Analyysi: Onko Nato niin vahva kuin se väittää olevansa?

Puolustusliiton 70-vuotistaipaleen juhlinta tuntui jäävän lehdistön kautta käydyn kinastelun ja tölväisyjen varjoon.

Nato
Nato-johtajia yhteiskuvassa Lontoon tapaamisessa.
Nato-johtajia yhteiskuvassa Lontoon tapaamisessa. EPA

LONTOO “Aivokuollut” Nato kokoontui Lontooseen lyhyeen tapaamiseen juhlistaakseen 70-vuotispäiväänsä.

Toisen maailmansodan jälkimainingeissa perustettu Pohjois-Atlantin puolustusliitto toimi alun perin Ranskan ja Britannian välisenä puolustusliittona mahdollista Neuvostoliiton tai Saksan aggressiota vastaan.

Ajan ja poliittisen ilmapiirin muuttuessa kylmäksi sodaksi puolustusliitto laajentui nopeasti kattamaan niin läntisen Euroopan kuin Pohjois-Amerikankin ja näin syntyi Nato huhtikuussa 1949.

“Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta” on Naton olemassaolon peruspilari. 70 vuoden aikana sen merkitys muuttui ja lopulta siitä tuli globaalia toimintaa romahtavissa valtioissa.

Viime vuosikymmenten uudet uhat, erityisesti puolustusliiton jäsenvaltioihin kohdistuneet terrori-iskut ovat ajaneet Naton perustehtävänsä ääreen, mutta sen todellinen uhka tulee sisältäpäin.

Vuorokauden mittainen juhlallinen tapaaminen muuttui nopeasti keskinäiseksi kinasteluksi ja jopa loukkausten heitoksi.

Henkinen lähtöasetelma oli huono jo alusta alkaen. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kuukauden takainen syytös “aivokuolleesta” Natosta oli selvästi loukannut liittolaisia. Turkin hyökkäys Koillis-Syyriaan ei yhtäkkiä ollutkaan enää niin paha asia.

Päinvastoin jäsenmaat asettuivat tukemaan Turkkia ja sen taistelu terrorismia vastaan sekä kamppailu pakolaistulvan kanssa saivat kiitosta. Tuloksena presidentti Recep Tayyip Erdoğan perääntyi vastustamasta Nato-joukkojen sijoittamista Itä-Eurooppaan, vaikka kurdien sissijärjestöä YPG:ta ei listattukaan terroristijärjestöksi niin kuin Erdoğan on vaatinut.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tietysti juhlan seuratuin vieras.

Vaikka Saksan liittokansleri Angela Merkel on selvästi sanonut, että Yhdysvallat on hyvä ja tärkeä liittolainen ja irtisanoutui Macronin arvostelusta puolustusliittoa kohtaan, oli Trump eri raiteella.

Trump ei hyväksy sitä, että Euroopan rikkain valtio saavuttaa asetetun rahoitusvastuun, joka on kaksi prosenttia bkt:stä vasta noin vuonna 2030. Niinpä hän puhui tapojensa mukaisesti seurauksista.

Niiden arvellaan olevan korotettuja tulleja, jos neuvottelut eivät etene. Macronia Trump sivalsi sanomalla, että Ranska tarvitsee kaikista eniten Natoa.

Rikka rakkaudessa on myös Pohjois-Amerikan mantereella. Kanadan pääministeri Justin Trudeau vinoili videotallenteella Buckinghamin palatsissa Trumpin kustannuksella seuralaisinaan pääministeri ja kokouksen isäntä Boris Johnson, presidentti Macron, Hollannin pääministeri Mark Rutte ja prinsessa Anne.

Trudeau nauratti muita kertomalla, että hänkin myöhästyi kuningattaren vastaanotolta 40 minuuttia, koska Trump päätti ad hoc -lehdistötilaisuudesta kahdenkeskisen tapaamisen jälkeen. Yhteisessä pressitapaamisessa Trump antoi takaisin ja kutsui Trudeauta kaksinaamaiseksi – ja heti perään hyväksi ystäväksi.

Britannian lähestyvien parlamenttivaalien takia Johnsonilla ja Trumpilla ei ollut yhteistä lehdistötilaisuutta. Pääministerin avustajakunnasta kerrottiin, että Trumpin ei toivota ottavan kantaa vaalikampanjaan.

Konservatiivit johtavat mielipidemittauksissa, mutta työväenpuolue huohottaa äänekkäästi niskaan. Työväenpuolue pitää yllä Trumpin hallintoon liittyvää uhkakuvaa kansallisen terveydenhuollon alasajosta, jos maat solmivat vapaakauppasopimuksen Britannian EU-eron jälkeen.

Buckinghamin palatsin alueen ulkopuolella olikin lukuisia äänekkäitä mielenosoituksia Trumpia ja Johnsonia vastaan. Trump ei tietenkään ollut hiljaa vaan antoi tukensa Brexitille ja Johnsonille.

Lyhyessä juhlakokouksessa ei ollut tarkoituskaan tehdä merkittäviä päätöksiä, vaan juhlistaa puolustusliiton 70-vuotista taivalta ja sen saavutuksia. Kaikki se jäi riitelyjen ja nokittelun varjoon, jota käytiin sumeilematta lehdistön välityksellä julkisesti.

Kokouksesta ei voinut kenellekään jäädä sellaista mielikuvaa, että kaikki on perheessä hyvin tai liitto olisi niin vahva kuin se väittää olevansa. Presidentti Trump perui lehdistötilaisuutensa ja poistui vain kolmetuntisen kokouksen jälkeen merijalkaväensotilaiden saattamana helikopteriinsa.

Pääministeri Johnson sen sijaan tietenkin piti päätöslehdistötapaamisensa, ja kehui kokouksen ja puolustusliiton yhtenäisyyden maasta taivaaseen. Ja lopuksi huikkasi vielä, että vaalikentillä nähdään!

Lue lisää:

Trump perui tiedotustilaisuuden Nato-kokouksesta – vastasi videojupakkaan kutsumalla Trudeauta kaksinaamaiseksi