"Tunsin itseni kuningattareksi, kun lauloin lavalla tässä puvussa" – pukujen suunnittelu oli nuorelle Karita Mattilalle tärkeä harrastus

Karita Mattila lahjoitti pienelle oopperaseurueelle 90 esiintymisasua. Puvut ovat nähtävissä kuukauden ajan Turun Kaupunginteatterin ilmaisnäyttelyssä.

Karita Mattila
Karita Mattila esittelee esiintymisasuaan.
Karita Mattila saapui itse esittelemään pukunäyttelyään Turun Kaupunginteatteriin. Minna Rosvall / Yle

TurkuOopperalaulaja Karita Mattila pyyhältää paikalle Turun kaupunginteatterin lämpiöön kokomustassa asussa. Hän on kuin muotisuunnittelijat, jotka haluavat antaa esiteltäville puvuille pääosan. Hän mainitseekin omasta hillitystä asuvalinnastaan kuvaajille.

Tähti herkistyy, kun tulee puhe lahjoituskohteesta. Mattila lahjoitti 90 pukua syksyllä Saaristo-oopperalle. Pienen oopperaseurueen perustaja on oopperalaulaja Päivi Nisula. Seurue syntyi vuonna 2010 ja esiintyi ensimmäisen kerran Turun kullttuuripääkaupunkivuonna 2011. (siirryt toiseen palveluun)

Idea pukulahjoituksesta oli Mattilan ex-aviomiehen Tapio Kuneisen.

Karita Mattila ja Päivi Nisula ihailevat pukuja.
Karita Mattila ja Päivi Nisula ihastelevat pukujen materiaaleja.Minna Rosvall / Yle

– Minun piti päästä puvuista eroon tilan takia. Näitä on vielä toiset sata pukua varastossa. Olen kotoisin täältä Turun seudulta järven rannalta, mutta pitkä avioliitto toi minut saaristoon. On tärkeää, että näistä voidaan tehdä uusia pukuja. Päivi Nisula on vanha tuttuni, kertoo Mattila.

Yksittäisen puvun arvo on jopa tuhat euroa

Karita Mattila koskettelee entisiä pukujaan ja ihastelee kankaiden materiaaleja.

– Panostin laadukkaisiin kankaisiin. Laitoin kaiken liikenevän rahani näihin pukuihin. Tämän puvun kankaan muistan ostaneeni Lontoosta, kertoo Mattila ja vetää esiin punasävyisen, kiiltävän laahusmaisen helman.

Karita Mattila esittelee Lontoosta ostettua kangasta.
Mattila ihastelee välkehtivää kangasta, jonka ostohetken hän muistaa hyvin.Minna Rosvall / Yle

Päivi Nisula on luonnollisesti kiitollinen lahjoituksesta. Puvut ovat arvokkaita. Yksi puku voi maksaa Nisulan arvion mukana jopa tuhat euroa, sillä kankaat, soljet ja napit ovat korkealaatuisia.

Ensimmäisen kerran pukuja käytetään Saaristo-oopperan seuraavassa tuotannossa lokakuussa 2020 Turun Kaupunginteatterissa. Kurt Weillin musiikkiin perustuva laulunäytelmä Berliinistä Broadwaylle nähdään ensimmäisen kerran Suomessa.

– Muutamat puvut ovat sellaisia, että niihin ei voi koskea eli niitä ei voi tuunata. Mutta Karita Mattilan perusidea oli, että kankaita ja pukujen osia käytetään eli ne saavat uuden elämän, kertoo Nisula.

Yksityiskohta Karita Mattilan esiintymisasusta.
Karita Mattila panosti laadukkaisiin kankaisiin.Minna Rosvall / Yle

Puku on tärkeä osa esitystä

Suomen menestyneimpiin oopperalaulajiin lukeutuva Karita Mattila kiertää maailman tärkeimpiä oopperataloja. Teoksissa puvuista vastaa luonnollisesti pukusuunnittelija, mutta hyvä suunnittelija ottaa laulajan toiveet huomioon.

Lahjoittamiaan pukuja Mattila on käyttänyt soolokonserteissa ja omissa esiintymisissään 1980- ja 1990-luvulla.

– Tunsin itseni kuningattareksi, kun lauloin Metropolitanin lavalla tässä puvussa, tunnelmoi Mattila ja esittelee mustan puvun helmaa ja paljettikuviointeja.

Yksityiskohta Karita Mattilan esiintymisasusta.
Tässä puvussa Mattila esiintyi New Yorkin Metropolitanin oopperassa, konsertissa.Minna Rosvall / Yle

Mattila kertoo, että hänellä on ollut paljon rakkaita pukuja. Hän on panostanut niihin, koska puku on olennainen osa esitystä.

– Puku on tärkeä lavahermoilun kannalta. Laulajalla pitää olla kokonaisvaltaisesti hyvä olla lavalla, sanoo Mattila.

Tykkään olla nykyään kapeissa hameissa. Iän myötä minusta on tullut käytännöllinen. Kapellimestarille muistin aina sanoa, että älä kävele laahukselleni.

Yksityiskohta Karita Mattilan esiintymisasusta.
Puvut kimaltelevat hienosti. Niiden pitää näkyä kauas.Minna Rosvall / Yle

Givenchy kosiskeli, mutta Mattila suunnitteli itse

Karita Mattilan luo tuli kerran Pariisissa Givencyn muotitalon edustaja, joka olisi halunnut pukea laulajan oman muotitalonsa luomuksiin.

Nuori laulaja kieltäytyi. Hän oli tyytyväinen yhteistyöhön turkulaisompelija Maj-Len Gyldénin kanssa, joka toteutti Mattilan puvut 1980- ja 1990-luvulla.

Yksityiskohta Karita Mattilan esiintymisasusta.
Punainen puku oli tärkeä asu joulukonserteissa.Minna Rosvall / Yle
Yksityiskohta Karita Mattilan esiintymisasusta.
Tämä asu oli Kemin Lumilinnan esityksessä Karita Mattilan yllä. Hattu ja muhvi kuuluivat kokonaisuuteen.Minna Rosvall / Yle

– Se olisi ollut rakkaan harrastuksen loppu. Gyldenin motto oli, että kaikki on mahdollista, kiittelee Mattila yhä luotto-ompelijaansa.

– Heittelin ajatuksia, joita en osannut laittaa papereille, ja hän toteutti ne. Muistot elävät pukujen muodossa. Ei tällaisia pukuja ole kellään.

Mattilalla ei ole moneen vuoteen ollut aikaa pukusuunnitteluun. Oma tyylikin on muuttunut. Nykyään hän ostaa puvut valmiina.

Tulevat esiintymisasut ovat salaisuus. Mattila ei suostu paljastamaan, millaisissa asuissa hän valloittaa yleisönsä ensi kesän 60-vuotisjuhlakonserteissa Savonlinnassa.

Itsenäisyyspäivän pukujuhla on hieno asia

Karita Mattila juhli Suomen itsenäisyyttä Tasavallan presidentin järjestämissä Linnan juhlissa vuonna 2010. Hän pitää pukujuhlaa tärkeänä asiana.

– On hienoa, että Suomessa juhlitaan arvokkaasti. Itsenäisyyttä kelpaa juhlia. On hienoa, että ihmiset saavat ihailla arvokkaasti ja tyylikkäästi pukeutuneita kutsuvieraita, pohtii Mattila.

Oopperatähti juhlii usein Suomen itsenäisyyttä työn merkeissä oopperalavoilla.

Karita Mattilan esiintymisasuja.
Pukunäyttely on esillä tammikuun 2020 alkupäiviin. Siihen voi tutustua ilmaiseksi.Minna Rosvall / Yle

– Sanon kollegoille, että laulakaa oikein erityisellä herkkyydellä, sillä meillä on Suomessa itsenäisyyspäivä. Tänä vuonna juhlin yksityisesti ja rauhallisesti kynttilöitä poltellen ja radiota kuunnellen ja televisiota katsellen. Vaarini oli sodassa ja taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta. Sitä on hyvä muistella, kertoo Mattila.

Mattila on laulanut syksyllä isoja rooleja Saksassa. Suomessa hän on runsaan viikon ajan. Sitten matka jatkuu kotiin Floridaan jouluksi.

Lue lisää:

Räiskyvä oopperadiiva Karita Mattila jatkaa voittokulkuaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Karita Mattila uudistui Twitterissä – "Se on ideaali paikka tällaiselle sinkkuelämään totuttelevalle oopperalaulajalle"

Karita Mattila liikuttui nimityksestään kulttuuriturkulaiseksi – "Aina sydämessä kulkee tämä kaupunki"