1. yle.fi
  2. Uutiset

Askelmittarit ja kenkien liukuesteet kannustivat liikkeelle – Rautalampi palkittiin ikäihmisten liikunnan tukemisesta

Palkinnon myöntää valtakunnallinen Eläkeläiset-yhdistys.

Rautalampi
Rautalammin keskusta.
Rautalampi kannustaa ikäihmisiä kävelyille kenkien liukuesteiden avulla. Palaute on ollut myönteistä.Joonas Nieminen / Yle

Rautalammin kunta sai iltapäivällä Ikäystävällinen teko -palkinnon. Palkinnon myöntää valtakunnallinen Eläkeläiset-yhdistys.

Yhdistys kiittää Rautalammin liikuntatoimea siitä, että se on kannustanut ikäihmisiä liikkumaan monin tavoin. Kunnassa on esimerkiksi jaettu maksuttomia askelmittareita ja kenkien liukuesteitä.

– Rautalammilla on esimerkillisesti tarjottu ikäihmisille maksuttomia palveluja, kuten penkkilenkki ja liikuntakalenteri, sanoo Eläkeläiset-yhdistyksen toiminnanjohtaja Jan Koskimies.

Yhdistys haluaa muistuttaa, että pienillä teoilla voi parantaa ikäihmisten hyvinvointia ja sitä kautta tuoda kunnalle pitkälle aikavälillä säästöjä.

– Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten voidaan pienellä rahalla tehdä paljon, Koskimies sanoo.

Ikäystävällinen teko -palkinto luovutettiin Rautalammin kunnalle keskiviikkona Helsingissä. Kunnanjohtaja Anu Sepponen on tunnustuksesta iloinen.

Rautalampi Ikäystävä-palkinnon luovutus
Ikäystävällinen teko -kunniakirjan luovutti Kulttuuritalolla Helsingissä Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja Kalevi Kivistö ja vastaanotti Rautalammin kunnan kotihoidon vastaava Anne Haukka.Tuomas Talvila / Eläkeläiset ry
Lue seuraavaksi