1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koulutus ja kasvatus

Yhdeksän vuotta yhdessä hioo yhteishengen tiiviiksi – Vaasassa musiikkiluokalla voi lauleskella läpi koko peruskoulun

Monin paikoin musiikkiluokat on lopetettu, vaikka musiikkipainotteisia luokkia vielä onkin. Vaasassa musiikkiluokat ovat toimineet jo 40 vuotta.

Koulutus ja kasvatus
Onkilahden yhtenäiskoulun 7.-luokkalaiset musiikintunnilla joulukuussa 2019
Onkilahden yhtenäiskoulun 7.-luokkalaisilla on takanaan jo pitkä musiikkiluokkaura. Musiikkiluokalle mennään Vaasassa jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Anna Wikman / Yle

Kivoja kavereita, hyvä luokkahenki, musiikkia koko sen kirjossa, laulamista, soittamista, kuoroja ja mausteena musiikinteoriaa.

Tätä kaikkea ovat musiikkiluokat Vaasassa.

– Luokassa on tosi kivoja kavereita ja meillä on tiivis luokkahenki, kiteyttää Onkilahden yhtenäiskoulun 7.-luokkalainen Minea Tiihonen.

Luokkakaveri Pyry Paavola on samalla linjalla. Paavola on harrastanut kitaransoittoa kolmivuotiaasta ja musiikki on kuulunut aina tiiviiisti hänen elämäänsa.

– Me muutimme Helsingistä Vaasaan, kun olin neljännellä luokalla. Kun kuulin, että Vaasassa on musiikkiluokka, ajattelin heti, että sinne! Helsingissä musiikkiluokkajärjestelmää ei koulussani ollut, Paavola kertoo.

Myös Paavola kehuu oppilaiden yhteishenkeä hyväksi.

– Se on tosi hyvä ja se pysyy hyvänä, koska pysymme yhdessä sekä alakoulun että yläkoulun, kaikki tuntevat toisensa, Paavola sanoo.

Tärkeintä on sitoutuminen

Vaasassa musiikkiluokka aloitetaan jo peruskoulun ensimmäiseltä luokalta. Oppilaat jatkavat musiikkiluokalla aina peruskoulun yhdeksänteen luokkaan saakka. Opetus on keskitetty Onkilahden yhtenäiskouluun.

Oppilaat valitaan soveltuvuustesteillä. Tärkein valintaperuste on sitoutuminen sekä oppilaaksi tulevalta että hänen vanhemmiltaan.

– Sitoudutaan soittamiseen ja laulamiseen sekä muuhun tekemiseen, ja välillä vähän teoriaankin näiksi kaikiksi yhdeksäksi vuodeksi, hymyilee Onkilahden yhtenäiskoulun rehtori Elise Hytönen.

Mukana on paljon sisaruksia, sillä kun lapsista vanhin on aloittanut musiikkiluokalla nuoremmat sisarukset usein valitsevat saman vaihtoehdon.

Musiikin lehtori Heidi Kalliokoski opettaa 7.-9. -luokkalaisillle musiikkia Onkilahden yhtenäiskoulussa. Hänen mukaansa musiikkiluokkalaiset tukevat ja kannustavat tosiaan, mikä auttaa oppimisessa.

Luokka on hitsautunut yhteen, koska suurin osa oppilaista on tuntenut toisensa jo alakoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien.

– Heitä on helppo lähteä opettamaan, koska he tuntevat toisensa. Kaiken uuden oppiminen on helpompa ja uusiin asioihin on helpompi lähteä mukaan, koska oppilaat eivät pelkää riskinottoja, Kalliokoski miettii.

Onkilahden yhtenäiskoulun 3.-4. -luokkalaiset musiikintunnilla
Onkilahden yhtenäiskoulun 3.-4.- luokkien musiikkiluokkalaiset musiikintunnilla luokanopettaja Anne Tienhaaran johdolla. Anna Wikman / Yle

Mitä reppuun peruskoulun jälkeen?

Musiikkiluokat ovat toimineet Vaasassa jo 40 vuotta. Onkilahden yhtenäiskoulussa ollaan musiikkiluokkalaisista ylpeitä. Pitkän historian salaisuutta kysyttäessä, rehtorilla on heti vastaus valmiina.

– Jatkuvuus, hyvät opettajat ja hyvät oppilaat sekä vanhemmat jotka kannustavat musiikinopiskeluun, Elise Hytönen hymyilee.

Mitä koululla toivottaisiin, että musiikkiluokkalaisen reppu sisältää peruskoulun päättyessä?

– Toivon nuorten saaneen täältä sellaiset valmiudet, että musiikki jatkuu koko heidän elämänsä. Se voi johtaa ammattiopintoihin mutta se voi jatkua myös ihanana harrastuksena. Lisäksi toivon, että heillä on paljon hyviä ystäviä musiikin parista, Elise Hytönen miettii.

"Voisi olla joskus myös kiva opettaa musiikkiluokkaa"

Suurin osa musiikkiluokkien oppilaista harrastaa musiikkia myös vapaa-ajallaan. Minea Tiihonen harrastaa pianonsoittoa ja musiikkiluokka tukee rakasta harrastusta.

Musiikkiluokka tuo harrastukseen uuden lisän ja kivoja kavereita. Lisäksi saa esiintyä, oppii teoriaa ja ennenkaikkea saa olla yhdessä samanhenkisten ja tuttujen luokkakavereiden kanssa.

Onkilahden yhtenäiskoulun musiikkiluokkaa käyvä seitsemäsluokkalaiset ovat varmoja ainakin musiikin harrastuksen jatkumisesta.

– Musiikki on tosi rakas harrastus, mutta voisi olla joskus myös kiva opettaa musiikkiluokkaa, Minea Tiihonen pohtii.

Onkilahden yhtenäiskoulun 7.-luokkalaiset laulavat musiikin lehtori Heidi Kalliokosken johdolla (2019)
Musiikkiluokalla opiskellaan musiikkia monipuolisesti ja useimmat harrastavat sitä myös vapaa-ajallaan. Musiikin lehtori Heidi Kalliokoski opettaa musiikkia Onkilanden yhtenäiskoulun 7.-9. luokilla.Anna Wikman / Yle

Lisää aiheesta: Musiikkiluokkien nousu... ja tuho?

Lue seuraavaksi