Kotkan teatterin näyttelijä Anne Niilola palkittiin työstään – sai Kaakkois-Suomen taidepalkinnon

Kuusankoskella syntynyt Anne Niilola valmistui näyttelijäksi vuonna 1991.

taidepalkinnot
näyttelijä Anne Niilola
Pyry Sarkiola / Yle

Kotkan teatterin näyttelijä Anne Niilola on palkittu Kaakkois-Suomen taidepalkinnolla.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta myönsi palkinnon Niilolalle tunnustuksena ansiokkaasta ja merkittävästä näyttelijäntyöstä. Vuoden 2019 palkintosumma on 5 000 euroa.

– Kyllä minulla tippa tuli linssiin, kun perustelut kerrottiin. Näinkin puhelias ihminen meni hiljaiseksi, Anne Niilolasanoo.

Palkitsemisperusteluissa taidetoimikunta nosti esille Niilolan monipuolisen ammattitaidon, jolla näyttelijä on onnistunut vakuuttamaan yleisön taiteililjauransa aikana. Toimikunnan mukaan Niilola on osoittanut hallitsevansa useita teatteritaiteen genrejä ja kykenevänsä hyppäämään rohkeasti erilaisiin rooleihin.

– Minusta on hauskaa, jos minua ei tunnisteta näyttämöllä Anne Niilolana. Aika usein tv-sarjoissa samat suomalaiset näyttelijät näyttävät ja kuulostavat samalta.

Kuusankoskella syntynyt Niilola valmistui näyttelijäksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta vuonna 1991. Niilola on uransa aikana työskennellyt useassa eri teatterissa. Parhaillaan hän on kiinnitettynä Kotkan kaupunginteatterissa. Näyttelijä kokee saaneensa Kotkassa tarpeeksi haasteita.

– Olen ohjannut tänne kolme näytelmää, ja ollut kaikilla näyttämöillä. Minulla on ollut erilaisia rooleja, eikä kukaan ole lyönyt minuun mitään tietynlaisen näyttelijän leimaa. Olen tehnyt laidasta laitaan kaikenlaista, Niilola sanoo.

Huomio yksittäisen taiteilijan työhön

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta haluaa kiinnittää palkinnollaan huomiota yksittäisen taiteilijan työhön ja sen merkitykseen kulttuurikentällä. Toimikunnan mukaan Niilola on hieno esimerkki taiteilijasta, joka nöyrällä ja intohimoisella asenteella kehittää itseään, tuo samalla esiin taiteenalaansa sekä opettaa ja jakaa taitojaan muille teatterista ja näyttelemisestä kiinnostuneille.

Palkitsemisperusteluiden mukaan Niilolan työ palaa teatterin ja elämän perimmäisiin rakennusaineisiin, eli tunteisiin ja elämän merkityksellisyyteen, ja välittää niitä katsojille.

Niilola on saanut huomiota myös alan ammattilaisten keskuudessa ja ollut ehdolla vuoden teatterinäyttelijäksi. Taidetoimikunnan mukaan hän on näin tuonut Kotkaa ja Kaakkois-Suomea esiin valtakunnallisella tasolla.

Kaakkois-Suomen taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Se on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Palkinto voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.