UPM aloittaa puutavaran kuljetukset Suupohjan radalla

Rautatiekuljetukset lisääntyvät Suupohjan radalla ja UPM on siihen merkittävä lisä.

rautatieliikenne
Puutavarakuljetus Kaskisissa Suupohjan radalla.
Puutavarakuljetus Kaskisissa Suupohjan radalla.Johanna Peltoniemi/Kaskisten kaupunki

Metsäyhtiö UPM aloittaa jälleen puutavarakuljetukset Suupohjan radalla. Rautatiekuljetukset käynnistyvät jo tällä viikolla. Nyt sekä UPM että Metsä Group hankkivat puuta Suupohjan metsistä ja kuljettavat sitä nyt rautateitse Teuvalta Pietarsaareen ja Äänekoskelle.

Tällä on iso merkitys Suupohjan radalle ja sen kehittämistyötä tekevälle Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistykselle. Väylävirasto on luvannut ylläpitää radan kunnossapitoa vuoden 2020 loppuun ja arviot jatkosta syntyvät rautatien liikennemäärien mukaan.

Rautatieyhdistyksen mukaan radan tavaraliikenne on kasvanut tänä vuonna yli viisikymmentä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Suupohjan radalla on liikennöinyt tänä vuonna vähintään yksi tavarajuna arkipäivisin.

Teuvan lastausraiteen pidentäminen ensi vuonna

Yksi Suupohjan radan kehittämisen tärkeä vaihe on Teuvan lastauspaikan parantaminen. Tällä hetkellä Teuvan lastausraide ei mahdollista kokonaisten 24 vaunun junien kuljettamista. Lastauspaikalle mahtuu vain 12-vaunuinen juna.

Yhdistys on hakenut rahoitusta nykyisen lastausraiteen pidentämiselle. Vastaukset ovat olleen myönteisiä ja vain Ilmajoen päätös enää puuttuu. Mikäli se varmistuu, rakentamaan päästään keväällä.

– Alkuvuodesta tehdään rakentamissuunnitelma ja keväällä kaivetaan maat. Sitten sen pitää antaa painua muutaman kuukauden ja syksyllä raide voidaan asentaa, laskeskelee Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen toiminnanjohtaja Jorma Vierula.

– Pidempi lastausraide parantaa kilpailukykyä.

Puutavara rautateille

Liikenne Suupohjan radalla hiipui, kun Metsä Botnian tehdas lakkautettiin Kaskisissa runsas kymmenen vuotta sitten. Väylävirasto ehti jo uhata lopettavansa radan kunnossapidon. Paikallisen elinkeinoelämän kannalta rata kuitenkin koetaan tärkeänä ja viime vuonna sen kehittämistä ajamaan perustettiin Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys.

Suupohjan alueelta hankitaan puuta ja kuljetetaan 165 – 250 kilometrin päähän jalostuslaitoksiin.

– Rekka-autokuljetus tällaisilta etäisyyksiltä ei ole kestävää. Siksi rautatiekuljetuksen kehittäminen on kannattavan metsätalouden näkökulmasta tärkeätä, sanoo Vierula.

Rautatieyhdistys tekee hartiavoimin töitä radan eteen. Tällä hetkellä Vierula kiertää muun muassa sahoilla yrityskäynneillä. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti tekee aluetaloudellista tutkimusta Suupohjan radasta parhaillaan.

Aiheesta lisää: Kun liikennerahat ovat tiukassa, rahoitusta etsitään kumppanuuksista – Seinäjoen ja Kaskisten välinen Suupohjan rata halutaan uuteen nousuun