Keski-Suomessa erittäin sateinen syksy

Äänekoskella satoi marraskuussa yli kaksi kertaa enemmän kuin tavallisesti.

Sateinen sää
Bilar i regn
Birgitta Vuorela /Yle

Ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuu ja koko syksy olivat erittäin sateisia Suomen keskiosissa. Sademäärät olivat 1,5–2 kertaa tavanomaista suurempia.

Paikoitellen satoi vieläkin enemmän, esimerkiksi Äänekoskella satoi lähes 2,5 kertaa tavallista enemmän, kun sadetta tuli 135 millimetriä tavanomaisen 55 millimetrin sijaan.

Marraskuu olikin Äänekoskella toiseksi sateisin 75 vuoden havaintojakson aikana. Sateisempi syksy on ollut vain vuonna 1996.

Yli kaksinkertainen sademäärä tuli myös ainakin Multialla, siellä sadetta tuli 105 mm edestä, kun tavanomainen on 43 mm.

Aurinko puolestaan paistoi marraskuussa tavanomaista vähemmän. Auringonpaistetunteja kertyi marraskuussa suuressa osassa maata noin 20 tuntia.

Lämpötiloiltaan syksy on ollut maan tavanomainen.