Varastetun auton pitkä matka: Saksasta Puolan kautta kohti Valko-Venäjää – kunnes Tulli pysäytti Tornioon

Kuljettaja oli viemässä Saksasta varastettua autoa Puolasta Suomen kautta Valko-Venäjälle.

autovarkaudet
Tornion tullin etuovi. jossa on tullin autoja parkissa.
Tornion tulli.Juuso Stoor / Yle

TornioLapin käräjäoikeus on tuominnut valkovenäläisen miehen erikoisesta kätkemisrikoksesta. Tulli pysäytti miehen ajaman auton Torniossa kuusi vuotta sitten, joulukuussa 2013.

Kävi ilmi, että vuoden 2001 vuosimallin Volkswagen Caravelle oli varastettu Saksasta huvipuistoalueelta lokakuussa 2013. Kuljettaja sai auton haltuunsa Puolassa, josta hän oli viemässä sitä Suomen kautta Valko-Venäjälle. Mies kertoi saaneensa auton viemisestä palkkion.

Tullimiehet huomasivat Torniossa, että auton valmistenumeron tarra oli vaihdettu vastaamaan miehen hallussa ollutta valkovenäläistä rekisteröintitodistusta. Valmistenumerotarra oli rytyssä, mikä herätti tullin väessä ihmetystä.

Auton alkuperäinen valmistenumero löytyi lopulta toisaalta auton rakenteen sisältä. Tämän jälkeen tullivirkailijat olivat yhteydessä poliisiin. Poliisin järjestelmistä selvisi, että kyseinen henkilöauto oli anastettu Saksasta.

Mies tuomittiin törkeästä kätkemisrikoksesta puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Syytetty ei ollut paikalla oikeudessa, mutta hän suostui asian käsittelemiseen ilman läsnäoloaan.