Lastenkodin auton Lieksassa ryöstänyt nuori sai vankeustuomion

Työntekijän uhkaaminen veitsellä teki auton ryöstöstä törkeän. Vankilatuomio ei miellytä 17-vuotiasta nuorukaista.

Lieksa
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Lastenkodista Lieksassa auton ryöstänyt nuorukainen on tuomittu vankilaan. 17-vuotias sai Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeustuomion.

Vakavin nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista oli törkeä ryöstö. Tuomioon laskettiin myös törkeä liikenteen vaarantaminen ja ajokortitta ajaminen.

Lisäksi nuori mies sai maksettavakseen korvauksia eri tahoille yhteensä yli 11 000 euroa. Hän aikoo valittaa tuomiosta.

Tapaus sattui viime elokuussa, kun lastensuojeluyksikköön sijoitettu nuorukainen pakotti yöllä veitsellä uhaten ainoan työntekijän luovuttamaan itselleen auton.

Lastenkodin autolla karkuri pakeni Lieksasta Nurmeksen ja Rautavaaran kautta kohti Kuopiota. Poliisi seurasi hurjaa ylinopeutta ajavaa pakenijaa noin 80 kilometriä ennen pysäytystä.