"Poro osaa lukea ihmisen tunteita" – Oulun yliopistossa tutkitaan poron kesyttämisen vähän tunnettua historiaa

Poroprojektissa on kehitetty työkalupakki, jonka avulla pyritään selvittämään, milloin peurasta tuli nykyisenlainen poro ja mitä matkan varrella on tapahtunut.

tiede
Tiedeuutisten joulukalenteri-kuvituskuva
Hilppa Hyrkäs / Yle

Vaurasta norjalaista heimopäällikköä Ottaria ei sitonut tämän päivän kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan poronomistaja ei paljasta porojensa määrää.

Hän kerskaili vuonna 892 kirjeessä Englannin kuninkaalle Alfredille 600 porollaan ja erityisesti kuudella arvokkaalla vaatimellaan, joita käytettiin villipeurojen houkutteluun.

Ottarin porot, ensimmäinen kirjallinen tieto poronhoidosta, olivat saamelaisten hoivissa. He kesyttivät poron, ja poronhoito oli pitkään vain heidän elinkeinonsa. Vanhin kirjallinen tieto poronhoidosta on Suomessa vasta 1300-luvulta.

Mutta olivatko Ottarin porot loppujen lopuksi poroja? Vai olivatko ne vielä tunturipeuroja, jotka geeniensä ja anatomiansa perusteella on päätelty porojen esivanhemmiksi?

Peuroja on hyödynnetty aina

Rajaa, jonka jälkeen villi peura oli muuttunut puolikesyksi poroksi, on hyvin vaikea vetää, mutta juuri sitä Oulun yliopisto pyrkii tekemään.

Viisivuotisessa projektissa etsitään uusia keinoja sen selvittämiseksi, milloin ihmisen ja poron vuorovaikutus alkoi ja miten se on muuttunut.

Peuran suhteen ei ole miettimistä. Peuranluita alkoi kertyä asuinpaikoille heti, kun ihmiset tulivat nykyisen Suomen alueelle viimeisimmän jääkauden jälkeen.

– Todennäköisesti tunturipeuroja ja metsäpeuroja riippuen siitä, millainen ympäristö oli. Peuroja on hyödynnetty aina muodossa tai toisessa, ja luulöytöjä on paljon, vahvistaa projektia johtava arkeologi, eläinosteologiaan eli eläinten luiden tutkimukseen erikoistunut Anna-Kaisa Salmi.

Hänen mukaansa koko havumetsäalueella on todennäköisesti ollut metsäpeuroja, joita nykyisin on vain Itä-Suomessa. Poro sen sijaan on ollut alusta asti pohjoisen eläin. Saamelaisten elinkeinon omaksuivat vähitellen myös talolliset.

Poroja ajetaan aitaukseen, taustakka tusinan verran ihmisiä katselemassa.
Syksy on poroerotusten aikaa. Eloporot pääsevät takaisin luontoon, kun niille on todettu omistaja ja ne on lääkitty loistartuntoja vastaan. Teurasporojen matka päättyy tähän. Kaisa Siren / AOP

Soppaluuta on hankala tutkia

Arkeologisista kohteista löytyviä poron- ja peuranluita olisi erittäin vaikea erottaa toisistaan kokonaisinakin, saati huonokuntoisina luunsiruina, jollaisia löydöt yleensä ovat.

– Ne tahtovat olla asuinpaikkalöytöjä, ja silloin se tarkoittaa ruoanjätettä. Ne on pistetty tehokkaasti silpuksi, kun on hyödynnetty luuydin, keitetty soppaa ja niin poispäin, Salmi kertoo.

Asuinpaikkojen ruokajätteiden lisäksi tutkijoita kiinnostavat uhripaikkojen luut. Niiden avulla etsitään vastauksia porojen ja peurojen rooliin uskonnossa ja rituaaleissa.

Suomen hapan maaperä on syönyt esihistoriallisen ajan eloperäiset jätteet jo aikoja sitten. Luusta on niin kaukaa säästynyt melkein pelkästään sirpaleita, ja niitäkin siksi, että ne ovat aikoinaan päätyneet tuleen.

Palamisen vuoksi niissä ei ole muinais-DNA:ta tutkittavaksi. Keskiajalta alkaen sen sijaan tunnetaan myös palamatonta luuta, ja siitä on saatu muinais-DNA:ta.

– Ihan vielä ei ole saatu tuloksia, mutta kohta niitä on tulossa, Salmi kertoo omasta aineistostaan.

Samalla hän kuitenkin myöntää, että aina tulokset eivät välttämättä ole yksiselitteisiä.

Poroilla on yhä oma tahtonsa

Peurasta arvellaan tulleen poro runsaat tuhat vuotta sitten. Ottar näyttää siis olleen uranuurtajaporukkaa.

– Se on varmasti ollut pitkä prosessi, joka on alkanut niihin aikoihin, ehkä vähän aikaisemmin, ehkä vähän myöhemmin. Poron domestikaatio on tapahtunut hyvin pikku hiljaa vuosisatojen kuluessa, sanoo Salmi.

Valmiiksi sitä ei voida vieläkään julistaa.

– Aivan. Se prosessi on vieläkin ikään kuin käynnissä. Poroilla on yhä oma elämänsä, ja ne tekevät aika lailla oman tahtonsa mukaan suurimman osan vuodesta.

Poro ylittää tietä, auto on pysähtynyt odottamaan.
Tyhmyyttääkö poro tulee tielle? Ei, vaan talvisaikaan houkuttelee suola, keväällä pientareiden ruoho ja kesällä tuuli, joka häätää sääskiä tien yltä. Sportfotodienst

Oulun yliopiston projekti alkoi pari vuotta sitten ja kestää vielä kolme vuotta. Tutkijat ovat tehneet kenttätöitä, keränneet materiaalia ja rakennelleet työkalupakkia ihmisen ja poron vuorovaikutussuhteen arkeologisten jälkien tunnistamiseksi.

– Erityisesti olemme keränneet työporojen luurankoja ja tutkineet, millaisia jälkiä työskentely jättää luihin. Seuraavaksi on tarkoitus verrata, löytyykö arkeologisista luista niitä merkkejä ja miltä ajalta, mistä kohteista ja kuinka paljon, Salmi kertoo.

Taakat ja vetäminen näkyvät luissa

Nykyporot tekevät eri töitä kuin ennen vanhaan. Nyt poroilla ajetaan kilpaa ja ajelutetaan turisteja. Aiemmin porot kantoivat ihmisten tavaroita taakkoina tai kiskoivat niitä ahkiossa.

– Mutta on se kuitenkin periaatteessa samanlaista hommaa, kantamista ja vetämistä, jonka voisi olettaa näkyvän luissa melko samanlaisina jälkinä ja muutoksina, Salmi arvelee.

Tutkimuksissa on tullut jo yllätyskin.

– Olemme katsoneet porojen lisäruokintaa stabiili-isotooppitutkimuksen avulla. Tulosten mukaan näyttää siltä, että poroja on lisäruokittu jo 800 vuotta sitten ainakin paikoitellen. Sillä ilmiöllä on yllättävän pitkät juuret.

Tutkimus perustuu luonnon alkuaineiden stabiilien isotooppien esiintymissuhteisiin, jotka säilyttävät luissa ja muissa kudoksissa tietoa ruokavaliosta.

Luulöytöjen runsaus herätti tutkijan kiinnostuksen

Anna-Kaisa Salmi ei ole kotoisin poronhoitoalueelta. Hänen elämäänsä poro ei astellut elävänä vaan muinaisina luina.

– Olen tutkinut arkeologisia luulöytöjä Pohjois-Suomessa. Aina niitä poronluita löytyy, millaista asuinpaikkaa ikinä tutkitaankaan, mutta on ollut hirveän vaikea sanoa, ovatko ne villipeuroja vai kesyporoja ja millaiset suhteet niillä oli ihmisiin.

Tämän vaikeuden vuoksi Salmi heräsi miettimään uusien tutkimusmenetelmien ja -näkökulmien mahdollisuutta – ja on niistä elävistäkin poroista tullut tuttuja.

– Minun mielestäni poro on fiksu ja sosiaalinen eläin. Se on laumaeläin. Se osaa ottaa lajitoverinsa huomioon ja oppii olemaan myös ihmisen kanssa.

Salmen mukaan poro oppii ikään kuin lukemaan ihmisen tunteita ja reaktioita. Siinä mielessä se on kesy, hän sanoo.

– Esimerkiksi kun vetoporoja koulutetaan, ne oppivat ihmisen tavat ja liikkumiskäskyt ja oppivat menemään reen tai ahkion eteen.

Vetoporoihin liittyy myös Salmen toivetutkimustulos.

– Toivon, että löytäisimme vetoporoja ja pääsisimme ajoittamaan, milloin niiden käyttö poronhoidon historiassa on alkanut. Siihen on nyt menetelmäpaketti valmiina, ja sillä lähdetään arkeologisia aineistoja tutkimaan. Olisi aivan mahtavaa, jos siitä saataisiin tuloksia.

Uudet menetelmät ennakoivat uudenlaista tietoa

Ensi vuonna käynnistyy tutkimuksen osa, jossa selvitetään, onko ihminen vaikuttanut porojen liikkumiseen. Mahdettiinko siirtää kokonaisia laumoja vai kenties yksilöitä, joista syntyi uusia laumoja?

– Alustavissa tutkimuksissa on näyttänyt siltä, että tietyille uhripaikoille, joille oli tullut ihmisiä monelta suunnalta, oli heidän mukanaan tullut myös poroja. Jotakin tämän tyyppistä sieltä aineistosta saattaa nousta, Salmi ennakoi.

Kaksi miestä kiitää suksilla kilpaporojen perässä.
PoroCupin vauhtia Äkäslompolossa toissa vuonna.Jussi Saarinen / AOP

Yksi uusi tutkimusmenetelmä, joka periaatteessa kiinnostaisi Salmea, on nimeltään ZOOMS. Se perustuu massaspektrometriaan eli orgaanisten yhdisteiden tunnistamiseen ja niiden pitoisuuksien määrittämiseen pienestä luunäytteestä.

– Sitä olisi kiinnostava kokeilla, koska on paljon luunkappaleita, joita on vaikea tunnistaa. Ja muutenkin arkeologiassa on nousevia proteomiikan ja lipiditutkimuksen menetelmiä. Olisiko niillä mahdollista nähdä esimerkiksi se, onko jossakin astiassa ollut poronmaitoa?

Lipidit ovat rasvoja sekä muun muassa rasvaliukoisia vitamiineja. Lipideistä saattaa säilyä hyvinkin pitkäaikaisia jälkiä keraamiseen ruoka-astiaan imeytyneinä tai sen sisäpinnalle jääneessä karstassa.

Proteomiikka puolestaan kartoittaa eliöiden tuottamia proteiineja. Menneisyyden tutkimukselle se voi avata jopa huimempia näkymiä kuin genetiikka, perimän kartoitus.

– Uskon, että myös muinaisgenetiikan puolella tulee menetelmien edistysaskelia. Aletaan tutkia vaikkapa jotakin geeniä, joka vaikuttaa käyttäytymiseen tai turkin väritykseen tai muihin asioihin, jotka liittyvät domestikaatioon, Salmi sanoo.

Kesyttäminen muuttaa ulkonäköä

On tavallista, että kesyttäminen muuttaa eläimen turkin väriä. Siitä voi tulla vaikkapa laikukas tavalla, jota villeillä eläimillä ei esiinny.

Domestikaatiosyndroomana tunnetun ilmiön syistä on hypoteeseja, mutta tarkkaa syytä ei tiedetä.

– Joukko ulkonäköön liittyviä piirteitä kulkee syystä tai toisesta käsi kädessä domestikaation kanssa, vaikka niistä ei varsinaisesti ole mitään hyötyä. Ne ovat luultavasti ominaisuuksia, jotka geenitasolla kytkeytyvät kesyyteen, Salmi selittää.

Koirilla sellaisia ovat esimerkiksi luppakorvaisuus, kuonon lyhentyminen ja hammasrivien ahtautuminen, hän kertoo. Poroista ei tule lyhytkuonoisia luppakorvia, mutta turkin värimuunnokset kertovat, ettei kyseessä enää ole täysin villi laji.

Se siis pätee myös joulupukin poroihin, jotka parhaillaan jolkottavat lahjapulkan edessä Korvatunturilta eri puolille maailmaa?

– Kyllä. Ne ovat lisäksi kastroituja. Vetoporot ovat härkiä.

Joulupukki poron pulkassa lumisella tiellä.
Kilpaporon nopeus radalla on jopa 60 kilometriä tunnissa, mutta kun matkaa piisaa, kannattaa poronkin satsata kestävyyteen. Kaisa Siren / AOP

Entä onko uskominen siihen, että jouluna porot nousevat lentoon, jotta pukki ehtii hoitaa maailmanlaajuisen urakkansa?

– Eivät ne sentään lennä, mutta kyllä ne aika nopeasti pääsevät. Joistakin lähteistä olen lukenut, että parhaimmillaan jopa 180 kilometriä päivässä, kertoo Anna-Kaisa Salmi.

Tämä on Ylen tiedeuutisten joulukalenterin viimeinen luukku. Aiemmat luukut avautuvat alla olevista linkeistä. Hyvää joulua kaikille!

Aiemmat luukut:

23. Islannissa kissa on joulueläin ja joulupukilla on 13 pahatapaista kollegaa

22. Talvipäivänseisaus on pueblointiaaneille joulun veroinen juhla

21. Joulu näkyy yhdeksän kuukauden päästä syysvauvoina

20. Jouluaattoilta kello 22 on monelle vuoden pahin hetki

19. Suu makeaksi joulukuusen neulasilla

18. Joulun jälkeen alkaa kwanzaa

17. Joulun henki näkyy vipinänä jouluihmisten aivokuvissa

16. Brittien savupiipuista laskeutui myös jotakin kamalampaa kuin joulupukki

15. Mikä saa jouluvalot säilytyksessä solmuun?

14. Tanskan kuuluisat joulukuuset kärsivät paljaista olkapäistä

13.Yhdysvaltain joulupadat ovat kattiloita, ja nyt niiden kyljessä on älysiru

12.Silmiesi väri saattaa vaikuttaa kaamosmasennukseen

11. Puistokävely saa somen käyttäjät yhtä hyvälle tuulelle kuin joulu

10. Kolme ihmistä on viettänyt joulun Kuun kupeessa

9. Piparkakkuhan on suorastaan terveystuote

8. Musiikin professorin tekemästä täydellisestä joululaulusta ei kumma kyllä tullut hittiä

7.Vaikka Maa oli suuri lumipallo, merissä sinnitteli alkeellista elämää

6. Yli kolmasosa aikuisista toivoo, että voisi yhä uskoa joulupukkiin

5. Onko Betlehemin tähdelle tieteellinen selitys?

4. Yhdysvaltain joulu täyttää 480 vuotta

3. Kaikki lumihiutaleet eivät olekaan erilaisia

2. Mitä yhteistä on joulukuusella ja dinosauruksella?

1. Ystävän joululahjan paketoinnissa ei kannata olla turhan tarkka, neuvoo tutkimus