Päiväkoteihin halutaan lisää luontokosketusta ja kasviksia – lasten mikrobisto rikastuu, vastustuskyky voi vahvistua koko elämäksi

Päiväkodeille tehty toimintamalli tähtää terveempiin lapsiin ja ympäristövastuuseen.

varhaiskasvatus
Maastopipopoika
Lauri Rantala oli päiväkotiryhmänsä kanssa retkellä kaupunkimetsässä Helsingin Myllypurossa. Rami Moilanen/ YLE

Helsinkiläisen päiväkoti Neulasen lapset liikkuvat ketterästi metsikössä. Lapset keräävät katkenneita oksia majaa varten. Joku keksii, että ohuen lumikerroksen peittämä kallio käy liukumäeksi.

Myllypuron kerrostalojen keskellä kasvava metsikkö on lapsille tuttu, sillä 3–5-vuotiaiden Hukkasten ryhmä on tänä vuonna käynyt lähimetsässä tai muissa luontokohteissa ainakin kerran viikossa. Luonnossa on myös vietetty aiempaa pidempiä aikoja kerrallaan.

– Täällä kiipeillään puissa. Olemme tehneet omaa siltaa. Metsässä myös ryhmähenki kasvaa, kun lapset leikkivät enemmän isommassakin porukassa, varhaiskasvatuksen opettaja Karoliina Silander päiväkoti Neulasesta sanoo.

Neulanen on yksi niistä päiväkodeista, jotka ovat olleet mukana kokeilemassa uutta Luontoaskel hyvinvointiin (siirryt toiseen palveluun) -toimintamallia. Mallissa on kehitelty tapoja, joilla lasten luontokontaktia voidaan päiväkotien arjessa lisätä. Mukana on myös käytäntöjä, joilla kasvisten syömistä ja myönteisiä ruokakokemuksia koetetaan lisätä.

– On tärkeää lähteä liikkeelle lapsista ja nuorista, koska tällä vaikutetaan koko loppuelämän terveyteen, erikoistutkija Heli Kuusipalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.

Luontoaskel hyvinvointiin -mallin tavoitteena on edistää lasten terveyttä ja samaan aikaan ympäristövastuullisuutta ja kestävää kehitystä. Päiväkotien lisäksi sitä ovat kehittäneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.

Päiväkotiryhmä ulkoilee
Helsinkiläisen päiväkoti Neulasen Hukkasten ryhmä retkeilee luonnossa ainakin kerran viikossa.Rami Moilanen/ YLE

Luonnossa möyriessä saa hyviä mikrobikontakteja

Monien kaupunkilaislasten kosketus luontoon on nykyisin vähäinen. Usein toistuva ja runsas luontokosketus kuitenkin tarjoaisi lapselle monipuolisia mikrobikontakteja. Se puolestaan auttaisi puolustusjärjestelmää kehittymään vahvaksi. Heli Kuusipalon mukaan Luontoaskel-malli onkin osittain kuin paluuta vanhaan.

– Jos lapsena saa hyvän immuniteetin, hyvän puolustusjärjestelmän, se edistää vastustuskykyä moniin tarttumattomiin sairauksiin, Heli Kuusipalo sanoo.

Niin sanotun terveyden biodiversiteettihypoteesin mukaan ihmisen yksipuolistunut mikrobisto on yhteydessä heikentyneeseen puolustuskykyyn ja esimerkiksi allergioiden ja astman lisääntymiseen.

Lue lisää: THL-blogi: Luonnon monimuotoisuus ja ihmisen terveys kulkevat käsi kädessä (siirryt toiseen palveluun)

Pojat
Samuel Artel ja Lauri Rantala keräsivät oksia majaa varten.Rami Moilanen/ YLE

Nykyisin vältetään turhan paljon sitä, että multaa tarttuu sormiin tai leikkiessä lentää kuraa. Moni lapsi osallistuisi mielellään myös vaikkapa kasvien viljelyyn, mutta heille ei tarjoudu siihen mahdollisuutta. Tällaista kosketusta luontoon kannattaisi jälleen lisätä.

– Hyvää mikrobistoa edistää monipuolinen kasvisten syöminen, kosketus eläimiin ja liikkuminen luonnossa, Heli Kuusipalo sanoo.

Luontoaskel hyvinvointiin -hankkeessa päiväkotilapsilta kerättiin myös sivelynäytteitä ihon mikrobistosta. Niistä saadaan myöhemmin tuloksia siitä, miten luontokontaktin lisääminen ja kasvispainotteisen ruuan lisääminen päiväkodissa vaikuttavat mikrobistoon. Näin pienillä lapsilla vastaavaa tutkimusta ei aiemmin ole tehty.

Mikrobiston lisäksi luonnossa oleskelulla on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta monia muitakin myönteisiä vaikutuksia. Tutkimusten mukaan luonnossa oleminen esimerkiksi parantaa mielialaa ja auttaa palautumaan stressistä lyhyessäkin ajassa. Lasten motoriset taidot puolestaan kehittyvät monipuolisessa maastossa liikkuessa.

– Tutkimustiedon mukaan luontoalueet näyttävät kannustavan ihmisiä liikkumaan. Luontoalueilla lasten vapaa leikki yhdistyy fyysiseen aktiivisuuteen ja kokonaisvaltaiseen oppimiseen, tutkija Iida-Maria Koskela Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Kasviksia tutkitaan kaikin aistein

Päiväkoti Neulasen metsäretkeläiset kokoontuvat piiriin kallion laelle. Aikuiset ovat tuoneet mukanaan pieniä eväitä. Tällä kertaa maisteltavana on porkkanaa, retiisiä, kyssäkaalia ja mandariinia.

– Olemme ajatelleet, että jos tuomme tänne eväitä, olisi kiva, että ne olisivat erilaisia kasviksia, varhaiskasvatuksen opettaja Karoliina Silander sanoo.

Maistelupaloja tutkitaan kaikin aistein. Porkkana ja mandariini tuntuvat olevan monille tutuimpia, retiisiä ja kyssäkaalia lapset sen sijaan tutkiskelevat enemmän. Paksuilla talvirukkasilla lapset eivät pääse tunnustelemaan kasvispaloja sormin, mutta maistelun lisäksi niitä katsellaan ja haistellaan.

Tyttö syö mandariinia
Liina Kujanpää maisteli retkievääksi otettua mandariinia. Myös Aino Lehtisen (vas.) mielestä mandariinit olivat retkieväistä parhaita.Rami Moilanen/ YLE

Päiväkodissa lapset voivat osallistua myös vaikkapa lounassalaatin valmistukseen ja isommat lapset annostelevat ruokansa itse. Neulasen lapset ovat myös kasvattaneet herneenversoja ja yrttejä. Keväällä päiväkodin pihalle on tarkoitus tehdä viljelypalsta.

"Metsään voi tuoda mitä tahansa toimintaa"

Luontokosketus hyvinvointiin -mallia ollaan nyt ottamassa yhdeksän kokeilupäiväkodin lisäksi laajemmin käyttöön ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Oulussa.

Joillekin päiväkodeille luontokosketuksen ja kasvisruuan lisääminen on helpompaa kuin toisille. Osalla lähimetsä alkaa jo takapihalta, kun toisilla matka luontoon on paljon pidempi. Muutokset ruokailussa puolestaan vaativat yhteistyötä ruokapalvelujen tarjoajan kanssa. Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Iida-Maria Koskelan mukaan kaikki päiväkodit voivat silti halutessaan ottaa mallista itselleen jotain itselle sopivaa.

– Toimintamallin tarkoitus on inspiroida päiväkoteja löytämään juuri heille sopivia tapoja toteuttaa luontoaskelia luontevana osana arkea, Iida-Maria Koskela sanoo.

Lapset pomppivat
Päiväkoti Neulasen lapset tanssivat lähimetsän kalliolla.Rami Moilanen/ YLE

Helsinkiläinen päiväkoti Neulanen on ollut jo kaksikymmentä vuotta Vihreän lipun päiväkoti, jossa ympäristökasvatus ja kestävä kehitys ovat mukana toiminnassa. Luontoaskelten lisääminen on siitäkin syystä sujunut Karoliina Silanderin mukaan helposti.

– Metsään voi tuoda mitä tahansa toimintaa, mitä teemme sisällä, Karoliina Silander sanoo.

Hukkasten aamupäivän lähimetsäretkeen mahtuu monenlaista toimintaa, jopa tanssihetki. Kun toppa-asuiset lapset heiluvat ja pyörivät musiikin tahtiin metsäkalliolla, ilo on valloillaan.

Luontoaskel hyvinvointiin -hanketta ovat rahoittaneet Sitra sekä maa-ja metsätalousministeriö. Luontoaskel hyvinvointiin -toimintamallista voit lukea lisää tästä (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Päiväkodin metsäisellä pihalla möyriminen voi pitää lapset terveempinä – nyt tutkitaan luonnon bakteerien hyötyjä

Vauvan iholle sivellään metsäpulveria – "hyvä lika" voi suojata allergialta ja sitä tutkitaan nyt ensimmäistä kertaa ihmisellä