Pohjanmaan poliisin viikonloppu täyttyi rattijuopoista ja nahisteluista

Metsästyksenjohtajan jahti päättyi kahden promillen puhallukseen.

poliisi
Kaksi poliisia.
Poliisin puhallutuksissa jäi kiinni useita rattijuoppoja.Toni Pitkänen / Yle

Pohjanmaan poliiseilla riitti viikonvaihteessa monenlaista tehtävää. Poliisin haaviin jäi muun muassa useita rattijuoppoja, osa oli lähtenyt liikenteeseen alkoholin vaikutksen alaisena, ja osalla taas huumepikatesteissä tuli lukemia.

Lauantaina aamupäivällä Ylistarossa hirvenmetsästysporukan metsästyksenjohtaja puhalsi poliisin alkometriin kahden promillen lukemat.

Miehellä oli autossaan kivääri ilman suojusta. Rikosilmoitukset tehtiin muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja ampuma-aselain rikkomisesta. Mahdollinen seuraamus on myös metsästyskielto. Metsästusporukka joutui näin ollen etsimään itselleen uuden metsästyksenjohtajan jahtiin.

Jurvan keskustassa on kaahailtiin viikonloppuna. Yksi auto päätyi katolleenkin. Poliisin mukaan viikonloppuna tuli useita ilmoituksia kaahailusta ja ilmoitusten perusteella poliisi tuli sunnuntaina valvomaan liikennettä Jurvan keskustaan. Sen seurauksena neljän kuljettajan ajokortit päätyivät poliisin haltuun.

Poliisi joutui myös rauhoittelemaan muutamia nahisteluita. Seinäjoen matkakeskuksessa nuori mies löi viisikymppista miestä kasvoihin aiheuttaen paikkausta vaativia vammoja.

Vöyrin Särkimossa pelastuslaitos puolestaan koitti pelastaa jäihin pudonneen peuran. Eläin saatinkin pois vedestä, mutta peura oli niin huonossa kunnossa, että se jouduttiin lopettamaan.