Äärioikeistotutkija näkee nykyajassa merkkejä 1930-luvulta – "Vietetään tammisunnuntaita ja käydään Eugen Schaumanin haudalla kuin elettäisiin taas valkoisessa Suomessa"

Kiitetyn Villi Itä -kirjan tekijällä Oula Silvennoisella on kokemusta someraivosta.

historiantutkimus
Oula Silvennoinen työhuoneessaan
Historioitsija Oula Silvennoinen on kiinnostunut suomalaisen äärioikeiston syntyvaiheista.Pekka Tynell / Yle

"Saaren suojanpuolelle on kello puoli yhdeksään mennessä ankkuroitunut kuusi avonaista, kalastajamallista keskimoottorivenettä. Veneillä saapuneet miehet ovat muitta mutkitta nousseet sileille rantakallioille tähystelemään, ja jättäneet veneisiin niihin lastatut kalaverkot, hyljepyssyt ja haulikot. Jos tarkoitus on ollut kalastaa tai linnustaa, tyyli on vähintäänkin outo...Hamnskäriin kokoontuneet miehet odottavat jotain."

Sadan vuoden takaisista heimosodista kertova tietokirja Villi Itä käynnistyy kuin paraskin jännitystarina. Lukija imaistaan keskelle tilannetta, joka pakottaa jatkamaan lukemista. Mitä miehet odottavat? Keitä he ovat?

Kuvailu on hyvin yksityiskohtaista. Aivan kuin kirjoittaja olisi ollut todistamassa tapahtumaa. Näin ei tietenkään ole, mutta vähän sinnepäin.

Tekstipätkän kirjoittajalle, historiantutkija Oula Silvennoiselle nuo Loviisan edustan sileät rantakalliot ovat tuttuja jo lapsuudesta.

– Tuo paikka ja tilanne ovat kiehtoneet minua aina. Vietän seudulla kesiäni ja olen käynyt Hamnskärissä monta kertaa. Jo pikkupoikana ihmettelin kalliolla seisovaa muistomerkkiä.

Sukellusvenemiesten muistomerkillä Hamnskärin saarella Suomenlahdella
Muistotilaisuus Hamnskärissä elokuussa 1934. Saksalainen sukellusvene toi saarelle suomalaisia jääkäreitä syksyllä 1917. Paluumatkalla sukellusvene tuhoutui. Muistomerkistä tuli osa valkoisen Suomen ja jääkäreiden muistikulttuuria. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Merivoimien komentaja Väinö Valve, oikealla Saksan Kansallissosialistisen puolueen edustajia. Museoviraston Kuvakokoelmat. Kuvaaja: Pietinen.

Ehkä kipinä tulevasta urasta syttyi noilla retkillä. Silvennoinen kertoo, kuinka historian tarinallisuus viehätti jo varhain. Historia oli kuin mielikuvitusmatka maailmoihin, jotka olivat riittävän vieraita, mutta silti tunnistettavia.

Ja samalla historia oli jotain, joka myrkytti kodin ilmapiirin.

– Isälläni ja isoisälläni oli hyvin eri käsitys siitä, mistä toisessa maailmansodassa oli kyse. Aistin ilmapiirin jännittyneisyyden, vaikka en riitojen syytä tajunnutkaan.

Oula Silvennoisen isoisä oli Karjalasta evakkoon joutunut sotaveteraani, isä puolestaan "meni kovin vasemmalle", kuten Silvennoinen kuvailee.

Historia oli siis jotain, joka kiihdyttää mieliä, joka saa aikaan riitoja. Tähän Oula Silvennoinen vielä törmäisi.

"Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on tutkimus mennyt metsään"

Silvennoinen pyyhältää tapaamiseen aavistuksen myöhässä.

– Pienen lapsen isän aamukiireitä.

Työhuone Engelin suunnitteleman entisen sotilassairaalan toisessa kerroksessa on tiedemiesmäisen boheemi: kaikkialla on kirjakasoja.

Silvennoinen itse on varsin huolitellusti pukeutunut. Puku vaikuttaa hyvin leikatulle. Solmion, paidan ja taskuliinan kolmiyhteys soi samassa sävellajissa. Laadukkaat kengät täydentävät kokonaisuuden.

Helsingin yliopiston historian laitoksella miesten muoti tuntuu olevan kurssissaan, sillä myös naapurihuoneen professori Henrik Meinander tunnetaan tyyliniekkana, puhumattakaan emeritus professori Matti Klingestä.

Historioitsijana Silvennoista on kuvailtu myyttien rikkojana, jonka teokset nostattavat kohua.

Eikä ihme, kun katsoo Silvennoisen teoslistaa.

Hän on käsitellyt tutkimuksissaan Suomen suhdetta natsien juutalaisvainoihin, 1920- ja 1930-lukujen kotoperäistä fasismia, Suur-Suomi-haaveilijoita ja sen ilmentymää, rumaksi paljastuvia heimosotia.

Ja vielä, Silvennoinen yhdessä Juha Pohjosen kanssa tiputti sotasankari Lauri Törnin jalustaltaan.

Oula Silvennoinen työhuoneessaan
1930-luvun äärioikeistoa tutkinut Silvennoinen kuulee nykyajassa samoja kaikuja.Pekka Tynell / Yle

Tutkija myöntää auliisti, etteivät arat aiheet pelota.

– Minua kiinnostavat historian vaiheet, joihin liittyy voimakkaita, ristiriitaisia ja politisoituneita tulkintoja.

Siis sen tyyppisiä, mistä jo Silvennoisen isä ja isoisä väänsivät kättä.

Myös tutkimusrahoitus on ohjannut suuntautumista. Silvennoinen teki lopputyönsä 1600-luvusta ja olisi halunnut jatkaa aikakauden parissa, mutta huomasi nopeasti, että rahoitusta saa helpommin lähihistorian tutkimiseen. Aihe oli helpompi perustella rahoittajille, jos se oli jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun kohde.

– Vähemmän on ollut kiistoja Suuresta Pohjan sodasta, Silvennoinen hymähtää.

Silvennoinen selittää tutkineensa aiheita, joista ei joko tiedetä tarpeeksi, esimerkkinä väitöstutkimus Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyöstä, tai joiden käsittely on ollut amatöörimäistä, kuten monet legendat Lauri Törnistä.

Lauri Törni alkoi kiinnostaa Silvennoista, kun hän väitöstutkimustaan tehdessään törmäsi tuon tuosta Törniä käsittelevään lähdeaineistoon. Ja häkeltyi. Lähteet olivat räikeässä ristiriidassa Törnistä julkaistun kirjallisuuden ja lehtiartikkelien kanssa.

– Ihmiset eivät joko osanneet tai halunneet kirjoittaa asioita, jotka näkyivät lähteistä.

Silvennoinen tarkoittaa Törnin henkilöhistoriaan liittyviä kielteisiä vaiheita – esimerkiksi maanpetostuomiota – jotka hänen mukaansa joko luistellaan nopeasti yli tai selitetään epäuskottavasti.

– Tutkimuskohteesta pitää innostua, mutta se ei saa johtaa siihen, että hahmo nousee sankariksi. Sankarit ovat aina arvostelun tuolla puolen. Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on se merkki siitä, että tutkimus on mennyt metsään.

– Täytyy mennä sinne, minne lähteet vievät. Vaikka se ei olisi aina kauhean miellyttävää.

Oula Silvennoinen työhuoneessaan
Silvennoisen kirjoista on kiistelty, mutta niitä on myös kiitetty.Pekka Tynell / Yle

Man they love to hate

Kun aiheet ovat tulenarkoja ja käsittelytapa poleeminen, on varauduttava palautteeseen.

Silvennoisen kirjat ovat saaneet tunnustusta, palkintojakin. Villi Itä oli Tieto-Finlandia-ehdokas ja sitä edeltänyt Suomalaiset fasistit huomioitiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Väitöskirjaa on kiitetty erillissodan myytin rikkomisesta.

Mutta on toisenlaistakin palautetta. Entinen puolustusministeri, sotahistoriantutkija Jussi Niinistö epäili, että tekijät lietsovat tahallaan kohua edistääkseen Törni-kirjansa myyntiä. Suomalaiset fasistit -kirjaa syytettiin (siirryt toiseen palveluun) fasisti-leimalla huiskimisesta.

Ja sitten on somepalaute.

– Törni-kirjan julkistamispäivänä, jolloin siis kukaan ei ollut voinut ehtiä lukea kirjaa, kommenttipalstat olivat täynnä palautetta, jonka mukaan me kirjoittajat olimme kommunisteja, vihervasemmistoa ja yliopistovässyköitä.

Silvennoisen mukaan tuollainen palauteryöppy kertoo sitä, kuinka moderni äärioikeisto käyttää mediaa manipuloidakseen ympäristöään.

Toisaalta myös Silvennoisella on poliittisia mielipiteitä: hän oli vihreiden ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa ja ottaa somessa jatkuvasti yhteen perussuomalaisten kanssa.

Eikö se syö uskottavuutta – etenkin kun tutkii aihepiirejä, jotka voi nähdä hyvin etäällä omasta aatemaailmasta?

– Juuri tuota perussuomalaiset ovat yrittäneet. Nakertaa uskottavuuttani muistuttamalla toistuvasti poliittisesta toiminnastani. Se on lapsellista.

– Tutkimuksen heikkoudet osoitetaan analysoimalla lähteiden käyttöä, tulkintaa ja argumentaatiota.

Hänestä on omien sanojensa mukaan tullut vastapuolelle "The man they love to hate" -hahmo, siis henkilö, jonka kaikki sanominen on lähtökohtaisesti roskaa.

Miksi siis edes yrittää?

– Siksi, että sosiaalisen median kautta tapahtuvan vainon tarkoitus on hiljentää. Tehdä julkinen puhuminen niin epämiellyttäväksi, että ymmärrät vastaisuudessa olla hiljaa.

– Toisaalta Twitter on myös areena, jossa asiat voi tuoda muidenkin nähtäväksi. Esimerkiksi paljastaa, kuinka erityisesti perussuomalaiset käyttävät järjestelmällisesti trollaamista keinonaan vaikuttaa sosiaalisessa mediassa.

Silvennoisen mukaan aihe puhuttaa tutkijapiirejä. Kahvipöydissä saatetaan pohtia, uskaltaako johonkin aiheeseen tarttua, kun tietää sen nostattavan someraivon. Silvennoinen ymmärtää, että tutkijatkin ovat ihmisiä, joilla on erilaisia elämäntilanteita, aina ei pysty vastaanottamaan.

Silti hän muistuttaa.

– Jos vaikenet siksi, ettet halua päällesi skeidamyrskyä, ne ovat päässeet tavoitteeseensa.

Oula Silvennoinen työhuoneessaan
Kirjat ovat vallanneet Silvennoisen työhuoneen.Pekka Tynell / Yle

Nykyajassa kaikuja 1930-luvulta

Silvennoisen uusin kirja Villi itä ei ole innostanut somekampanjointiin. Tekijä epäilee, ettei aihepiirillä, heimosodilla, ole samanlaista symboliarvoa kuin Lauri Törnillä tai jatkosodalla.

Tai sitten tapahtumista on kulunut tarpeeksi pitkä aika, ettei niitä tunneta, eivätkä ne senkään vuoksi herätä tunteita.

Vähän kuin sisällissodasta, jonka muistovuoden on arvioitu sujuneen suhteellisen rauhallisesti. Olisiko siis sata vuotta riittävä aika siirtämään aihe pois poliittisesti virittyneestä muistista kylmäverisen tutkimuksen piiriin?

Ei ihan, sanoo historiantutkija Silvennoinen.

– Jos menet sosiaalisen median syövereihin, ei sisällissodan juoksuhautoja ole luotu umpeen. Päinvastoin. Siellä pyritään uudelleen polarisoimaan suomalaisia.

Reaalimaailmasta Silvennoinen nostaa esiin hankkeet elvyttää toisen maailmansodan jälkeen poisjääneitä valkoisen Suomen juhlapäiviä.

– Vietetään tammisunnuntaita, käydään Eugen Schaumanin haudalla tai Pohjan Poikien muistomerkillä. Kaikki ne ovat esimerkkejä yrityksestä elvyttää maailmansotien välistä muistikulttuuria ja vastakkainasettelua.

Historian viisauksia on se, ettei se toista itseään. Mies, joka tutkii työkseen 1920- ja 1930-lukuja, kuulee silti nykyajassa tuttuja kaikuja.

– Äärioikeisto on taas nousussa. Autoritaarisia hallintoja on perustettu, etenkin Itä-Eurooppaan. Vertailukohta on ilmeinen: elämme nyt samanlaista sykliä.

Pelottaako?

– Jokaisen kannattaisi olla erittäin huolissaan ääriliikkeiden aktivoitumisesta.

Lue ja kuuntele myös:

Heimosotien uho ja pettymys. 3-osainen radiosarja

Äärioikeistolainen lapuanliike muilutti, murhasi ja terrorisoi – Jaakko Kosola on kuuluisaa sukua ja kantaa historian arpia mukanaan