Postpunklegenda New Model Army tulee Suomeen

New Model Army
New Model Army
New Model ArmyTina Korhonen / Fullsteam Agency

Melodisesta punkista, postpunkista ja goottimusiikista ammentava New Model Army juhlii ensi vuonna 40-vuotista uraansa. Juhlakiertue päättää samalla suomalaisfanien pitkän odotuksen. NMA nähdään 2.2.2020 Tavastian-keikalla. Liput tulevat myyntiin 5.12.2019.

New Model Army esiintyi edellisen kerran Suomessa vuonna 2010.

Kantaaottavista teksteistään tunnettu yhtye julkaisi uransa 15. albumin From Here viime elokuussa. Se on saanut Isossa-Britanniassa ja Saksassa paremmat listasijoitukset kuin mikään yhtyeen aikaisemmista levyistä.

Yhtyeen nokkamies Justin Sullivan on tunnettu poliittisesta aktivismistaan. Sullivan on toiminut aktiivisesti muun muassa luonnonsuojelun ja inhimillisen siirtolaispolitiikan puolesta.