Lähes 3600 saa kunniamerkin: Suomen Valkoisen Ruusun suurristin saa Timo Esko – katso kaikki kunniamerkkien saajat

Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saavat muun muassa oopperalaulaja Mari Palo, säveltäjä Jukka Kuoppamäki ja näyttelijä Eija Vilpas.

kunniamerkit
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki.Studio Fotonokka Oy

Tasavallan presidentti on myöntänyt tänä itsenäisyyspäivänä yhteensä 3 568 merkkiä isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille. Merkki myönnetään huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Ulkomaalainen voi saada kunniamerkin Suomen tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta Suomen hyväksi.

Korkein itsenäisyyspäivänä tänä vuonna annettava kunniamerkki on korkeimman oikeuden presidentin tehtävistä syksyllä väistyneelle Klaus Timo Tapani Eskolle myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun suurristi.

Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan komentajamerkin saa muun muassa Nokian ja F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen.

Muun muassa kansanedustaja Annika Saarikko ja ministerit Mika Lintilä ja Jari Leppä, entinen eduskunnan puhemies Maria Lohela, kansanedustaja Ben Zyskowicz ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen saavat Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat julkistivat merkkien saajien nimet tiistaiaamuna.

Taiteilijoille ja kulttuurivaikuttajille myönnettävän Pro Finlandia -mitalin saa tänä vuonna 13 ansioitunutta ihmistä. Taiteilijoille ja kirjailijoille myönnettäviä Pro Finlandia -mitaleita on jaettu 1940-luvulta lähtien.

Katso ritarikuntien sivuilta (siirryt toiseen palveluun) kaikki kunniamerkkien saajat.