Kajaanin ortodoksinen seurakunta yhdistyy muun Pohjois-Suomen kanssa – "Ei tässä auta kuin vikistä, kun toiset vie"

Kajaanin seurakunnassa on laskettu, että seurakunta olisi pärjännyt omillaan vielä 10 vuotta.

seurakunnat
Kajaanin ortodoksisen kirkon kattomaalaukset.
Kajaanin ortodoksinen seurakunta on tulevaisuudessa osa Pohjois-Suomen seurakuntaa. Kuvituskuva. Niko Mannonen / Yle

Kajaanin sekä Lapin ortodoksiset seurakunnat yhdistyvät Oulun seurakunnan kanssa. Ortodoksinen kirkkohallitus teki päätöksen seurakuntien yhdistämisestä 25. marraskuuta. Työnimenä tällä isolla uudella seurakunnalla on Pohjois-Suomen seurakunta.

Kajaanin seurakunnan kirkkoherra Reijo Marjomaan mukaan kyse on hallinnon helpottamisesta. Hän toivoo, ettei yhdistymisestä seuraa sen suurempia käytännön muutoksia. Tosin Kajaanissa ei ole enää uudistuksen voimaantulon jälkeen omaa kirkkoherraa.

– Nyt Kainuun papin ei tarvitse huolehtia hallinnosta, ja hän voi tehdä nykyistä enemmän pastoraalista työtä, Marjomaa sanoo.

Kajaanissa ei kannatettu seurakuntien yhdistämistä. Marjomaan mukaan Kajaanissa oli laskettu, että seurakunta olisi pärjännyt omillaan vielä 10 vuotta.

– Olisimme halunneet jatkaa omillamme. Ajattelimme, että menkööt Oulu ja Lappi yhteen ikään kuin pilottihankkeena. Me olisimme voineet sitten liittyä mukaan myöhemmin. Ei tässä auta kuin vikistä, kun toiset vie.

Parhaillaan neuvotellaan siitä, miten yhdistyinen käytännössä toteutetaan ja kuinka suuren seurakunnan varat jaetaan. Kajaanin seurakunnalla on tällä hetkellä noin 1 500 jäsentä, verotuloja sekä myös pääomatuloja. Marjomaa toivoo, että myös suuren seurakunnan aikana nämä tulot ohjataan Kainuun alueelle.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)