Vaaditaanko sähköpotkulaudoille pian Suomessakin pakollista liikennevakuutusta? Keväällä selviää, muutetaanko EU-direktiiviä

Suomessa on mahdollista päätyä ratkaisuun, jonka jälkeen sähköpotkulautaonnettomuuksien kulut menevät muiden vakuutuksenottajien piikkiin.

liikenne
Mies siirtää sähköpotkulautoja Berliinissä.
Saksassa sähköpotkulaudat on vakuutettava. Myös vuokralaudoissa on vakuutuksesta kertova rekisterikilpi. Omer Mennisger / EPA

Sähköpotkulaudat ovat yleistyneet sellaisella vauhdilla, ettei kukaan osannut sellaista ennustaa kesäkuussa 2016, kun Suomessa säädettiin uusi liikennevakuutuslaki.

Sähköpotkulaudasta on tullut lainsäädännön väliinputoaja. Se ei lain mukaan ole moottoriajoneuvo, vaikka se konevoimin liikkuukin. Se rinnastetaan jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin, eikä siltä vaadita samanlaista pakollista liikennevakuutusta kuin vaikkapa mopolta.

Nyt vakuuttamista mietitään uudelleen, sillä tänä vuonna kaupunkeja vallanneet sähköpotkulaudat ovat olleet aiheuttamassa myös vakavia liikenneonnettomuuksia.

Tyypillistä sähköpotkulautaonnettomuuksille on, että kuski satuttaa yleensä vain itseään. Mutta kaatumisten ja törmäilyjen aiheuttamat päävammat ovat pahimmillaan elinikäisiä. Ne tulevat veronmaksajille kalliiksi.

Usein onnettomuus sattuu vuokralaitteella. Näyttää siltä, että niillä tullaan ajamaan myös talvella.

Sähköpotkulautojen liikenneongelmat eivät tietenkään ole vain suomalainen vitsaus, vaan muuallakin voidaan ajaa holtittomasti ja humalassa.

Vain osa EU-maista haluaa vakuuttaa

Juuri tällä hetkellä EU:ssa neuvotellaan liikennevakuutusdirektiivin mahdollisista muutoksista. Puheenjohtajamaa Suomi on tässä merkittävässä roolissa, sillä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijat ovat vetäneet hanketta.

Keskustelu sähköpotkulaudoista on erittäin mielenkiintoinen, sanoo STM:n eläke- ja yksityisvakuutusyksikön johtaja Hannu Ijäs. EU-maat ovat eri linjoilla siitä, pitäisikö laitteiden kuulua liikennevakuutuksen piiriin vai ei.

– Enemmistö näyttäisi olevan sillä linjalla, että nämä eivät kuuluisi, mutta on myös jäsenmaita, joiden mielestä kuuluu. Se on ihan siinä hilkulla, miten tässä käy: saadaanko yhteistä näkemystä tämän puheenjohtajuuskauden aikana.

Ijäs tietää enemmän kuin saa sanoa. Neuvottelut ovat luottamuksellisia. Asiakirjat tulevat julkisiksi vasta ensi vuoden puolella.

Suomen nykyinen liikennevakuutuslaki on identtinen EU:n direktiivin kanssa. Jos EU-direktiiviin tulee sähköpotkulautojen osalta muutos ja laitteet halutaan ulottaa liikennevakuutuksen piiriin, tulee muutos tietysti voimaan myös meillä.

Hannu Ijäksen mukaan Suomella olisi siinä tapauksessa kaksi vaihtoehtoa.

– Voimme vaatia niiltä liikennevakuutusta tai panna ne liikennevakuutuskeskuksen piikkiin. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on se huono puoli, että sitten muut ajoneuvojen kuljettajat, jotka joutuvat ottamaan liikennevakuutuksen, maksavat nämäkin. Kaikki liikennevakuutuksen ottajat maksavat.

Mies siirtää sähköpotkulautoja Berliinissä.
Saksassa pakollinen sähköpotkulaudan vakuutus maksaa noin 30 euroa vuodessa. Ajaminen vakuuttamattomalla laitteella on rangaistavaa. Jos onnettomuustilanteessa vakuuttamattoman laitteen kuljettaja katsotaan syylliseksi, maksaa hän myös muiden osapuolien vahingot omasta pussistaan. Omer Mennisger / EPA

Suomalainen liikennevakuutus käy kalliiksi

Nopealla ajattelulla sähköpotkulautojen EU-laajuinen pakollinen liikennevakuutus kuulostaa ihan järkevältä, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Liikennevakuutuksella korvataan liikennevakuutuslain mukaan liikenneonnettomuudessa aiheutuneita henkilövahinkoja sekä syyttömän osapuolen omaisuusvahinkoja.

– Suomessa liikennevakuutukseen kuuluu useimmista Euroopan maista poiketen myös niin sanottu kuljettajanpaikkasuoja, eli henkilövahinkojen osalta turvataan myös vahingon aiheuttaneen kuljettajan vahinkoja, sanoo Liikennevakuutuskeskuksen vakuutuspäällikkö Lauri Linna.

Linna muistuttaa, että kuljettajanpaikkasuoja asettaisi suomalaisen liikennevakuutuskäytännön eriarvoiseen asemaan useisiin muihin maihin verrattuna.

– Kuljettajanpaikkasuoja vaikuttaisi merkittävästi vakuutuksen hinnoitteluun.

STM:n Hannu Ijäs tietää, että kun muualla Euroopassa liikennevakuutus ei kata kuljettajan itselleen aiheuttamia vahinkoja, ei eurooppalaisessa keskustelussa myöskään puhuta Suomessa käytöstä olevasta kuljettajanpaikkasuojasta.

– Euroopassa kysytään, onko kohtuullista, että liikennevakuutuksesta korvataan vahinko silloin, kun potkulauta aiheuttaa jollekin muulle vahinkoa? Meillä taas keskustellaan siitä, että jos se aiheuttaa itselle vahinkoa.

Ehkä sitten riisuttu malli?

Yle kysyi vakuutusyhtiöiltä hinta-arvioita, minkä verran sähköpotkulaudan pakollinen liikennevakuutus maksaisi, jos sellaiseen päädyttäisiin. Suoria vastauksia ei saatu, mutta jotain sentään arvioitiin.

– Kuljettajan vahingoittumisen riski per ajettu kilometri vaikuttaisi sähköpotkulaudalla kuitenkin olevan korkeampi kuin esimerkiksi mopoilla, ja satunnaisen käyttäjän arkikokemus tukee tätä oletusta – melko huteria ja arvaamattomia pienipyöräiset potkulaudat tuntuvat olevan, kirjoittaa IF:n ajoneuvovakuutusten päällikkö Peter Roselius.

Mopovakuutuksen hintaan vertaaminen tarkoittaisi, että vakuutus saattaisi maksaa vuodessa enemmän kuin mitä halvimmat sähköpotkulaudat maksavat. Siinä tuskin olisi järkeä.

Vaikka pakollinen liikennevakuutus laitteisiin määrättäisiinkin, on Suomella mahdollisuus poistaa kuljettajanpaikkasuoja sähköpotkulaudoilta. Silloin vakuutusmaksu jäisi muutamaksi kympiksi, mutta samalla sähköpotkulautailijan itse itselleen aiheuttamat vammat jäisivät vakuutusturvan ulkopuolelle.

– Sen voi ottaa pois, STM:n Ijäs vahvistaa.

EU:ssa pitää siis ratkaista, onko pakollinen liikennevakuuttaminen paras ratkaisu kasvavaan sähköpotkulautojen liikennevahinkojen ongelmaan. On todennäköistä, että vakuutuksen korkea hinta aiheuttaisi sen, että osa ajaisi rangaistusuhasta huolimatta vakuuttamatta.

Vakuutetussa laitteessa pitäisi olla jokin rekisterikilpi tai muu tunniste, jotta vahinkotilanteissa saa yksilöityä, mikä sähköpotkulauta vahinkoon oli osallisena. Tunnuskilpi toisi samalla myös poliisille parempia mahdollisuuksia selvittää vahinkoja ja valvoa törttöilijöitä.

Psykologiakin astuisi kuvaan. Vaarallisten tankojuoppojen määrä saattaisi vähentyä, koska vakuutuskilvellä varustettu laite tuntuisi enemmän moottoriajoneuvolta.

EU-direktiivin muutosehdotuksen kannalta sähköpotkulaudoilla on väliä. Liikennevakuutuksella tai vakuuttamattomuudella on merkitystä eri maissa esimerkiksi tilanteissa, jossa suomalaisturisti jää sähköpotkulaudan jyräämäksi, satuttaa itsensä ja joutuu hoidettavaksi.

Lisää aiheesta:

Sähköpotkulauta ylittämässä suojatietä pimeällä.
Ensimmäisen lumisateen jälkeen marraskuu tarjosi erinomaiset säät potkulautailuun.Nella Nuora / Yle

Vihatulla vehkeellä tehty jo 2,5 miljoonaa matkaa – "Kaupunkien suurin ongelma on henkilöauto", skuuttipomo muistuttaa