Asia edellä, täysillä ja tosissaan – näin poliitikot vuosien varrelta kuvaavat Jutta Urpilaista

Suomen uusi komissaari on rikkonut useita lasikattoja. Uran suurin pudotus johtui yhteenotosta ay-liikkeen kanssa.

Jutta Urpilainen
Jutta Urpilainen (oikealla) ja Jean-Claude Juncker keskustelevat eurokriisin aikaan vuonna 2012.
Jutta Urpilainen ja Jean-Claude Juncker keskustelevat eurokriisin aikaan vuonna 2012.Thierry Roge / EPA

Vähän ennen SDP:n vuoden 2008 puoluekokousta Jutta Urpilainen kiipesi Suomen Pankin portaita. Hän oli sopinut tapaamisen pääjohtaja Erkki Liikasen (sd.) kanssa.

32-vuotias kansanedustaja Jutta Urpilainen oli ilmoittautunut puheenjohtajakisaan.

Urpilainen tuli Helsingin keskustassa sijaitsevaan rahamaailman linnakkeeseen kädessään 20 erilaista kysymystä taloudesta. Puheenjohtajaehdokkaalla ja pääjohtajalla meni puolitoista tuntia kysymyksien ja vastausten pohdinnassa.

– Siitä minä opin hänet tuntemaan, Liikanen muistelee.

– Hän on hyvin asiasuuntautunut, vakava henkilö suhtautumisessaan työhönsä. Siinä ei ole mitään kevyttä.

Myöhemmin keväällä Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi Hämeenlinnassa.

Puolueen historian nuorin, kokematon puheenjohtaja oli monelle järkytys. Vastaehdokas toisella kierroksella oli moninkertainen ministeri Erkki Tuomioja.

Tappion kärsinyt Tuomioja sanoi ymmärtäneensä, milloin täytyy siirtyä veteraanisarjaan.

Veteraanin ja nuoren puheenjohtajan kohtaamiset eivät jääneet kuitenkaan siihen.

Urpilainen oli SDP:n puheenjohtajana ensimmäinen nainen, kuten myöhemmin myös valtiovarainministerinä ja nyt Suomen komissaarina. Lasikatot poksahtelevat kokkolalaisen uralla, mutta Liikanen ei pidä häntä taktikkona tai pelurina.

– Poliitikot voi jakaa kahteen ääriryhmään. On sellaisia, joille politiikka on 80 prosenttia taktiikkaa ja 20 prosenttia asiaa ja sitten toinen ääripää, joille se on 20 taktiikkaa ja 80 prosenttia asiaa. Jutta kuuluu ehdottomasti tähän jälkimmäiseen, Erkki Liikanen arvioi.

Pohjalaiset ovat pohjalaisia, savolainen Liikanen virnuilee.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja pääministeri Jyrki Katainen median haastateltavana.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja pääministeri Jyrki Kataisen alkutaival oli kireä.Yle

Kesärannassa riitelijöistä tuli kavereita

Suomella on ennen Urpilaista ollut kolme komissaaria: Erkki Liikanen (sd.) vuosina 1995–2004, nykyinen Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) 2004–2014 ja Sitran yliasiamieheksi nimitetty Jyrki Katainen (kok.) 2014–2019.

Aiempien komissaarien salkun keskiössä ovat olleet talousasiat. Nyt kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Urpilainen halkoo omaa, suomalaisille uutta latua.

Me istuttiin Kesärannassa kahdestaan ja käytiin läpi vaikeita asioita.

Jyrki Katainen

Vuoden 2011 vaalien jälkeen Jyrki Kataisesta (kok.) tuli pääministeri ja Jutta Urpilaisesta valtiovarainministeri niin sanottuun sixpack- hallitukseen. Alkutaival oli keskinäistä kyräilyä.

– Muistan, että hallitusneuvotteluissa sosiaalidemokraatit puhuivat jaetusta johtajuudesta. Se tarkoitti, että heillä oli erilaisia näkemyksiä siitä, miten asioissa pitäisi edetä. Jutta oli monen tulen välissä, Katainen kertoo.

Yhteisöveron kevennys oli iso koetinkivi sekä hallitukselle että Urpilaiselle. Sitä pidettiin liiallisena myönnytyksenä työnantajille. Urpilainen sai lopulta demariryhmän tuen. Dynamiikka myös hallituskumppanien välillä muuttui.

– Me istuttiin Kesärannassa kahdestaan, käytiin läpi vaikeita asioita ja pohdiskeltiin politiikkaa myös laajemmin kuin pelkästään sitä budjettia, Katainen muistelee.

Keskinäinen arvostus ja luottamus johti kaveruuteen, joka näkyi myös työministerinä toimineen Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan hallitustyössä. Ihalainen oli Urpilaisen tukija myös päätöksessä alentaa yhteisöveroa neljä prosenttiyksikköä. He olivat muutenkin tiivis työpari hallituksessa.

Ihalainen seurasi vierestä, kuinka nuoren valtiovarainministerin aika meni eurokriisin hoitamiseen.

– Hän hahmottaa nopeasti olennaisen. Sitkeä, mutta ei jääräpäinen, Ihalainen luonnehtii.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön (SAK) entinen puheenjohtaja kuitenkin kuuli kokous- ja käytäväpuheista, että vastaehdokasta puuhataan. Nyt tiedetään, että SAK-laisissa Metalli- ja Paperiliitossa sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa (JHL) pohjustettiin Urpilaisen vaihtamista Ammattiliitto Pron puheenjohtajaan Antti Rinteeseen (sd.).

Taustalla olivat SDP:n liian alhaisena pidetyt kannatusluvut. Ehkä painavampi syy oli kuitenkin ammattiyhdistysliikkeen napamiesten tunne siitä, ettei heidän näkemyksiään kuunneltu.

Sivuun jääneet ay-johtajat suuttuivat

Entinen STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) muistaa vieläkin, kun hän eräänä arkiaamuna käveli Senaatintorin poikki. Muutaman askeleen päässä valtioneuvoston linnasta hän sai viestin, että sovittu tapaaminen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen kanssa oli peruuntunut.

– Jutalle tuli maine, että hänellä ei ollut aikaa puhua ay-liikkeen kanssa. Se oli huono juttu, jos oli todella painavaa sanottavaa ja tapaamisaikaa oli oikein haettu.

SDP:n Jutta Urpilainen median ympäröimänä valtioneuvoston linnan edessä.
Media tenttii valtiovarainministeri Jutta Urpilaista valtioneuvoston linnan edessä.Yle

Urpilaisen valtiovarainministerivuosina napina yltyi. SAK-laisten liitto- tai keskusjärjestöpuheenjohtajien ja Urpilaisen tapaamisia ei saatu aikaan.

Urpilaisen vinkkelistä nopeisiin kalenterimuutoksiin oli syynsä. Hänellä oli joka päivä Brysselin kriisikokousten varalta lentolaukku pakattuna ministeriauton takaluukussa.

Ay-liike on hyvin kansallinen, vaikka sillä on kansainvälisiä suhteita.

Mikko Mäenpää

Kun Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa, hän lupasi kehittää SDP:tä johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi. Uudistaminen oli Mäenpään mielestä tärkeää ja sen Urpilainen hoiti hänen mielestään hyvin.

– SDP:ssä on kuitenkin tosiasia, että jos haluaa uudistaa puoluetta, niin pitää osata kuunnella niitä, jotka ovat perinteisiä vallankäyttäjiä, rahoittajia ja kannattajia

SAK-laiset ammattiyhdistysjohtajat purnasivat, että mitä hän nyt priorisoi, EU-kokousta, Kreikan tilannetta vai suomalaisen ay-liikkeen viestiä.

Mäenpää toivoi kansainvälisyyttä ja uudistuksia korostavalle Urpilaiselle jatkokautta.

– Tietyllä tavalla ay-liike on hyvin kansallinen, vaikka sillä on kansainvälisiä suhteita. Voi olla, että eurooppalaiset virtaukset ja sitä kautta tulevaisuus koetaan vieraana.

– Koetaan, että pitää vaan sopia palkat ja työsuhteiden ehdot ja SDP:n pitäisi tukea tätä, Mäenpää pohtii.

SDP:n puoluevaltuuston kokous Pikkuparlamentissa 10. maaliskuuta 2012. Kuvassa Jutta Urpilainen (vas) ja Mikael Junger.
SDP:n puoluevaltuuston kokous Pikkuparlamentissa 10. maaliskuuta 2012. Kuvassa Jutta Urpilainen (vas) ja Mikael Junger.Mauri Ratilainen / AOP

Urpilainen pohti viime metreille taisteleeko puheenjohtajuudesta

Joensuun puoluekokouksessa 2010 Urpilaisen työpariksi ja puoluesihteeriksi nousi Mikael Jungner. Demarien rautakourat kuuntelivat hölmistyneinä, kun eläväinen puoluesihteeri julisti SDP:n rakkauden puolueeksi.

Jungnerin mielestä liittojohtajat olivat takajaloillaan, koska Urpilainen ei ollut heidän käskytettävissään.

– Sieltä tuli jotain vaikkapa STX-telakkaan liittyyviä esityksiä, että telakka pitää ottaa Suomen valtion omistukseen. Ehdotusten sijaan työministeri Lauri Ihalainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori rakensivat ratkaisun, että telakka menee saksalaisomistukseen.

Jälkikäteen sekä STX-telakkaratkaisu että yhteisöveroalennus ovat saaneet kiitosta myös sosiaalidemokraateilta.

Urpilainen ei lähde puolittain mihinkään.

Mikael Jungner

Syksyn 2013 aikana tieto vastaehdokkaaksi nousevasta Antti Rinteestä oli ehtinyt myös Jutta Urpilaisen korviin. Rinteen tukijat olivat onnistuneet saamaan läpi omia nimiään puoluekokousedustajiksi niin sanotuista puolueen sopupiireistä, joissa edustajista ei äänestetty.

Sekä Jungner että Ihalainen muistavat, että Urpilainen mietti alkuvuoteen 2014 asti lähteekö hän kamppailemaan puheenjohtajuudesta.

– Urpilainen mietti tosissaan eikä tiennyt haluaako jatkaa vai ei. Helmikuussa 2014, vain kolme kuukautta ennen puoluekokousta, tuli se varmuus, että kyllä haluaa. Se kuvaa hyvin Urpilaista. Hän ei lähde puolittain mihinkään, Jungner sanoo.

Ihalainen ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen kannattivat Urpilaisen uudelleenvalintaa myös julkisesti.

– Olimme olleet hyvä työpari Jutan kanssa hallituksessa. Ajattelin, että silloin pitää tukea, kun on vaikeata, Ihalainen muistelee.

“Jätän väliin”

Kerrotaan, että Seinäjoella ennen puoluekokouksen puheenjohtajäänestystä naiskaksikko nappasi ulkoministeri Erkki Tuomiojan kyytiin. He vetosivat vielä matkalla kokouspaikalle, että hän käyttäisi puheenvuoron Urpilaisen puolesta.

Olihan Urpilainen valinnut Tuomiojan ulkoministeriksi siitä huolimatta, että tämä kutsui nuoren puheenjohtajan ensimmäistä kuntavaalien kampanjaa vuonna 2008 unelmahötöksi.

Vetoajille Tuomioja ei vastannut mitään eikä hän nytkään muista koko tilannetta.

– Minuun vedottiin molemmilta, sekä Urpilaisen että Rinteen, puolilta. Koska ei ollut syytä, en ottanut kantaa kummankaan puolesta.

Urpilaisen hyviä tai huonoja ominaisuuksia puheenjohtajana hän ei halua muistella.

– Jätän väliin.

Komissaarikuulemisia ja Urpilaisen onnistumista niissä hän on kuitenkin seurannut.

– Hän oli valmistautunut ja pärjäsi hyvin. Ainoa, jolle ei tullut mitään huomautuksia.

“Mitä ne plikat poraa?”

Seinäjoen puoluekokouksessa 2014 uudeksi puheenjohtajaksi kukitettiin Antti Rinne. Salin keskellä seisoi toistakymmentä naista ryhmähalissa.

Monet itkivät. Yksi heistä oli nykyinen Hyvinvointialan (HALI) toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas, Urpilaisen tukija.

– Äitini tuli siihen kysymään, että mitä ne plikat poraa. Sanoin, että äiti, nyt ei ole hyvä hetki tulla jeesustelemaan, Rajakangas muistelee.

Naiset eivät ole unohtaneet tätä juttua.

Ulla-Maija Rajakangas

Urpilainen vaikutti selviävän tappiostaan paremmin kuin useimmat tukijansa. Hän nauratti puolueväkeä neuvomalla seuraajaansa: Älä sitten koskaan laita verkkosukkia valokuviin. Poseeraus verkkosukissa Iltalehden kuvissa oli aloittelevan puheenjohtajan julkisuusmoka. Se seuraa Urpilaista vieläkin.

Monille demarinaisille Urpilaisesta tuli esikuva, jota äijät vähättelevät.

Rajakangas sanoo kiinnittäneensä Jutta Urpilaiseen huomiota jo tämän kansanedustajavuosina. Pienessä porukassa hän oli houkuttelemassa nuorta poliitikkoa pyrkimään puheenjohtajaksi.

– Jutta on tunnollinen ja hoitaa ne asiat, mihin hänet valitaan. Enkä tarkoita niin kuin tyttö, joka tekee kaiken kuten pitää vaan, että hän ei tee mitään puolitehoisesti vaan täysillä aina.

 SDP:n puheenjohtajaksi valittu ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne ja äänestyksen hävinnyt Jutta Urpilainen puoluekokouksessa Seinäjoella 9. toukokuuta 2014.
SDP:n puheenjohtajaksi valittu ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne ja äänestyksen hävinnyt Jutta Urpilainen puoluekokouksessa Seinäjoella 9. toukokuuta 2014. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Rajakangas uskoo, että Urpilainen oli aikaansa edellä puheenjohtajana ja SDP:n uudistajana. Unelmista puhuminen ei ole tänä päivänä enää kummallista vaan poliittista arkea. Yksi asia haittasi kuitenkin enemmän ja se johti väärinkäsityksiin.

– Linkki ay-liikkeen ja Urpilaisen väliltä puuttui.

Rajakankaan mukaan Urpilainen halusi, että SDP on puolue, jolla on puolueen tehtävät ja ammattiyhdistysliikkeellä on ammattiyhdistysliikkeen tehtävät. Se nähtiin perinteiden rikkomisena.

– Naiset ei ole unohtaneet tätä juttua. Minäkin olen surkutellut omassa demarikuplassani Seinäjoen tappiota. Muut lohduttavat, että nythän Jutta on siellä, missä hän on parhaimmillaan, EU-komissaarina.

Urpilainen oli aikoinaan mukana, kun alle 35-vuotiaiden kansalaisjärjestöä Eurooppanuoria perustettiin. Hänen puolisonsa, Juha Mustonen on järjestön ensimmäinen puheenjohtaja.

“Jutan kanssa ei mennä kaljalle”

Mutta keihin Urpilainen luottaa, keiden kanssa hän sparraa asioita ja keiden kanssa hän lähtee kaljalle?

– Jutan kanssa ei mennä kaljalle, tokaisee Jungner.

Hän syö mieluummin vaikka hyvää aamiaista kivijalka-kahvilassa.

Kysymykseen Urpilaisen poliittisesta lähipiiristä ei tahdo oikein tulla keneltäkään vastausta. Haastateltavat hiljenevät ja miettivät pitkään.

Yleisin veikkaus läheisimmiksi sparraajiksi ja luottohenkilöiksi ovat Urpilaisen isä, pitkäaikainen kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos Kari Urpilainen sekä puoliso, ulkoministeriön karriääridiplomaatti ja virkamies Juha Mustonen.

Perheen ulkopuolisista mainitaan vain Urpilaisen avustaja Arto Virtanen.

2010-luvulla syntyi jonkinlainen lähipiiri. Jutta Urpilainen, Mikael Jungner ja näyttävän EU-uran tehnyt nykyinen pääjohtaja Timo Pesonen puolisoineen lensivät politiikan arjesta monille yhteisille lomamatkoille. Heitä yhdisti tuolloin sosialidemokratia ja eurooppalaisuus.

– Me oltiin kuusikko, joiden oli luontevaa olla yhdessä. Työ ja vapaa-aika sekoittui, Jungner kertoo.

Perjantaina Timo Pesosen puoliso Milttonin Brysselin-toimiston vetäjä Kaisa Soro-Pesonen ilmoitti aloittavansa maanantaina työt komissaari Jutta Urpilaisen kabinetissa.

“Maailman köyhyyttä ei poisteta tällä salkulla”

Opettiko kotimaan politiikan kova koulu komissaarin huippuvirkaan nousseen Urpilaisen varovaiseksi?

Erkki Liikanen uskoo, että komissiossa Urpilaisen tausta voi olla eduksi.

– Se, että miehet on käyneet sun kimppuun, olet taistellut asioista ja pitänyt pääsi. Velat voi siinä mielessä muuttua omaisuudeksi, Suomen pankin entinen pääjohtaja ja ex-komissaari sanoo.

Kun pääministeri Antti Rinne esitti Urpilaista komissaariehdokkaaksi, hän sai puolueväen silmissä mahdollisuuden lievittää menneitä. Joidenkin arvioiden mukaan se oli samalla keino lähettää monen ihailema poliitikko mahdollisimman kauas.

Työ komissaarina voi kiinnittää Urpilaisen Brysseliin vuosiksi tai liki vuosikymmeneksi, kuten kävi sekä Erkki Liikaselle että Olli Rehnille. Hänen tehtävänsä kehityskomissaarina on uusi, vaativa ja laaja.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja tyrmää vähättelyt kehityskomissaarin salkun painoarvosta. Sitä on joissakin arvioissa pidetty kevyempänä kuin aiempia talouspainotteisia salkkuja.

– Oleellista on luoda Afrikka-strategia ja aito yhteistyökumppanuus Afrikan maiden kanssa. Tehtävässä on mukana myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja muuttoliikkeiden hallinta. Kaikella tällä on suurempi paino kuin neljä vuotta sitten.

Jutta Urpilainen, EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari.
Kansainvälisten kumppanuuksien komissaari läpäisi EU-parlamentin kuulemisen huomautuksitta.Susanna Turunen / Yle

Entisten komissaarien Liikasen ja Kataisen mukaan kehityspolitiikan ja Afrikka-suhteiden merkitys on kasvanut isosti. Taustalla on myös ajankohtainen kysymys maahanmuutosta.

– Jutta ei maahanmuuttopolitiikasta sinänsä vastaa, mutta mitä paremmin köyhissä maissa menee, sitä vähemmän ihmisillä on tarvetta paeta vainoa ja huono-osaisuutta, Katainen sanoo.

Liikasen mielestä on kohtuutonta kysyä, mitä Urpilaisen pitäisi saada aikaan uudessa tehtävässään.

– Maailman köyhyyttä ei poisteta yksin tämän salkun avulla, mutta se on tärkeä tehtävä. Nämä ovat megaluokan kysymyksiä.

Hän nostaa esimerkiksi tutkimukset, joiden mukaan ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset kohdistuvat köyhiin Afrikan maihin, joilla ei ole pääsyä merelle. Tuottavuus supistuu ja mahdollisuudet nostaa elintasoa pysähtyvät.

Urpilaisen onnistuminen tulevina vuosina ei ole kiinni vain omasta tontista. On kyse myös siitä, miten muut, erityisesti komission puheenjohtaja häntä kuuntelevat.

Komission työtä johtaa ensi kertaa nainen, saksalainen Ursula von der Leyen.

Von der Leyenin tavannut Liikanen uskoo, että komission pomo ja Urpilainen tulevat hyvin keskenään toimeen.

Von der Leyen on hyvin asiasuuntautunut, hyvin organisoitunut, hyvin vahva ja vakaumuksellinen eurooppalainen. Sitähän Juttakin on.

Jutta Urpilainen aloittaa kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina tänään 1. joulukuuta.

Lisää aiheesta:

Jutta Urpilaisen tie Brysseliin – Antti Rinne halusi eroon varjostaan

Ursula von der Leyen on jokeriehdokas EU-komission johtoon – Saksassa hänet tunnetaan omalinjaisena uudistajana

Analyysi: Jutta Urpilaisesta tulee EU:n pehmeän vallan käyttäjä