Oulun Nallikariin suunnitellaan poikkeuksellisen suurta kiipeilystadionia – alueella toivotaan lajin arvokisoja

Ensimmäisen kiipeilytornin on tiistaina solmitun vuokrasopimuksen mukaan oltava valmis runsaan kolmen vuoden sisällä.

kiipeily
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Oulun Nallikariin suunnitellaan korkean tason kiipeilypaikkaa. Oulun Kiipeilyseura -91 ry aikoo rakentaa stadionin, jossa voitaisiin pitää kansainvälisiä aikuisten arvokisoja. Kiipeilystadionia voisivat käyttää myös matkailijat ja lajin kokeilijat. Alueella voitaisiin järjestää myös esimerkiksi konsertteja.

Kiipeilyseuran mukaan kyseessä on kansallisesti merkittävä hanke ja yksi Suomen kiipeilyliiton kärkihankkeista. Rakennuskustannukset ovat 1,3–1,7 miljoonaa euroa.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi tiistaina maa-alueen vuokraamisen korvauksetta Oulun Kiipeilyseura -91 ry:n omistamalle Finice Oy:lle ensi vuodesta lähtien. Rakentajan on saatava ensimmäinen kiipeilytorni valmiiksi kolmen vuoden sisällä vuokrasopimuksen alkamisesta.

Korjattu 4.12. kello 8.11. Poistettu maininta olympialaisista.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)