1. yle.fi
  2. Uutiset

Pitkät tuomiot ympäristöaktivistin murhasta Hondurasissa – omaisten mukaan murhan tilaajat eivät joutuneet vastuuseen

Aktivisti vastusti vesivoimaprojektia, jota rahoitti myös suomalainen kehitysrahasto Finnfund.

Honduras
Panderollissa murhatun Berta Cáceresin kuva.
Murhaajia vastuuseen vaatineet mielenosoittajat pitelivät Berta Cáceresin kuvaa huhtikuussa 2016.Oscar Riviera / EPA

Väli-Amerikassa sijaitsevassa Hondurasissa on langetettu pitkät vankeustuomiot ympäristöaktivisti Berta Cáceresin murhasta.

Vuonna 2016 kotonaan ammuttu Cáceres vastusti laajaa Agua Zarca -vesivoimaprojektia. Padon rakentamisen seurauksena suuria alkuperäiskansa lencatin maa-alueita olisi jäänyt veden alle.

Oikeusistuin langetti neljälle Cáceresin surmanneelle palkkamurhaajalle 34 vuoden tuomiot kullekin. Lisäksi syytetyt saivat kukin 16 vuoden lisätuomiot murhayrityksestä, sillä he yrittivät surmata myös talossa tappohetkellä olleen toisen ympäristöaktivistin. Tämä kuitenkin selvisi murhayrityksestä.

Lisäksi kaksi miestä, joilla oli yhteyksiä patoa rakentaneeseen Desa-yhtiöön, saivat kumpikin 30 vuoden tuomiot palkkamurhan järjestämisestä. Myös Hondurasin armeijan entinen majuri tuomitiiin 30 vuodeksi vankeuteen. Tuomituilla on 20 päivää aikaa valittaa tuomiostaan.

Cáceres oli toinen perustaja lenca-alkuperäiskansan oikeuksia puolustavassa COPINH-järjestössä. Järjestö vastusti patohanketta muun muassa siksi, että heidän mukaansa vesivoimahankkeeseen myytyjen maiden omistusoikeuksia ei ollut selvitetty kunnolla.

Hanketta rahoitti myös suomalainen kehitysrahasto Finnfund. Se kuitenkin jäädytti rahoituksen murhan jälkeen ja vetäytyi hankkeesta vuonna 2017.

Cáceresin tytär Olivia Zúniga totesi BBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan, että murhan suunnittelijat ovat yhä vapaalla jalalla.

– Emme usko oikeuden toteutuneen ennen kuin heidät vangitaan, sanoi Zúniga.

Desa-yhtiössa aiemmin toimitusjohtajana työskennellyttä miestä vastaan nostettiin maaliskuussa syytteet murhan järjestämisestä sekä palkkamurhan maksamisesta. Hän on kiistänyt kaikki syytteet.

Lue lisää:

Osittain suomalaisrahoitteista vesivoimahanketta vastustaneen aktivistin murhasta tuomittiin Hondurasissa seitsemän miestä

Suomi vetäytyy lopullisesti Hondurasin kiistellystä vesivoimalahankkeesta

Lue seuraavaksi