Tilda Laaksonen, 25, ja Minna Kavilo, 22, innostuvat oikeista murhista ja kertovat niistä kymmenille tuhansille kuulijoille - Nyt he kertovat, mikä tosielämän rikoksissa kiehtoo

True crime kiinnostaa erityisesti alle 30-vuotiaita naisia. Tositapauksia käsittelevät rikospodcastit ja tv-ohjelmat ovat nyt erittäin suosittuja. Osa niistä liikkuu eettisesti harmaalla alueella.

podcast
Tilda Laaksonen.
Tilda Laaksonen kertoo pohtivansa etiikkaa erityisesti silloin harvoin, kun hän käsittelee podcastissaan kotimaisia rikostapauksia. Mårten Lampén / Yle

”Tällä kertaa mulla on käsittelyssä sellainen tapaus, josta mä oon halunnut tehdä jaksoa jo tosi kauan.”

Kun Tilda Laaksonen puhuu, kymmenet tuhannet suomalaiset kuuntelevat.

Jäljillä (siirryt toiseen palveluun)-podcastin 25-vuotias juontaja kertoo rauhallisella äänellä lähihistorian erikoisista rikostapauksista. Hän käsittelee sarjan jaksoissa murhia ja katoamisia, silloin tällöin myös muita rikoksia.

Tämä juttu kertoo true crime -buumista, joka tuo aidot rikokset kuulokkeisiimme ja ruuduillemme. Mikä saa niin monen janoamaan lisää yksityiskohtia murhista ja mitä ongelmia tositapauksien käsittelyyn liittyy. Mihin true crimen suosio perustuu?

Sillä suosittua se on. Jäljillä on yksi Suomen kuunnelluimmista podcasteista. Sitä kuunnellaan viikossa liki 100 000 kertaa. Podcastin kullakin jaksolla on 30 000 – 40 000 eri kuuntelijaa.

Valtaosa heistä on alle 30-vuotiaita naisia.

Lempimurhia ja murhattaria

Tilda Laaksonen.
Tilda Laaksosen Jäljillä on yksi Suomen kuunnelluimmista podcasteista.Mårten Lampén / Yle

Maailmalla rikospodcasteista innostuneita nuoria naisia kutsutaan "murderinoiksi". Termi on alun perin tarkoittanut amerikkalaisen My Favorite Murder (siirryt toiseen palveluun) -podcastin faneja. Sittemmin se on yleistynyt tarkoittamaan ylipäätään murhista ja rikoksista kiinnostuneita naisia.

Laaksonen ei ole murderino-nimestä mielissään.

– En ainakaan itse haluaisi, että minua nimitettäisiin niin. Se jotenkin glamorosoi rikollisuutta ja sitä, että on kiinnostunut siitä, hän sanoo.

Rikostarinoista kiinnostuneita naisia kuitenkin riittää. Viime vuonna tehdyn amerikkalaisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan liki kolme neljäsosaa true crime -podcastien kuuntelijoista on naisia.

Myös Laaksosen mukaan hänen kuulijoistaan 75 – 80 prosenttia on 18 – 30 -vuotiaita naisia. Podcastin sosiaalisen median kanavissa naisten osuus on vielä suurempi. Jäljillä-podcastin Facebook-sivulla käydään aktiivista keskustelua tapauksista ja suositellaan aihepiiriin liittyviä dokumentteja ja tv-sarjoja.

True crimeen perehtynyt tutkijatohtori Pauliina Tuomi Tampereen yliopistosta kertoo, että myös television true crime -ohjelmien ja tosirikoksiin perustuvien kirjojen yleisö on enimmäkseen naisvoittoista.

– Amerikkalaisessa tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun)vuonna 2010 todettiin, että naiset kuluttavat eniten true crime -kirjallisuutta. Myöhemmin on tutkittu sitten esimerkiksi podcastien sukupuolijakaumaa. Rikospodcasteissa myös iso osa tekijöistä on naisia, Tuomi sanoo.

Tämä pätee myös Suomessa. Kotimaisten true crime -podcastien osalta ainakin tunnetuimpien ohjelmien tekijät ovat kaikki alle 30-vuotiaita naisia.

Mikä heitä näissä kaameissa rikoksissa kiinnostaa?

Katso murhaajaa

On kesä 2005 ja iltapäivälehdet huutavat Bodomia. Suomen tunnetuin selvittämätön rikos on päätynyt takaisin otsikoihin ja raastupaan 45 vuotta murhien jälkeen. Kohtalokkaan telttaretken ainoata henkiinjäänyttä Nils Gustafssonia syytetään toveriensa murhasta.

Seinäjoella mökkinsä vintillä 10-vuotias Tilda Laaksonen lukee iltapäivälehden artikkelia siitä, mitkä seikat puoltavat jo eläkeikään ehtineen Gustafssonin syyllisyyttä ja mitkä hänen syyttömyyttään. Käräjäoikeus vapautti Gustafssonin lopulta syytteistä.

– Muistan pohtineeni sitä hirveästi. Minua kiehtoi se, että syytettynä oli ainoa eloonjäänyt. Mietin, että jos hän on tehnyt sen, niin miten hän on voinut elää asian kanssa kaikki nämä vuodet, Laaksonen muistelee.

Bodom oli ensimmäinen rikostapaus, josta Laaksonen muistaa innostuneensa. Hän kertoo lukeneensa lehtiä, katsoneensa uutislähetyksiä ja keskustelleensa tapauksesta vanhempiensa kanssa.

– Minua kiehtovat taustat, kuten se, mikä on johtanut johonkin tekoon ja millainen menneisyys rikoksen tekijällä ja sen uhrilla on.

Tutkija Pauliina Tuomen mukaan salapoliisintyö on yksi piirre, joka true crime -tarinoissa kiinnostaa. Toinen on vaikeiden asioiden käsittely turvallisen etäisyyden päästä.

– Ihmismieli on kiinnostunut toisen ihmisen pimeästä puolesta. True crime on siitä turvallista, että sarjamurhaajaa voi katsoa silmästä silmään kotisohvalta. Voit kysyä, kuinka joku voi olla näin paha ja mitä tässä on tapahtunut. Sitten kun niitä yksityiskohtia tulee, niin karvat nousevat pystyyn, koska se on totta, Tuomi sanoo.

Pois uhrin asemasta

Nuori nainen kuuntelee podcastia matkapuhelimesta
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kolme neljästä true crime -podcasteja kuuntelevista on naisia.Jyrki Lyytikkä / Yle

Juuri nuorten naisten viehtymystä murhatarinoihin on yritetty selittää eri tavoin. Yksi amerikkalaisissa tutkimuksissa esitetty teoria on, että naiset hakevat tarinoista vinkkejä mahdollisista vaaratilanteista selviytymiseen.

Tätä arviota puoltaa se, että niin kuin rikosfiktioissa muutenkin, myös true crime -tarinoissa uhrina on hyvin usein nuori nainen.

– Kun se ruumis sieltä jostakin suosta ylös vedetään, niin yleensähän se on nainen. Naiset ovat haavoittuvaisempia kuin miehet. Heille true crime on keino tiedostaa, mitä maailmassa tapahtuu, Tuomi sanoo.

Niin kutsuttu saaliseläinteoria ei kuitenkaan uppoa tämän jutun haastateltaviin koko ilmiön selittäjänä. Tuomen mukaan on kyse myös siitä, mikä kaikki on naisille sallittua.

– On puhuttu, että etenkin podcastit purkavat tätä naisten uhriasemaa. True crime on kuitenkin eräänlainen kielletty nautinto. Se on viihteen muoto, joka liikkuu harmaalla aluella ja voi olla, ettei sitä kerrota ensimmäisenä, kun joku kysyy, että mitä viihdettä kulutat.

Missä menee raja?

True crime -tarinat eivät pelkästään perustu tositapahtumiin. Ne ovat totta. Niissä kerrataan kamalia asioita, jotka ovat tapahtuneet oikeasti oikeille ihmisille. Todellisuus tuo tarinoihin lisää jännitystä, mutta se herättää myös paljon kysymyksiä.

– True crime on sekä stimuloivaa että kyseenalaista, koska on kyse asioista, jotka ovat tapahtuneet oikeasti. On oleellista, tietävätkö esimerkiksi uhrin omaiset, että tapausta käsitellään, Tuomi kertoo.

Tutkijan mukaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa on ollut tapauksia, joissa omaiset ovat antaneet siunauksensa rikoksen käsittelylle ja järkyttyneet tavasta, jolla sitä on käsitelty.

Ruotsissa uutisoitiin (siirryt toiseen palveluun)vastikään suositusta Mordpodden (siirryt toiseen palveluun)-podcastista, joka kertoi vuonna 2015 murhatun naisen elämästä yksityiskohtaisesti ja ilman tämän omaisten lupaa. Uhrin äidin protestien seurauksena podcastin tekijät poistivat jakson jakelusta.

Rikollinen mieli ja poistettu jakso

Rikollinen mieli -sarjassa tavataan Veeti Kallio ja Taija Stoat.
Rikollinen mieli -tv-sarjassa esiintyvät kriminaalipsykologi Taija Stoat ja juontaja Veeti Kallio.CENTURY FILMS OY

Suomessakin true crime -ohjelmat ovat olleet vastaavissa tilanteissa. Ylen true crime -tv-sarjan Rikollinen mieli kolmas jakso poistettiin Yle Areenasta, kun syntyi epäilyjä, että siinä haastatellun rikollisen uhri voisi olla tunnistettavissa.

Rikollisessa mielessä vankilaan tuomitut rikolliset kertovat omalla nimellään ja omilla kasvoillaan rikoksestaan. Ylen Luovat sisällöt -yksikön johtaja Ville Vilén sanoo, että eettisiä kysymyksiä mietittiin sarjan kohdalla todella tarkkaan. Hänen mukaasa sarjaan etsittiin lähestymiskulma, jolla rikoksen uhrit eivät tulisi laajasti tunnistetuiksi.

Poistetussa jaksossa aiheena oli perheväkivalta.

– Halusimme nostaa esille tätä todella tärkeää yhteiskunnallista asiaa, joka on valitettavan yleistä, Vilén sanoo.

Kaikki sarjan kahdeksan jaksoa julkaistiin Yle Areenassa 28. lokakuuta. Vähän yli viikkoa myöhemmin kyseinen jakso poistettiin sieltä. Vilénin mukaan päätös johtui siitä, että asia sai iltapäivälehdistön kautta voimakasta julkisuutta.

– Tämän vuoksi halusimme suojella rikoksen uhria mahdolliselta paljastumiselta ja otimme jakson pois esityksestä, hän sanoo.

Verta ja suolenpätkiä vai Neiti etsivä -meininkiä

Pauliina Tuomen mukaan shokeeraavat aiheet ovat lisääntyneet televisiossa tällä vuosikymmenellä merkittävästi. Hän pohtii, turtuuko ihminen jossain vaiheessa aina vain koventuviin shokkeihin.

– Tällainen lisääntyvä kiinnostus vereen ja suolenpätkiin pistää kysymään, tarvitaanko sitä aina vain enemmän. On myös tärkeä miettiä, onko kyse siitä, että tällaisille sisällöille on tilausta vai siitä, että niitä tehdään, koska niin saadaan yleisö hätkähtämään ja reagoimaan, Tuomi miettii.

Tilda Laaksonen kertoo pohtivansa etiikkaa erityisesti silloin harvoin, kun hän käsittelee podcastissaan kotimaisia rikostapauksia.

– Pyrin valitsemaan aika vanhoja tapauksia. Suomi on kuitenkin pieni maa. Minusta ei tunnu hyvältä lähteä tekemään jostain tuoreesta tapauksesta, jonka omaiset saattaisivat kuulla sen jakson. En halua, että kukaan pahoittaa mieltään, Laaksonen sanoo.

Eettisessä mielessä juuri kotimaiset rikospodcastit saavatkin tutkijalta synninpäästön.

– Meillä Suomessa podcastien tekijät pyrkivät tekemään niitä hyvän maun mukaisesti. Lisäksi he ottavat esimerkiksi tiettyä aikaväliä tapahtuneisiin rikoksiin, jotta asiat eivät olisi liian lähellä joillekin. Kotimaisissa podcasteissa näitä tapauksia mietitään todella syvällisestikin. Niissä on sellaista Neiti etsivä -meininkiä, Tuomi sanoo.

Nuori nainen kuuntelee podcastia matkapuhelimesta
True crime -on yksi suosituimmista podcast-ohjelmien lajeista.Jyrki Lyytikkä / Yle

Tapauksia nyky-Suomesta

Kaikille suomalaisille podcasteille ajallinen etäisyys ei ole välttämätön asia. Yksi poikkeus on True Crime Finland (siirryt toiseen palveluun), englanninkielinen podcast, jonka noin 20 000 kuulijan yleisö on valtaosin yhdysvaltalaisia.

True Crime Finlandin tekijä on 22-vuotias Minna Kavilo. Hänkäsittelee podcastissaan nimenomaan suomalaisia rikostapauksia. Mukana on paljon henkirikoksia ihan viime vuosilta. Myös Kavilo sanoo miettivänsä tapausta ennen sen valitsemista.

– Jos olen saanut jostain sellaisen kuvan, että omaiset eivät haluaisi tapauksesta puhuttavan tai jos mediassa on sanottu, että he eivät halua olla julkisuudessa, niin en lähde tekemään tapauksesta jaksoa, hän sanoo.

Kavilon mukaan true crime -podcastit viihteellistyvät koko ajan enemmän, mikä vaatii tekijältä tarkkuutta.

– Kyse on rankoista aiheista, jotka koskettavat tosielämän ihmisiä. Pitää olla tosi tarkkana sen kanssa, ettei mene liikaa viihteellisen puolelle, koska se voidaan nähdä epäkunnioittavana.

Suomalaisen lähimenneisyyden rikosten käsittely on poikinut podcastin tekijälle joitakin yhteydenottoja. Yhden kerran Kavilo sanoo olleensa myös itse etukäteen yhteydessä omaisiin, jotka pyysivät Facebookissa vinkkejä tapauksesta. Uhrin äiti halusi puhua hänen kanssaan puhelimessa.

– Se tuli tosi lähelle. En tiedä tekisinkö sitä uudestaan, koska en ole ammattilainen vaan teen tätä harrastuksena, hän sanoo.

Tarina astuu ulos podcastista

Toisen kerran Kaviloon oli yhteydessä myös hänen käsittelemänsä tapauksen murhaaja. Elinkautisvanki Janne Raninen oli kuullut häntä käsitelleen jakson ja pyysi podcast-juontajaa mukaan organisoimansa True Crime -tapahtuman järjestämiseen.

Tapahtumasta syntyi kesällä kohu, kun media sai vihiä siihen suunnitellusta ohjelmasta. Tarkoituksena oli järjestää murhaajien opastamia käyntejä heidän tekemiensä murhien tapahtumapaikoilla.

– Silloin kun Janne pyysi minua mukaan tähän tapahtumaan, se oli pelkkä seminaari. Myöhemmin hän ehdotti, että mitä jos lisättäisiin siihen asioita. En nähnyt siinä mitään ongelmaa. Ajattelin, että tämä on hänen tapahtumansa, Kavilo sanoo.

Kohun seurauksena tapahtuman murhapaikkavierailut peruttiin. Seminaari järjestettiin elokuussa keskustakirjasto Oodissa.

Tutkijatohtori Pauliina Tuomi pitää tapausta esimerkkinä siitä, miten yhteiskunta säätelee sitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

Hyvää ja pahaa true crimea

Tilda Laaksonen.
Tilda Laaksosta on alkanut kiinnostaa yhä enemmän rikokset, joihin liittyy yhteiskunnallista merkitystä.Mårten Lampén / Yle

Eettistä tai ei, true crimea tulee nyt joka tuutista. Sitä on tarjolla tusinaviihteenä televisiossa ja palkittuina laatusarjoina Netflixin, HBO:n ja Yle Areenan kaltaisissa suoratoistopalveluissa.

Erilaisia rikostarinoita löytyy yhtä lailla kirjakauppojen hyllyistä kuin laadukkaiden journalististen julkaisujen, kuten The New York Timesin (siirryt toiseen palveluun), Slaten (siirryt toiseen palveluun)tai Longreadsin (siirryt toiseen palveluun)toteuttamina podcasteina.

Tarjonnan tulvassa myös Jäljillä-podcastin Tilda Laaksosta on alkanut kiinnostaa yhä enemmän sellaiset tapaukset, joihin liittyy yhteiskunnallista merkitystä.

– Sellaiset, joissa näkee epäkohtia. Että vaikka poliisi tai oikeusjärjestelmä on kohdelut jotakuta tosi epäreilusti tai joku ei ole saanut mielenterveyspalveluja, hän sanoo.

"En tiennyt, että minut murhataan"

Robert Durst vid Times Square i New York
Miljonääri Robert Durst vangittiin epäiltynä kolmesta murhasta osin HBO:n Jinx-sarjan avustuksellaHBO

Pauliina Tuomi on tutkimustaan varten katsonut satoja tunteja television true crime -ohjelmia. Kaupallisilla tv-kanavilla niitä riittää sarjamurhaajia seuraavista sarjoista, kuten Pahuuden ytimessä (Most Evil) hyvin erikoisiin formaatteihin, kuten Momsters: When Moms Go Bad.

Erikoisimpana kohtaamanaan tapauksena tutkija mainitsee tv-sarjan Näin minut murhattiin (I was Murdered, 2013). Siinä murhan uhria esittävä näyttelijä kertaa murhapäivän tapahtumia ja katsoo välillä kameraan selostaakseen tekojaan katsojalle.

– "Nyt keitin kahvia. En vielä tiennyt, että minut tänään murhataan", Tuomi muistelee näyttelijän repliikkejä sarjasta.

Pahimmillaan true crime on veristä tosi-tv:tä, joka mässäilee oikeiden ihmisten tragedioilla. Parhaimmillaan sen edustajiksi luettavat teokset ovat saaneet oikeuden käsittelemään uudelleen jo päättyneitä tapauksia (esimerkiksi rikospodcast-ilmiön aloittanut Serial (siirryt toiseen palveluun)), vapauttaneet syyttömiä vankilasta (esimerkiksi Errol Morrisin klassikkodokumentti Thin Blue Line (siirryt toiseen palveluun)) ja paljastaneet murhaajia (esimerkiksi HBO:n The Jinx: The Life and Deaths of Robert Durst (siirryt toiseen palveluun)).

Suomessa ei ole tiedossa ohjelmia, jotka olisivat vaikuttaneet tapausten oikeuskäsittelyyn. True Crime Finlandin juontaja Minna Kavilo ei pidä sellaista kuitenkaan mahdottomana.

– Meillä on aika vahva yksityisyyden suoja. En usko, että kukaan lähtisi podcastissa syyttämään ketään tiettyä henkilöä niin kuin amerikkalaisissa podcasteissa tehdään. Mutta on mahdollista, että puhe tapauksen ympärillä levittää tietoa siitä, että se on selvittämättä. Joku saattaa kuunnella ja ottaa yhteyttä poliisiin.

Mikä true crimessa kiehtoo? Voit keskustella aiheesta artikkelin lopussa.

Lue lisää:

71 syytä kuunnella podcasteja - Näiden suositusten imussa vietät vaikka koko talvilomasi