihmisoikeudet liittyvät suoraan ilmastokriisiin. Mitä pahemmaksi ilmastotilanne menee, sen huonompaan tilanteeseen joutuvat ne, jotka muutenkin jo elävät heikommassa asemassa, Ella Julia sanoo.

Myös Ella Julia tuntee jo leimat, joita aktivismiin lyödään niin sosiaalisessa mediassa kuin julkisuudessakin.

– Tinder-esittelyssäni lukee, että olen aktivisti. Aina joku kysyy, että oletko joku sekopää, rikotko Stockan ikkunoita.

"Oli tietynlainen uhka, joka roikkui ilmassa"

Lahtelaisen The Clinic -tatuointiliikkeen omistaja, lävistäjä ja kuntosalitreenaaja Teemu Almén, Kuntosali Fressi, Lahti, 12.2.2018.
Teemu Almén oli ensin kasvissyöjä, sitten vegaani. Nyt hän on yksi tunnetuimmista suomalaisista vegaanibodareista. "En ole huutelemassa enää banderollien kanssa turkisliikkeen edessä, vaan vaikuttaminen on ruohonjuuritasolla", Almén toteaa.Jari Kovalainen / Yle

1990-luvun alussa Teemu Almén oli parikymppinen pitkätukka. Oli korvakorut, kireät farkut ja metallibändipaidat. Ja syvä toiseuden tunne.

Miljöönä oli uskonnollinen Etelä-Pohjanmaa.

Maalta kaupunkiin eli lakeuksilta Lahteen muutto vei Alménin antifasistisen Antifa-ryhmän porukoihin 1990-luvun puolivälissä.

Piireistä löytyi yhteys ja henkinen perhe, vaikka suhtautuminen Antifan tekemisiin julkisessa keskustelussa vain vahvisti toiseuden tunnetta.

Radikaali eläinoikeusaktivismi muutti kansallisia asenteita

Almén luettelee: Supermarkettien hyllyt pursuavat vihiksiä ja kauramaitoja, härkistä ja nyhtistä. Samaan aikaan lihankulutus kasvaa, ilmastokriisi pahenee. Turkistarhaamista ei kielletä.

– On pohjattoman surullista nähdä, miten kauas on tultu, mutta miten vähän lopulta on muuttunut, Almén toteaa.

Taloustutkimuksen tuoreen kyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan jo yli 70 prosenttia suomalaisista vastustaa nykyisen kaltaista turkistarhausta.

Silti uudessa eläinsuojelulaissa turkistarhausoikeus aiotaan säilyttää.

– Raha ja valtasuhteet määräävät. Niin kauan kun esimerkiksi keskusta saa olla päättämässä, mitä muuta voi odottaa kuin turkistarhauksen jatkumista, Almén sanoo.

Hän lisää, että ilman 1990-luvulla alkanutta eläinoikeusaktivismia nyt ei oltaisi tässä, kasvisruokapäivien, vegaanikahviloiden ja kauramaitomarkkinoiden keskellä.

Pienistä ryhmistä on kasvanut suuria ja vaikutusvaltaisia. Kun Oikeutta eläimille jakaa salakuvattua materiaalia eläintuotantotiloilta, sitä jaetaan verkossa ja näytetään mediassa asti.

Esimerkiksi I Love Me -hyvinvointimessut päätti lopettaa (siirryt toiseen palveluun) Turkiskaupan liiton turkisten esittelyn messuilla sen jälkeen, kun muun muassa Oikeutta eläimille -järjestö käynnisti laajan vastustuksen asiasta.

– Enää mielenosoituksia ei ole yhtä paljon kuin ennen, aktivismi on verkossa. Toisaalta entiset mielenosoittajat pyrkivät nyt vaikuttamaan eläinten oloihin suoraan poliittisesti.

Eläinoikeusaktivisteista kettutytöiksi

Lahti 1995. Suuren valkean kanin korvaan oli tatuoitu numerosarja. Kani oli pelastettu koe-eläinkasvattamosta ja päätyi Alménin ja silloisen avovaimon hoitoon.

– Se sai elää turvallisen elämän, vaikka oli kasvatettu alun perin kidutusta ja tappamista varten. Näkkäri-kani oli elävä symboli sille, miksi aktivismia tehtiin, Almén muistelee.

Suomalaiset anarkisti- ja aktivistipiirit olivat pienet, ja kaikki tunsivat toisensa jotain kautta. Monet ajoivat niin ihmis- kuin eläinoikeuksiakin, liikehdintää tapahtui järjestöstä toiseen.

Almén oli mukana muun muassa Vantaalla Fur Centerin mielenosoituksessa vuonna 1997. Aktivistit yrittivät estää kiinalaisostajien turkiskaupat. Joku makasi kiinalaisbussin edessä ja koetti estää sen liikkumisen, toiset huusivat iskulauseita.

Turkishuutokaupan mielenosoitukset päätyivät uutisotsikoihin. Aktivisteista kirjoitettiin paljon ja tiettyyn sävyyn.

– Meistä tehtiin rikollisia ihmisten mielissä ja mediassa. Kun kyse on ihmisen oikeudesta omistaa ja harjoittaa elinkeinoaan, julkinen mielipide menee usein niin.

1990-luku oli kiihkeää aikaa, ilmassa oli jännitettä. Tehtiin tarhaiskuja, vapautettiin koe-eläimiä, järjestettiin mielenosoituksia.

Almén muistaa, miten konkreettisesti aktivismi määritti elämää, oli osa identiteettiä ja jokapäiväistä arkea.

– Oli tietynlainen uhka, joka roikkui ilmassa. Yhtäkkiä joku tuttu pidätettiin, tuli oikeudenkäyntejä ja tuomioita. Julkinen mielipide oli tuomitseva.

Lahtelaisen The Clinic -tatuointiliikkeen omistaja, lävistäjä ja kuntosalitreenaaja Teemu Almén, Kuntosali Fressi, Lahti, 12.2.2018.
"Olen ostosaktiivi, teen poliittisen päätöksen joka päivä kaupassa. Se on konkreettinen arkipäivän teko, jolla me kaikki pystyisimme vaikuttamaan", Teemu Almén toteaa.Jari Kovalainen / Yle

Alménista on edelleen hämmentävää, että rasismia ja syrjintää vastustavia, eläinten oloja ja empatiaa edistäviä ihmisiä pidettiin vaarallisina, vihollisinakin.

– Tasavertaisuudesta ja jopa rakkaudesta ammentavat asiat nähtiin pahoina, huonoina, epäilyttävinä. Painettiin lehtisiä ja osoitettiin mieltä, olihan se tosi radikaalia, Almén sanoo ja purskahtaa nauruun.

Teemu Almén tiesi myös radikaalit eläinoikeusaktivistit, joita ammuttiin Orimattilan turkistarhaiskussa vuonna 1997.

Heitä oli mediassa ja kansan suussa alettu kutsua kettutytöiksi.

Suomalaisilla nihkeä suhtautuminen aktivismiin

1990-luvulla radikaali eläinoikeusaktivismi rantautui Suomeen kansainvälisen liikehdinnän vanavedessä. Sosiologi Eeva Luhtakallion mukaan näitä aktivisteja pidettiin lapsellisina tyttöinä, joita ei pidetty oikeina aktivisteina tai otettu vakavasti.

Luhtakallion mukaan kettutyttöjen kohtelu ei kerro aktivismista, vaan 1990-luvun suhtautumisesta naisiin julkisuudessa.

– Heistä ajateltiin, että oi voi kun typerät tytöt eivät nyt tiedä, mitä tekevät ja hetken mielijohteesta puuhailevat. Suurin osa näistä “tytöistä” oli pitkän linjan eläinoikeusaktivisteja, mutta yleinen näkemys oli silti tämä, Luhtakallio sanoo.

Hän on siirtymässä Tampereen yliopistosta sosiologian professoriksi Helsinkiin. Takana on laaja tutkimus kansalaisaktivismista muun muassa Suomessa ja Ranskassa.

Luhtakallion mukaan Suomessa on yhä taipumus puhua aktivismista marginaalisena asiana, vaikka koko valtio on syntynyt kansanliikkeiden varassa.

– Suomalaiset suhtautuvat mielenosoituksiin ja aktivismiin nihkeästi. Se on ristiriitaista, koska koko valtio kehittyi kansalaisaktivismin pohjalta fennomaaneista alkaen, Luhtakallio sanoo.

Kansalliset traumat näkyvät asenteissa

Suomi on järjestöjen ja yhdistysten maa. Kun vertaillaan järjestöihin kuuluvien kansalaisten määrää valtioittain, Suomi on maailmanlaajuisesti huipulla. Silti aktivisteihin ja mielenosoituksiin suhtaudutaan sallivammin esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Miksi me sitten vierastamme aktivisteja?

Asenneilmastolle on mahdotonta löytää yhtä täsmällistä syytä, mutta Suomen historiasta löytyy traumaattisia kohtia, joissa massaliikkeet ovat johtaneet pelottaviin seurauksiin. 1900-luvun alkupuoli ja suurlakko, verinen ja kansan kahtia jakanut sisällissota.

– Vaikka mielenosoittajissa ei sinänsä olisi syytä, kansakunta kantaa kollektiivista muistia. Aktivismi koetaan edelleen usein epäilyttävänä, Luhtakallio toteaa.

Luhtakallion mukaan Suomessa on kahtiajaon trauman vuoksi pyritty luomaan konsensukseen perustuvaa politiikkaa, vaikka yksimielisyys todellisuudessa olisikin vain silmänlumetta.

Tähän avoin haastaminen ja vastustus sopii huonosti.

– Aktivismia pidetään vakiintuneessa politiikassa turhanaikaisena möyhkäämisenä, jota on turha pönkittää. Että ei me kaduilla huutelijoita täällä kuunnella, meillä on tämä parlamentaarinen prosessi. Sehän on ihan absurdi ajatus, Luhtakallio sanoo.

Absurdi siksi, että demokratia toimii vain silloin, kun sillä on aktiivisia toimijoita harjoittamassa demokratian suomia oikeuksia arjessaan.

Luhtakallion mukaan mielenosoituksia on nyt enemmän kuin koskaan, ja se on sosiaalisen median ansiota.

Somen mahti on nähty esimerkiksi Tahdon 2013 -kansalaisaloitekampanjassa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Se sai tuhannet liikkeelle ja lain lopulta menemään läpi.

Myös suuri ja hiljainen keskiluokka liikahti.

Professori laskee aktivismiksi myös ruohonjuuritason teot, joita some vauhdittaa.

Pyrkimyksiä aktiivisiin tekoihin on paljon. Roska päivässä -liike, Vuosi ilman uusia vaatteita -haaste, Lihaton lokakuu, Muoviton maaliskuu, Älä osta mitään -päivä.

– Ne ovat tiedonjakoa, herättelyä ja konkreettisia tekoja. Arkipäivän aktivismia.

Lue lisää:

Mummojen aktivistiryhmä kasvaa verkossa ja tuhannet liittyvät riveihin: "Olisi upeaa marssia eduskuntataloon 3 000 mummon voimin"

Pakolaiskriisi nosti pintaan vanhat tunteet: "Olen ylpeä suomalaisten solidaarisuudesta"

Ylen Elävä arkisto: Turkistarhaiskuja Pohjanmaalla ja laukauksia Orimattilassa