1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rauma

Kristiina Salonen siirtyy ulkoasiainvaliokuntaan

Raumalaiskansanedustaja siirtyy talousvaliokunnasta ulkoasiainvaliokuntaan Jutta Urpilaisen tilalle.

Kristiina Salonen on valittu ulkoasiainvaliokuntaan. Kuva: Antti Laakso / Yle

Raumalainen demarikansanedustaja Kristiina Salonen on valittu eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan. Hän siirtyy talousvaliokunnasta varsinaiseksi jäseneksi ulkoasiainvaliokuntaan Jutta Urpilaisen tilalle.

Urpilainen aloitti viime viikolla työnsä Euroopan komissiossa kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina.

Ulkoasiainvaliokunnan toimialaan kuuluu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Valiokunta käsittelee myös kauppa- ja kehityspolitiikkaa.