Minna Canthin kadonneeksi luultu näytelmä löytyi 132 vuoden jälkeen – ivailu pilkkaa kännisiä ratainsinöörejä

Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja löysi hupailun vanhasta Kokkolan Lehdestä.

Minna Canth
Minna Canthin Kuopio -näyttely avautuu Kuopion korttelimuseossa.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Kuopiolainen kirjailija Minna Canth (1844-1897) tunnettiin jämäkkänä yhteiskunnallisena keskustelijana, joka puolusti kovaosaisia.

Kun Savon rataa rakennettiin 1880-luvun lopulla, Canth otti rakentajien kehnot työolot ja surkeat palkat asiakseen. Hän käsitteli niitä kahdessa keskeisessä teoksessaan, novellissa Köyhää kansaa (1886) ja teatteriskandaalin aiheuttaneessa näytelmässään Kovan onnen lapsia (1888).

Köyhää kansaa -novellissa Holpaisen perhe ajautuu isän mitättömän palkan takia kerjuulle. Suunnatonta ahdinkoa pahentaa lapsen kuolema, äidin mielisairaus ja päätyminen köyhäintaloon.

Kovan onnen lapsia puolestaan kuvaa ratatöiden lopettamisesta seurannutta kapinaa. Teos perustuu Savon radan rakennustöiden suuriin irtisanomisiin.

Näytelmä esitettiin Suomalaisessa Teatterissa Helsingissä vain yhden kerran, sillä muun muassa tuhopolttoa, varkauksia ja pahoinpitelyn sisältävä kerronta oli aivan liikaa tuon ajan katsojille. Kovan onnen lapsissa pennittömät työläiset taistelivat parempaa elämää puolelleen tavalla, joka sai valtaapitävät pelkäämään yhteiskuntajärjestyksen puolesta.

Minna Maijalan kirjoittaman elämäkerran perusteella Canthin tiedetään työstäneen Savon rataan liittyen myös näytelmää, jonka päähenkilöinä oli kaksi öykkäröivää insinööriä.

Kyseisen näytelmän käsikirjoitus oli kuitenkin kadonnut.

Sitten Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio jäi tutkimusvapaalle tehdäkseen Tampereen yliopistolle väitöskirjaa suomalaisista rautatienrakentajista vuosina 1857–1940.

Kuuntele Köyhää kansaa äänikirjana Areenasta

Canth vetosi työmiesten puolesta

Savon radan rakentaminen aloitettiin Kuopiossa hätäaputöinä 1886. Palkat olivat surkeat, valmistelevissa töissä tienasi alle markan päivässä. Monet vaativat kohennuksia työoloihin, ja työntekijät alkoivat järjestäytyä.

Kalle Kallion mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun työläisten oloista nousi laajaa julkista keskustelua. Myös Minna Canth kertoi kirjeessään ystävälleen Lucina Hagmanille auttaneensa työmiehiä kirjoittamalla.

– Oletin pitkään, että hän viittasi tällä kaunokirjallisiin teoksiinsa, etenkin Köyhää kansaa -novelliin. Sitten ymmärsin, että lehdissä laajasti julkaistu vetoomus työmiesten puolesta ei taatusti ollut kenenkään työmiehen kirjoittama. Se oli aivan liian kirjallinen, korkealentoinen ja ponteva.

Kun Kallio totesi vetoomuksen Canthin kirjoittamaksi, hän joutui tarkistamaan muutenkin käsitystään kirjailijan yhteyksistä radanrakentajiin.

Kallio oli olettanut, että Canth olisi seurannut työläisten taistelua lähinnä lehtijuttujen perusteella, mutta suhde teemaan osoittautui lähemmäksi. Canth tunsi työnjohtoa, ja hänellä oli kytköksiä radanrakennukseen myös siksi, että kauppiaana työläisten ostovoima kiinnosti häntä.

– Tajusin sitten, että hän oli todella aktiivisesti auttamassa työläisiä, ja käsitteli heidän asiaansa lukuisin eri tavoin.

Lopulta Kallio oivalsi, että hänen hallussaan on kirjailijan kadonneeksi luultu näytelmä.

"Kiukkuli ja Möyrenius sopivat Canthin henkilögalleriaan"

Kallio oli löytänyt Kokkolan Lehdestä Insinöörin konttoorissa -nimisen, yksinäytöksisen ilveilyn. Ensin hän luuli sen käsittelevän Oulun radan rakennustöitä.

Anononyymin kirjoittajan näytelmä oli julkaistu lehdessä kahdessa osassa tammikuussa 1887.

Kun Canthin tiivis yhteys Savon rataa rakentaneiden asiaan kirkastui, alkoi Insinöörin konttoorissa -näytelmän sisältö ja perehtyneisyys vaikuttaa kovin canthmaisilta. Yksinäytöksisen ilveilyn päähenkilöt, insinöörit Kiukkuli ja Möyrenius sopivat Kallion mielestä hyvin Minna Canthin henkilögalleriaan.

– Oli hieno hetki, kun yhdistin tekstin Canthiin. Insinöörin konttoorissa käsitellään aivan samoja kysymyksiä kuin Kovan onnen lapsissa, mutta huumorin keinoin. Mitään totuuskomissiotahan kirjoittajan vahvistamiseksi ei ole, eikä Minnalta itseltään voi enää kysyä. Uskallan silti väittää, että tämä on Canthin kadonnut näytelmä.

Canthin tekijyyden puolesta puhuu Kallion mukaan sekin, miten näytelmä käsittelee tuon ajan ihailtua ammattikuntaa.

Insinöörit juopottelevat krapulaisina toimistossaan, kohtelevat työmiehiä törkeästi ja aiheuttavat pahoja rakennusvirheitä. Tarinan lopussa he joutuvat palkkaamaan rehdit savolaisjätkät korjaamaan kehnot siltamuurinsa.

– Insinöörejä palvottiin, he olivat sankareita, jotka kesyttivät luonnon, kahlitsivat kosket ja suunnittelivat rautatiet. Tämän näytelmän lähestymistapa on hyvin poikkeuksellinen sen ajan ajattelussa.

Kuva Kokkolan Lehdessä julkaistusta näytelmästä.
Kuva Kokkolan Lehdessä julkaistusta näytelmästä.Kalle Kallio

Kokkolan Lehti oli Canthin kannattaja

Ennen kuin Kallio uskalsi väittää näytelmää Canthin kirjoittamaksi, hänen piti selvitellä Kokkolan Lehden taustoja. Miksi jokin pieni paikallislehti julkaisi poleemisen kirjailijan nimettömän tekstin?

– Selvisi, että kyseinen julkaisu oli kirjoittanut paljonkin ihailevia juttuja Minna Canthista. Se ei ollut aivan tavallista, sillä hän oli omana aikanaan erittäin ristiriitainen hahmo. Kyllä hänellä oli aatetovereita, mutta ei kauheasti.

Canthilla oli luja suhde Kokkolaan muun muassa Frans August Canthin, kuolleen miehensä veljen, kautta. Frans August Canth oli Kokkolan yläalkeiskoulun rehtori.

– Heiltä ei ole säilynyt sellaista kirjeenvaihtoa, jossa esimerkiksi puhuttaisiin näytelmän julkaisusta. Siksi sitä ei varmaankaan kukaan ole hoksannut etsiä Kokkolan Lehdestä.

Se, että näytelmä julkaistiin nimettömänä, ei Kallion mukaan ole mitenkään kummallista.

– Canth julkaisi muitakin tekstejä nimettömänä tai salanimellä, tekijyyteen suhtauduttin tuohon aikaan kovin eri tavalla kuin nyt. Osasyy voi olla sekin, että häneltä odotettiin kokoillan näytelmää aiheesta, mutta insinööri-idea ei kantanut niin pitkälle.

Kuvakooste Minna Canthista, erilaisia valokuvia
Minna Canth eri elämänvaiheissaan.Museoviraston kuvakokoelmat / Yle Uutisgrafiikka

Canth oli kaukana tosikosta

Kalle Kallion mielestä näytelmän löytyminen voi tarjota uusia eväitä kirjallisuudentutkijoille. Teksti ravistelee hieman tosikkomaista käsitystä, jota Canthista usein tarjoillaan.

– Jos katsoo hänen kirjeitään ja seuraelämäänsä, niin hänhän oli hauska ja ilkikurinen hahmo.

Oman väitöskirjani kannalta se on tavallaan yksi lysti, kuka näytelmän on kirjoittanut. Siksi ajattelin, että voin julkistaa asian nyt. Meneillään on vielä Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhla, joten ajankohta tuntui sopivalta.

– Näytelmän on tiettävästi esittänyt ainoastaan helsinkiläinen raittiusyhdistys Tähti, joka löysi sen varmaankin lehdestä. Olisi hauskaa, jos joku nyt tarttuisi tähän uudelleen.

Kalle Kallio on palannut museonjohtajan paikalle, mutta aloittaa vappuna toisen tutkimusjakson. Tutkimustyöstä ja kadonneesta Canth-näytelmästä voi lukea lisää Kallion blogista (siirryt toiseen palveluun)